Ennätysvilkas konserttivuosi päättyy keikkasumaan
Tänä vuonna pääkaupunkiseudulla tulee esiintymään ainakin Jerry Lee Lewis, Manhattan Transfer, Dionne Warwick, Gloria Gaynor, Boney M., Omara Portuondo, Todd Rundgren, N.E.R.D., The 3 Doors Down, Diana Reeves, Slayer, Whitesnake, Elton John ja Motörhead. Klubitason bändeistä nyt puhumattakaan.
Mutta mistä moinen ulkomaisten esiintyjien suma johtuu? Takana on jo ennätys vilkas keikkavuosi.
Syitä on monia. Livebisnekseen on tullut uusia yrittäjiä ja kilpailu piristää aina. Kevyttä musiikkia kulutetaan jo monessa sukupolvessa ja mahdollisia lipunostajia kasvaa jatkuvasti lisää. Kolmas syy liittyy talouteen. Tänä vuonna halpa dollari edesauttoi keikkajärjestäjiä ottamaan suurempia riskejä. Energian kalleus ei ilmeisesti nostanut tarpeeksi lentolippujen ja hotellien hintoja, koska näiden palveluiden hinnat jatkoivat hidasta laskuaan.
Suurin syy keikkasumaan on sekä artistien halukkuus esiintyä elävälle yleisölle että yleisön halukkuus nähdä maailmantähtiä. Luonnollisesti. Ihmiset ovat olleet valmiita maksamaan hyvinkin korkeita lipunhintoja ja artistit ovat olleet valmiita raskaille kiertueille. Äänitteiden myynti jatkaa laskuaan, joten tulonmenetys on artistin itse kompensoitava. Kiertueet ovat olleet luonteva yritys muusikolle pitää yllä totuttua tulotasoa.
Samaan aikaan konserttijärjestäjät ovat kansainvälistyneet ja puitteet, esimerkiksi uudenlaiset monitoimiareenat, ovat tarjonneet inhimilliset olosuhteet kaikille.
Mutta voiko tilanne jatkua tällaisena tulevaisuudessakin? Tuskin. Aktiiviset megatähdet mahtuisivat helposti yhteen lentokoneeseen (ei ehkä egot, mutta muuten), eivätkä ihmiset ole valmiita maksamaan kalliita lipunhintoja samoista artisteista moneen kertaan.
Yritykset koota vanha superbändi kasaan ja rahastaa yhä uudelleen toimii joskus erinomaisesti (Police), mutta nolot yritykset ovat kuitenkin todennäköisempi vaihtoehto (Queen). Kuluttajaa voi kusettaa vain kerran. Tai noh, Sex Pistolsin tapauksessa ehkä useammankin kerran.
Talouden taantuma puraisee varmasti myös livebisnekseen. Kuinka kovaa, se jää nähtäväksi.
Voittajina ehkä selviävät ne artistit, jotka eivät nauti megasuosiota, eivätkä omat kulutustottumukset poikkea liikaa normaalista. Keskitason artistit omaavat usein lojaalin fanijoukon. Heille esiintymistilaksi riittää usein klubimainen tila, jolloin lippuriski laskee oleellisesti. Kiinteät kulut täytyy aina maksaa, joten artistien omat palkkiopyynnöt pitäisi olla järkeviä.
Toivottavasti ongelmaksi ei tule muodostumaan ahneus. Lippujen hinnat täytyisi pitää kurissa, sillä useat ihmiset jotka nauttivat konserteista käyvät niissä usein. Kylmä totuus on, että suurinta osaa ihmisistä ei livetoiminta juurikaan kiinnosta.
Harvoin kysyntä ylittää niin rajusti tarjonnan, niin kuin Tom Waitsin tapauksessa. Tom Waitsin kesäkiertueen lipunhinta oli noin 130 euron luokkaa ja niiden saatavuutta rajoitettiin ennennäkemättömin turvatoimin. Erään arvion mukaan lipun hintaan olisi voitu lisätä nolla perään ja silti ne olisivat loppuneet kesken. Huhu kertoi, että Tom Waits ei suostunut siirtymään isommille areenoille, eikä myöskään suostunut nostamaan omaa palkkiotaan.
Tom Waits tietää, että hänelle riittää tasaista kysyntää koko loppuelämäksi.