Brightkite on sosiaalinen media, kuten Facebook, Jaiku ja Twitter. Ero on lähinnä lähestymistavassa ja lisäarvossa. Siinä missä Facebook perustuu yleiseen hassutteluun, Jaiku aihekanaviin, Twitter mikrobloggaamiseen, niin BrightKite nojaa käyttäjien sijaintiin.
Perusideana Brightkitessa on kommentoinnin ohessa määritellä oma olinpaikka, jotta kaverit ja tutut pysyvät kartalla (sic!). Ystävien, tuttujen ja muiden käyttäjien paikkatietoja voi selailla monella tapaa. Muun muassa hakea tuttuja nykyisen olinpaikkansa läheltä tai tsekata mitä ympärillä tapahtuu. Hakualueen sädettä voi muuttaa ja sen voi määritellä koskemaan vain ystäviä.
Yksityisyys
Yksityisyys ja sen mahdollinen puute on usein esillä sosiaalisesta mediasta keskusteltaessa. Brightkiten käyttäjä voi määritellä tunnuksensa asetukset täysin julkisiksi tai privaatiksi.
Yksityistä moodia voi ruuvata niin, että esimerkiksi kaverit näkevät tarkan sijainnin, muut vain ko. kaupungin. Myös täysi piilottaminen on mahdollista, mutta miksi silloin edes käyttää saittia?
Brightkite beta
Brightkite on edelleen testausvaiheessa. Karttapohjainen palvelu on eittämättä hauska idea, mutta säätäämistä se vielä vaatii. Esimerkiksi olisi kätevää pystyä ilmoittamaan olinpaikkansa kartan avulla. Tällä hetkellä käytössä on vain osoitteen perusteella määritelty paikka. Osoitekenttä toiminee isoissa kaupungeissa, mutta pienemmillä paikkakunnilla Google Mapsin osoitteet ovat ärsyttävän parahultaisia. Sitä paitsi, kuka edes tietää aina tarkan osoitteensa?
Brightkiten konseptin vuoksi käyttö olisi luontevinta kännykällä. Siksi kapulaan pitäisi pystyä asentamaan sovelluksen, jolla koordinaatit saisi siirretyksi gps:n avulla suoraan verkkoon. Mutta mobiilinetti laahaa vielä sen verran muuta verkkoa jäljessä, että tällainen toiminto on vasta kehittelyasteella. iPhoneen sitä on jo lupailtu. Tällä hetkellä statustaan voi päivittää kännyllä joko mobi-sivuilla tai tekstarilla.
Toimivien rajapintojen luominen on tärkeää Facebookin, Twitterin, Jaikun sun muun sosiaalisen median sillisalaatissa. Brighkite tarjoaakin työkaluja, joilla yhdistää palvelu mm. Facebookin,Twitterin ja Flickrin kanssa. Kaverihaku, kirjautuminen ja paikkatiedot on mahdollista automatisoida, jolloin päällekkäisyyksiä ei tule niin paljon.
Äh, taas uusi sosiaalinen media
Mutta rajapintojen laajuudesta huolimatta Brightkiten haasteet lienevät juuri päällekkäisyyksissä. Sosiaalisen median sivustot ovat jo erittäin kilpailtu pelikenttä. Brightkiten on tarjottava jotain spesiaalia, jotta se breikkaisi suurien joukkoon.
Toki osa ihmisistä fiilistelee kaikkea uutta netissä, mutta suurin osa tarvitsee syyn liittyä mukaan. Pelkkä karttapalvelu ei välttämättä riitä, varsinkin kun sellainen on suhteellisen helppo kehitellä jo valmiiksi suosittuihin palveluihin.
Vielä on liian aikaista ennustaa saitin nousua tai tuhoa. Lopputulos riippuu paljolti käyttäjistä ja siitä miten he alkavat Brightkitea käyttää. Tuleeko siitä Jaikun kilpailija, kuvagalleria paikkatiedoilla vai mikroblogi? Vai kehittyykö siitä esimerkiksi reaaliaikainen deittipalvelu, jolla etsitään seuraa lähibaareista?
24/7-yhteiskunnasta on kovaa vauhtia tulossa 60/24-yhteiskunta.
Artikkelin kirjoittaja on nyt luultavasti töissä tai kotona