Apulanta esiintyi eilen YleX:n intiimissä Studio B:ssä

Julkaistu To, 06/11/2008 - 12:55
  • Apulanta (Kuva: Levy-yhtiön promootiokuva / Apulanta)
  • Pieni joukko etuoikeutettuja faneja seurasi Apulannan intiimiä keikkaa eilen YleX:n Studio B:ssä

Apulanta esiintyi eilen YleX:n Studio B:ssä. Pieni joukko etuoikeutettuja faneja seurasi Apulannan intiimiä keikkaa paikan päällä. Ainutlaatuinen keikka juhlisti uuden Kuutio-albumin ilmestymistä. Levy on bändin ensimmäinen omakustannelevy.

Tätä ennen Apulannan levyt ovat kulkeneet Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiön kautta. Firman toimintaa pyörittänyt Arska Tiainen pitää musiikkibisneksestä ansaittua sapattia, joten bändi päätti julkaista levynsä itse. Ottajia olisi ollut rivissä, sillä bändin fanipohja on erittäin vankka. Apulanta on julkaissut 14 albumia, joista 9 on tähän mennessä noussut suoraan virallisen listan ykköseksi. Bändin 18 singleä on noussut suoraan singlelistan kärkeen. Vaikka levyä ei vielä tiistaina kauppojen hyllyiltä löytynytkään sen kerrottiin myyneen jo kultaa. Tieto perustui kauppiaiden tekemiin ennakkotilauksiin. Sipe Santapukkia tilanne yhä jännittää.

- Hienoa, että tilasivat, mutta on aivan eri asia miten levy lähtee liikkumaan kaupoista ulos. Toivottavasti lähtee, koska kyseessä on tällä kerralla omat rahat.

Levyalalle siirtymistä Sipe kommentoin realistisesti:

- Totta kai meillä oli vaihtoehtoja, mutta päädyttiin tekemään kuitenkin levy omakustanteena. Järjetön kiire on kuitenkin ollut. Aika ei meinaa riittää kaikkeen säätämiseen, mutta ilman apua mekään emme pystyisi hoitamaan koko julkaisurumbaa, joten me palkattiin kaksi työntekijää hoitamaan päivittäisrutiineja.

Apulanta Oy:n toimitusjohtajaksi tuli Katja Ståhl ja Lotta Lintukangas siirtyi Levy-yhtiöstä.

- Mutta kun itse hoitaa asiat, niin niihin voi myös itse vaikuttaa. Me mennään esimerkiksi Lahden Pelicansien peliin isänniksi ensi viikolla. Tulossa on hauska ilta jääkiekon parissa.

- Oleellista on kuitenkin tietää, että musiikki ei ole kärsinyt, vaan levy on yhtä vahva kokonaisuus kuin aiemmatkin, painottaa Santapukki.
 

Tagit: