"Yksi ongelma mukaan, kiitos".

Minä haluan tuhota kertakäyttömukikulttuurin työpaikallani. Se - hyvät ystävät - se ei ole ihan helppo juttu se.

Olen töissä yhtiössä, jolla on iso unelma: haluamme olla maailman ensimmäinen Green Office -sertifioitu yleisradioyhtiö. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaatii isoja muutoksia työkulttuurissa. Tällä hetkellä yritän saada työnantajani ymmärtämään miksi meidän täytyy lopettaa kertakäyttömukien käyttö. Ei kuulosta pahalta eihän? Oma kesto- tai take away -termosmuki kouraan ja kahvi mukaan. Kertakäyttöjäte katoaa ja maailma pelastuu.

Ei ihan. Jos 2000-lukua pitäisi kuvailla yhdellä esineellä, olisi tämä esine kertakäyttökahvimuki. Take away -kupissa on koko nykyihmisen olemus: kätevä, nopea, halpa ja poisheitettävä. Ja se, että tästä lähes pyhäksi ja korvaamattomaksi muodostuneesta esineestä hankkiuduttaisiin eroon on big deal.

En tajunnutkaan, kuinka korvaamattomaksi niinkin korvattavissa olevan kuuloinen tuote kuin kertakäyttömuki on muodostunut. Olen neuvotellut mukeista luopumisasiasta työpaikkani eri ravintoloitsijoiden kanssa ja konsultoinut ihmisiä toimitusjohtajaa myöten, sillä kukaan ei tunnu olevan valmis tekemään päätöstä mukeista luopumisesta. ”Entäpä raksamiehet? Eivät he voi kanniskella mukanaan kestomukia”, sanoi eräs ravintoloitsija. Totta, kuvitelkaa nyt äijät kantamassa kestomukia ympäriinsä. Toisaalta, miksi se ei menisi siinä työvyöllä muun kaman seassa? Tai entäpä - villi idea - jos kahvit juotaisiinkin kahvilassa, pöydän ääressä? Ei, se on kyllä ihan liian moderni ajatus.

”Entäpä ne, jotka tulevat töihin kahvion kautta, ei heilläkään ole omaa mukia mukanaan”, totesi toinen ravintoloitsija. Niin, ei varmaan ole ei, kun kaikki ovat tottuneet kahvi mukaan -kulttuuriin. Entäpä jos -  taas villi idea - muuttaisimme rutiinejamme siten, että menisimme aamulla ensin työhuoneeseen, ottaisimme sieltä mukin ja hakisimme kahvin kahviosta vasta sen jälkeen? Ei, kyllä sekin on aivan liian villiä se.

”Entä sitten kun meillä loppuvat astiat kesken?” kysyivät kaikki neljä ravintoloitsijaa vuorotellen. En ihan käsittänyt asiaa, mutta pian minulle selvisi, että jos asiakkaat eivät saa kertakäyttömukia, ottavat he mukaansa kestomukin – palauttamatta sitä ravintolaan! Kestoastiat siis fyysisesti loppuvat kesken - oli niitä kuinka paljon tahansa - koska porukka panttaa niitä työpisteillään.

Eräs ravintoloitsija kertoi, kuinka ravintolan työntekijät löysivät astioita yli 1000 eurolla yhden päivän aikana etsiessään niitä työntekijöiden huoneista ja taukotiloista. Olin ihan sanaton.

Kertakäyttökulttuuri on mennyt niin pitkälle, että kestotavaraa kohdellaan kuten kertakäyttöhuttua: kelpoa tavaraa heitetään pois, koska siihen on totuttu.

Kaikkiin muihin kysymyksiin keksin suhteellisen helposti vaihtoehtoisen toimintamallin, mutta tähän en osannut sanoa mitään. Mitkä ovat vaihtoehdot? Järjestyksenvalvojat ravintoloiden oville vahtimaan, ettei kukaan vie astioita mukanaan? Hälyttimet mukien ja lautasten pohjaan? Joku dyykkaamaan roskiksista posliiniastioita?

En voi vieläkään käsittää, että take away -kahvi on näin pyhä ja korvaamattomaksi muodostunut ilmiö. Toivon, että kamppailussa Noora vastaan kertismuki Noora voittaa, mutta toistaiseksi olen auttamattomasti häviöllä. Riittääkö yhden ihmisen tahtotila taistelussa kertakäyttökulttuuria vastaan? Saa nähdä.

Psst... Katso Prisma-dokumentti Hukkuuko maailma muoviin? tänään Ykköseltä klo 19.15.