Kumpikaan osapuoli ei ole kiistänyt tai myöntänyt neuvotteluja eikä niiden mahdollisista yksityiskohdista ole vuotanut tietoja. Spekuloidusta yhteistyöstä arvellaan kuitenkin hyötyvän neuvottelukumppanien lisäksi myös kuluttajat.
YouTube on hakenut yhteistyökumppaneita sisällöntuottajista jo jonkin aikaa. YouTube yrittää päästä mukaan orastavaan levitysbisnekseen, joka on vielä tällä hetkellä elokuvastudioiden ja televisiokanavien hallussa. YouTuben juuri solmima diili Disneyn kanssa oli jo merkittävä askel yhtiön elokuvavision suuntaan, mutta muutama harppaus tarvitaan vielä ennen kuin Googlen omistama YouTube on kunnolla mukana bisneksessä. Disney-yhtiöiden lisensioima materiaali on kuitenkin suhteellisen kapeaa ja pientä. Menestyäkseen Google tarvitsee suosittuja elokuvia ja tv-sarjoja.
YouTube suosio on perustunut pitkälti amatöörien lataaman matskun varaan. Viime aikoina sivustolta on kuitenkin jouduttu poistamaan tekijänoikeussyistä paljon klippejä elokuvista ja tv-ohjelmista. Videoiden mukana on myös lähtenyt paljon katsojia, joten YouTubella on tullut kiire haalia menetettyjen klippien tilalle luvallisia pätkiä.
YouTube haluaa päästä kunnolla mukaan lupaavaan striimibisnekseen
Internetissä ei ilmeisesti ole kovin suurta etua alan markkinaosuuksista. YouTube on kiistatta ollut videosisältöpalvelujen edelläkävijä, mutta nyt tuoreemmat ja vetreämmät firmat ovat menossa lujaa ohi. Monella YouTuben kilpailijalla on tosin yksi suuri etu: ne ovat tiukasti kytköksissä tv-kanaviin tai mediataloihin.
Sony yrittää breikata omaa Crackle-saittiaan ja tukevan jalansijan alalla jo saaneen Hulun perustajiin lukeutuvat tv-yhtiöt NBC ja News Corporation. Myös isot kaapelikanavat ovat lähdössä mukaan nettibisnekseen. Hyvät suhteet Hollywoodiin antavat varmasti etulyöntiaseman YouTuben kilpailijoille. Varsinkin kun YouTubella ja elokuvayhtiöillä on ollut menneinä vuosina rutkasti skismaa YouTuben asenteesta tekijänoikeuksiin.
You scratch my back, and I’ll scratch yours
YouTubella kuitenkin on yksi iso etu puolellaan: iso yleisö. Myös netissä pyörivät uudet leffa- ja tv-kanavat tarvitsevat katsojia, ja yleisön houkuttelemiseksi kanavat ovat valmiita tekemään yhteistyötä kilpailevan YouTuben kanssa. Win-win-tilanne
Sony aktiivinen
Sony Pictures näyttää yrittävän tosissaan päästä nettielokuvien kukkulan kuninkaaksi. Sonyn Crackle tarjoaa jo paljon elokuvia ja firma myös pyrkii lisensioimalla leffojaan ulkopuolisille videosivustoille. Sonyn jakaminen ei kuitenkaan ole hyväntekeväisyyttä, vaan markkinointia. Firma olettaa muutaman kymmenen elokuvan lisensioimisen lopulta satavan heidän omaan laariin.
Tunnusteluvaihe
Suuri osa leffamoguleista on edelleen epäilevällä kannalla tienaamisesta verkossa. Huhuttu yhteistyö Sonyn ja YouTuben kesken olisi toteutuessaan kuitenkin vasta pienimuotoista testailua. Mutta silti iso askel alalla, joka on tähän asti vierastanut huolella verkkoa. Kuluttajien vinkkelistä näyttää hyvältä, että isot studiot ja telkkarikanavat ovat heränneet todellisuuteen ja alkaneet satsata verkkoon.
Toisaalta Hollywoodia voi oikein syyttää nihkeästä suhtautumisesta nettiin. Leffateatterit, dvd:t ja maksulliset tv-kanavat ovat pitkään olleet kultakaivoksia, kun taas internetin ansaintalogiikassa on elokuvakankaan kokoisia aukkoja.
Katsojat ovat kuitenkin siirtymässä hitaasti mutta varmasti verkkoon. Ja heidän mukanaan myös elokuva- ja tv-alan on ollut pakko aloittaa matka tuntemattomaan.