Poptalk pureutuu ilmiöön nimeltä Madonna.
Tyttötrion keikka oli iloista elektropoppia. Keikkasoundi on levyjä metallisempi ja sen vahtina yhä harvinainen ilmiö, naispuolinen miksaaja. Menevätkö eri maissa Vässin käyneet tytöt aina töihin tanssi- ja teatteriproduktioihin ?
Olen kevyt, olen vapaa,
löysin portin kadonneen
Euroviisukarsintoihin olennaisena osana kuuluu hieno lavarakennelma. Kuvat tämän vuoden lavastuksesta on nyt julkistettu.
Tapio Rautavaaran tribuuttikonsertti YLE Areenassa 2.1.09 saakka katsottavissa
YLE taltioi konsertin ja se kannattaa katsoa kuvan kanssa Tapaninpäivänä, toimii paremmin kuin pelkkänä audiona.
Miksi tuo on kutsuttu eikä sitä ja sitä.
Kuka näistä oikein päättää? Millä ihmeen avuilla tuo tuokin tuonne on päässyt ja ihan hirveä pukukin.
- En yhtäkkiä löydä toista niin miehekästä ja suomalaisuutta edustavaa artistia kuin Tapio Rautavaara. Esimerkiksi Malmstenilla on hienoja melodioita mutta eivät ne kosketa samalla tavalla. (Vexi Salmi, Iskelmä-lehti 2/08)
Lordin kiillottama Euroviisu-kilpi ei ole vielä tyystin himmentynyt vaan halu viisuedustajaksi on kova.
Ennakko-odotuksia ehkä vähän perinteisempikin keikka mutta kun on karismaa niin sehän toimii.
Joan As Policewoman näyttää vähän kantribändiltä ja kuulostaa tärkeän kulttiklubin Juuri Siltä Bändiltä. Loppuunmyyty, rento keikka marraskuisessa Suomessa.
Jos mä näen kaupassa jonkun Best of Sixties -kokoelman niin tiedän yleensä katsomatta mitä biisejä siinä on.