Alkukarsintojen ja finaalin lavastus on muotoutunut pitkälti viimeisen tekniikan ehdoilla. Lavastuksen lähtökohtana oli 81 kpl screenejä ja 12 kpl uusinta ledinäyttöpanelia.
- Mielessäni sähköinen kuvavirta asettui studioavaruuteen, erilleen toisistaan, kuitenkin rytmittyen kokonaisuudeksi estradin ympärillä. Kevyet ledinäytöt antoivat mahdollisuuden ”lentäviin satelliitteihin”, jotka sädehtivät esiintyjän pään yläpuolella omalla informaatiollaan. Lavassa toistuu ajatus keveydestä, läpikuultavuudesta ja liikkeestä painottomassa tilassa, kertoo lavastaja Mari Skogberg YLE:stä.
Alkukarsinnoista finaaliin tila kasvaa. - Visio paisuu loppuhuipennukseen, kuten estradiviihteessä pitääkin, Skogberg sanoo.
Alkukarsintoja järjestetään kolme, joista jokaisessa on mukana neljä artistia. Alkukarsinnat käydään kolmena peräkkäisenä perjantaina 9. tammikuuta alkaen. Puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella kaksi parasta jokaisesta alkukarsinnasta etenee suoraan finaaliin.
Alkukarsinnoissa karsiutuneiden kuuden artistin kesken järjestetään erillinen jatkokarsinta, ns. toinen mahdollisuus, josta kaksi parasta pääsee finaaliin puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella. Jatkokarsinta käydään lauantaina 31. tammikuuta järjestettävän finaalilähetyksen aluksi.
Varsinaisessa finaalissa on mukana yhteensä kahdeksan esitystä. Niiden joukosta tv-katsojat valitsevat karsinnan lopullisen voittajan ja Suomen edustajan vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun kaksivaiheisessa puhelin- ja tekstiviestiäänestyksessä.
Suomen euroviisukarsinnan finaali 2009 järjestetään yleisötilaisuutena Tampereella 31. tammikuuta. Kilpailupaikkana toimii Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen Leonardo-halli. Suomen karsinnan juontavat Jaana Pelkonen ja Mikko "Peltsi" Peltola.