pelit

Iso Britannian hallitus tukemaan kansallista videopeliarkistoa

Ovatko videopelit kulttuuria musiikin, kirjallisuuden tai elokuvien rinnalla? Ainakin Britanniassa ajatellaan nyt näin, kiitos valtion ylimmän johdon.

Viisi suomalaista peliä, jotka vain odottavat tekemistään

Suomi, suomalaisuus ja suomalainen mytologia sekä teokset ovat rikollisen vähän lähteenä kansainvälisille pelintekijöille.

Vuoden odotetuin pelipäivitys on täällä – lue arvostelu!

Pelaajasiskot ja –veljet tätä on odotettu.

Voiko peleillä muuttaa maailmaa?

Suurin osa ihmisistä hakee peleistä todellisuuspakoa, mutta voiko peleillä silti vaikuttaa maailmaan? Markkinoilla on jo monta ns. tiedostavaa peliä.

Tunnustuksien pimeässä luolassa ei ainakaan ole yksinäistä

Mikään esiohjelmoitu tietokonehahmo ei voi järjestää sellaisia pelielämyksiä kuin toinen pelaaja.

Pieniä nyrjähdyksiä kannettavien pelikonsolien historiassa

Nintendo julkaisi huhtikuun alussa tuoreen DSi-käsikonsolinsa Euroopassa. Game Boy täytti tänä vuonna 20 - vuotta.

Ovatko pelikonsolit kohta historiaa?

Mitä jos voisit streamata laajakaistayhteydellä minkä tahansa pelin konsolipelilaatuisena tietokoneelle tai läppärille? Voi hyvinkin olla, että kohta voit.

Uusi pelikone on helvetin kivulias kiirastuli

Konsolipelaaja kutsuu kaverit luokseen, laittaa mikrofonin kiinni konsoliin ja kaikista on hauskaa laulaa karaokea kännissä.

Super Mario on voimissaan

Super Mario nappasi The British Academy of Film and Television Arts -järjestön pystin parhaasta pelistä.

Onko Resident Evil 5 rasistinen?

– Pelissä käytetään rasistista kuvastoa dramatiikan vuoksi, väittää pelimedia. – Ei ole rasismia. Sitä paitsi 18-vuoden ikäraja riittää, vastaa tarkastamo.

EverQuest II masentaa?

Mitä saadaan selville tutkimalla EverQuestin pelaajia ja heidän käyttäytymistään? Pelaajat ovat masentuneita, aliarvioivat peliaikaansa sekä seikkailevat verkossa lähinnä omien irl-kavereidensa kanssa.

Virtuaalirikokset ovat vaikeita ratkaista

Virtuaalimaailma iski varomatonta saksalaismiestä vasten kasvoja. Ilkeä voro oli varastanut nettipeliä pelaavan äijän avatarilta kaikki varusteet.

FIGMA täytti 10 vuotta ja jakoi vuoden 2008 pelialan palkinnot

Suomen pelimarkkinat ylittivät vuonna 2008 musiikin vastaavan myynnin.

Sam & Max pelastavat lamalta!

Eye of the Beholder käänsi fantasiamaailman värikkään kolmiulotteiseksi, Alone in the Dark toi kauhun kotikoneelle ja Sam & Max puhuivat oikeasti ääneen lähtiessään tien päälle. Hyviä aikoja.

Pelit tulevat, missä mennään Suomi?

”Videopelit tulevat päihittämään kaikki muut viihdemuodot seuraavan kymmenen vuoden aikana”, Mike Griffith / Activision.

Fallout ja zen: Itsehoito-opas huonon pelin ostaneelle

Koska jokaisen kakka voi olla vähintäänkin lannoitetta jonkun toisen ruusuille, tiedän että ei ole olemassa absoluuttisen huonoja pelejä.

Vuoden 2008 tärkeimmät pelijulkaisut à la Thomas Puha

"Jengi aina valittaa siitä, että pelit eivät ole tarpeeksi omaperäisiä, ja sitten kun firmat laittaa uudenlaisia konsepteja kehiin, kukaan ei osta niitä. Mitä siinä pitäisi sitten tehdä?"

Leisure Suit Larry teki minusta paremman ihmisen

Ilman tietopelejä minusta olisi voinut tulla vaikka epäsosiaalinen hylkiö tai Turmiolan Tommi.

Pelit ovat edelleen populaarikulttuurin pohjasakkaa

Pelien myynti ylitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa musiikin ja elokuvat Iso-Britannian viihdemarkkinoilla.