Perjantaina 24.10. ensi-iltansa saaneen Sauna-elokuvan päähenkilö Ville Virtanen (s. 1961) haluaa erottaa pelon ja kauhun toisistaan.
- Kauhu on sitä, kun fysiikka pettää ja kemiat tulevat housuun
Virtanen kertoo hakeneensa Saunan roolisuoritukseensa eläimellisen kauhun tunnetta.
- Pelko on jotain järkevää, mutta kauhu on täysin ylivoimainen tila, jossa kohtaa jotain, mitä ei oikeasti kykene käsittelemään.
Kauhu on halveksittu genre, koska sen parissa joudumme tekemisiin primitiivisten tunteidemme kanssa.
Aihetta ruoditaan illan Popkultissa elokuvatuottaja Jarkko Hentulan sekä populaarikulttuurin tutkijan Kimi Kärjen toimesta. Hentula toivoo kauhuleffalta samanlaista äärielämystä kuin toiset saavat Mount Everestille kiipeämisestä, että "valkokangas raiskaisi" hänet katsojana.
Hentula väittää että kauhuleffat ovat ainoastaan lapsille ja keskenkasvuisille tarkoitettuja. Psykologi Saija Alatupa vahvistaa saman sanomalla, että kauhusta nauttivat mieleltään vaurioituneet ihmiset enemmän kuin terveet.
Lisäksi rakastamistaan vampyyrikauhuelokuvista kertoo Jyrki69, psykologisesta kauhusta sci-fin ja kauhun asiantuntija Toni Jerrman.
Illan Popkultissa haukutaan surkeimmat ja ylistetään komeimmat kauhuelokuvat
YLE Teemalla keskiviikkona 29.10. klo 22.15.