[Kuvassa FIGMAn toimitusjohtaja Riku Olkkonen]
Alkuvuosi on aina sinänsä ollut mukavaa ja kiinnostavaa aikaa, että silloin tiettyjen alojen ammattilaiset ovat aina kokoontuneet yhteen antamaan toisilleen kättä selkään ja kilistelemään lasejaan.
Muita viihdeteollisuuden muotoja mukaillen, myös suomalaisella pelialalla on oma vuosittainen tilaisuutensa.
FIGMA (Finnish Games and Multimedia Association), tuo digitaalisten multimediatallenteiden maahantuojien voittoa tuottamaton aatteellinen yhdistys, täytti tänä vuonna 10 vuotta.
Tasalukua ja pelivuotta 2008 juhlittiin eilen keskiviikkona 11.2. järjestetyssä FIGMA-gaalassa Helsingin ravintola Bankissa. Tapahtumassa palkittiin viime vuoden myydyimmät ja parhaimmat pelit, vuoden pelikaupat sekä vuoden pelimies.
Lisäksi gaalassa jaettiin FIGMAn kymmenenvuotisen taipaleen kunniaksi Peliluola-kunniamaininta.
Paikalle oli saapunut noin parisensataa kutsuvierasta, myös kansanedustaja Jyrki J. Kasvi ex-ministeri Ilkka ”Ike” Kanerva tukiaisenaan. Gaalan musiikillisesta ohjelmasta vastasivat Jore Marjaranta ja Pete Parkkonen. Juontajaksi tapahtumaan oli pestattu stand-up-koomikko Pekka Jalava.
Tilaisuudessa käytiin läpi suomalaisen pelialan tilaa ja kehitystä 2000-luvulla, ja Suomen pelialan keskus Neogames julkisti suomalaista pelibisnestä käsittelevän tutkimuksensa Finnish Game Business 2008.
Pelimarkkinat ohittivat musiikin vastaavan myynnin vuonna 2008
Neogamesin tekemän tutkimuksen mukaan Suomen pelimarkkinat ovat ohittaneet musiikin vastaavan myynnin kalenterivuoden 2008 aikana. Yhteensä pelien myynti Suomessa kasvoi edelliseltä vuodelta 7 prosenttia.
Jos ÄKT ja FIGMA tappelivat, niin viime vuoden myyntejä silmällä pitäen, tulos oli se, että FIGMA voitti. Ironisinta tässä tietysti on se, että pelimarkkinat kasvoivat viime vuonna nimenomaan musiikkipelien ansioista.
Vuoden 2008 myydyin peli olikin SingStar SuomiRock PlayStation 2 -konsolille, mikä myi 80.000 kappaletta reilussa neljässä kuukaudessa. Tämä teki pelistä Suomen kaikkien aikojen nopeimmin myyneen pelin.
Myydyimpien pelien joukosta löytyivät myös mm. Guitar Hero World Tour sekä Singstar ABBA. Kaikkiaan FIGMA-gaalassa jaettiin yhteensä 78 platina- ja kultapelipalkintoa.
Kotimaisella pelialla on kasvot kateissa?
FIGMAn näkökulmasta suomalainen peliala avautuu todella vahvasti ainoastaan maahantuonnin ja jälleenmyyjien kannalta.
Edustuksensa puolesta gaalassa huokui kovasti tunne, että suomalaiselta peliteollisuudelta puuttuu, muutamia median edustajia lukuun ottamatta tietyllä tavalla kasvot.
Ilman vastapäätä istuvaa Pelaaja-lehden toimitusta, FIGMA-Gaalasta olisi hyvin nopeasti voinut jäädä tunne, että olisi ollut gaalastamassa vaikkapa autokauppiaiden kanssa. Tällä tarkoitan nyt sitä, että luultavasti muutamille salissa olleille alansa edustajille, on loppujen lopuksi aika yhdentekevää, mitä tuotteita he myyvät, kunhan myyvät.
Parhaiten edellinen kulminoituu eräänkin palkintoa hakeneen huulenheittoon:
- Pelejä on kiva myydä kun apinakin saa ne kaupaksi
Vaikka Suomen pelitaloissa tehdään tällä hetkellä myynnillisesti suurimpia suomalaisen kulttuurin tuotteita ikinä, tekijä- ja tuotantopuolelta tuntuisi kuitenkin puuttuvan jonkinlainen yleisesti tunnettu ydinjoukko.
Pelialalta puuttuvat Markus Selin, Juhani Merimaa ja Renny Harlin. Orastavia Hannu Karpoja toisaalta on jo pieni joukko olemassa.
Japanissa pelien lanseeraus keskellä viikkoa on kielletty
- Ala kärsii edelleen lastentaudeista. Taloudellinen nousu on ollut erittäin nopeaa ja muut osa-alueet eivät ole oikein pysyneet perässä. Tilanne on jonkin verran erilainen esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloista, kertoo Pelaaja-lehden toimittaja ja Peliplaneetta.net-sivustosta vastaava Miika Huttunen.
- Jos puhutaan pelien vaikutuksesta kulttuuriin esimerkiksi muualla maailmassa, niin kevyenä kuriositeettina esimerkiksi Japanissa pelien julkaisu on kielletty keskellä viikkoa. Tiettyjen hittipelien julkaisu viikon arkipäivinä teki aikaisemmin ”sairauspoissaoloina” niin suuren loven Japanin talouteen, että pelien julkaisu viikolla päätettiin kieltää, jatkaa Huttunen.
Huttusen mukaan peliala kokonaisuudessaan on kehittynyt todella nopeasti, noin kymmenessä vuodessa, mutta on Suomessa vielä erittäin tuote- ja myyntilähtöinen.
Huttunen itse ajautui alalle 90-luvulla Moon TV:n kautta, jossa hän, ja nykyinen Pelaaja-lehden päätoimittaja Thomas Puha, aloittivat uraansa tekemällä useita eri peliohjelmia.
Tapahtuma kaipaisi yhtenäisyyttä ja luovuutta
Tietynlaista alalla vallitsevaa yhtenäisyyttä olisi mukava nähdä tulevaisuudessa. FIGMAn tapauksessa jäi tosiaan tunne, että kysymyksessä oli pelkästään maahantuojien ja vähittäismyyjien, ja nimenomaan jonkun tietyn tuotteen myyjien tapahtuma.
Noin puolivälissä gaalaa esitetty, kotimaista tuotantoa oleva God Father II -pelin suunnattoman hieno ja oivaltava action-painotteinen traileri antoi kuitenkin edes vähän viestiä siitä, että ehkäpä kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vasaroiden tai pesuaineiden myyjien tapahtuma.
Mikäli peliteollisuuden luvut pysyvät nousussa, nyt toista kertaa virallisissa merkeissä järjestettävä FIGMA-Gaala tulee todennäköisesti ainakin kasvamaan, ja miksei tietysti myös kehittymään tulevaisuudessa huomattavasti.
Tässä siis FIGMA-Gaalassa jaetut palkinnot olkaapa hyvä:
FIGMA-gaalassa palkittiin siis Vuoden paras peli, Vuoden pelimies, Vuoden pelikauppa sekä jaettiin vuoden 2008 platina- ja kultalevyt. Lisäksi FIGMA juhlisti kymmenenvuotista taivaltaan jakamalla Peliluola-kunniamaininnan pitkän uran suomalaisella pelialalla tehneille henkilöille.
Vuoden paras peli -ehdokkaat vuodelta 2008 valitsi arvon Aapeli-raati pelialustoittain. Aapeli-raati koostui tänä vuonna seuraavista pelintekijöiden, vähittäismyyjien sekä median edustajien sekavasta joukosta:
Atte Alhainen (Seiska), Janos Honkonen (Tilt.tv), Miika Huttunen (Peliplaneetta), Toni Karumaa (Prisma), Markku Kormu (Anttila), Kirsi Lindh-Mansikka (Katso), Mikko Nevalainen (VPD), Niko Nirvi (Pelit), Jyri Paavilainen (Gamereactor), Maria Pettersson (City-lehti), Thomas Puha (Pelaaja), Pauli Reinikainen (Iltalehti) Tapio Salminen (Pelit), Ulla Sjöblom (Stockmann), Max Toiviainen (K-Citymarket).
Pelialustakohtaiset AAPELIt jaettiin seuraavasti:
Microsoft Xbox360: Fallout 3
Nintendo DS: Professor Layton and the Curious Village
Nintendo Wii: Wii Fit
PC: World of Warcraft Wrath of The Lich King
Sony PlayStation 2: SingStar SuomiRock
Sony PlayStation 3: LittleBIGPlanet
Sony PSP: Patapon
Platina- ja kultapelit:
Ennätyksellinen pelivuosi näkyi jälleen myös myönnettyjen arvometallien määrässä. Gaalassa jaettiin yhteensä 78 platina- tai kultapelipalkintoa.
Vuoden 2008 julkaisuista SingStar SuomiRockin lisäksi platinaan eli yli 20.000 kpl myyntiin ylsivät World of Warcraft roolipelin lisäosa PC-peli World of Warcraft Wrath of The Lich King (tuplaplatinaa), Nintendo Wiin kuntoilupeli Wii Fit, Grand Theft Auto IV -kaksikko PS3:lle ja Xbox360:lle sekä PS2-peli SingStar Abba.
Platinapelillä yli 20.000 kappaleen myynnistä palkittiin kaikkiaan 33 peliä. Platinat jakaantuivat 19 konsolipelille ja 14 PC-pelille. Kultapelin yli 10.000 pelin myynnillä sai 45 peliä.
Vuoden pelimies:
Pete Parkkonen
Peliluola:
FIGMA julkisti kymmenvuotista taivaltaan juhlistaakseen uuden suomalaisen pelialan kunniamaininnan, Peliluolan. Peliluolaan kutsutaan erityisistä ansioista pelialan kehittämisestä. Ensimmäiset Peliluolaan kutsutut ovat Vesa Artman, Petri Lehmuskoski, Tuija Lindén ja Sauli Numminen.
Vuoden pelikaupat:
FIGMA ry palkitsi vuoden pelikaupat ansiokkaasta työstä suomalaisen pelikaupan ja oman toiminnan edelleen jatkuvasta kehittämisestä. Palkinnot vastaanottivat Anttila-ketju edustajanaan Eric Reichmuth ja Verkkokauppa.com edustajanaan Aki Järvinen.