[Kuva: DSi Cameran ominaisuuksia Flickr-palvelussa demon(i)stroi
yhdysvalloista käsin vaikuttava Yoshinari Yoshikawa. CC-lisenssillä, totta kai]
Näin aivan aluksi: Hyvää syntymäpäivää Game Boy. Pelikonsoli lanseerattiin 20 - vuotta sitten, tarkalleen 21.huhtikuuta 1989.
Hmm. Aikuisen ihmisen näkökulmasta jokin 1980-luvun lopuilla lanseerattu nyt 20 - vuotta täyttävä asia tarkoittaa sen asian päivittelyä, että 1990-luvulla syntyneet ihmiset pääsevät sisään ravintolaan. "Voi hyvä tavaton".
Niille jotka eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja ravintolaan, Nintendo lanseerasi Euroopassa 3. huhtikuuta tuoreen Nintendo DSi -käsikonsolin.
Japanissa laite tuli markkinoille jo vuoden 2008 marraskuussa. Viimeisenä konsoli nähtiin kauppojen hyllyillä Yhdysvalloissa 5. päivä tämän vuoden huhtikuuta.
DSi:n Suomen lanseerausta varten järjestettiin maanantaina 20.4. tiedekeskus Heurekassa lehdistötilaisuus. Nintendo toimii Heurekassa Wii-konsolinsa siivittämänä pääyhteistyökumppanina Liiku ja pelaa! -näyttelyssä.
”Kun viimeksi pitelin samannäköistä vehjettä käsissäni, vuosi oli 1985”
Tetris oli Game Boy -aikoihin kannettavana ihan mukava peli. Oikeastaan se oli aika mullistava.
Mutta jo 2000-luvun aluilla se taisi olla puhelimessa. Sitä ennen markkinoille tuli ties mitä matopelipuhelimia.
Olisi kiinnostavaa joskus vertailla ja tutkia minkälaisia lohkoja "uudet" monikäyttöiset puhelimet ovat aikanaan, etenkin 2000-luvun alkutaipaleella, tehneet käsikonsolimarkkinoille.
Nintendo DSi on myynyt tähän mennessä yli 100 miljoonaa kappaletta. Sitäkin voisi tässä hetken päivitellä. "Voi veljet".
Ironista kyllä, tänään kätösissä pitämäni laite, Nintendo DSi, muistuttaa ulkokuoreltaan lähes identtisesti 1980-luvulla markkinoilla olleita nk. elektroniikkapelejä, joista suosituimmat olivat niin ikään Nintendon valmistamia.
GBA:n sekä GBA SP:n jälkeen Nintendon käsikonsoleissa on palailtu muotoilussa tiukasti takaisin juurille.
Ominaisuuksia kannettaviin konsolilaitteisiin on tietysti parissa kymmenessä vuodessa tullut jokunen lisää. Niitä on tullut lisää myös kahdeksassa vuodessa, siis siinä ajassa, kun Nintendo julkaisi ensimmäisen ”toisen sukupolven” käsikonsolinsa GBA:n.
Verrataan, verrataan ja verrataan
Voisi kai olettaa, että pelkästään pelaamista varten tarkoitetut laitteet ovat kehittyneet aikanaan eri ekosysteemissä, kuin nykyisin tuoreet äärimmäisyyksiin brändätyt multimedialaitteet kuten iPhone, iPod, iPhone OS tai miksei nyt vaikka Nokian tai Sony Ericssonin tietyt mallit.
Kokonaiskenttää vilkuillessa on helppo todeta, että 2000-luvulla kaikki kannettavat laitteet ovat tulleet ominaisuuksiltaan lähemmäksi toisiaan.
i-Tuotteiden sekä DSi:n vertailu on myös sinänsä ihan relevanttia, sillä iPhone OS:stä on tullut maailman kolmanneksi suosituin kannettava pelilaite. Näin ainakin kirjoittaa Tietokone-lehden blogissa herra Teemu Masalin.
Nintendo pyrkii uudella DSi-lanseerauksellaan, ainakin jossain mielessä, myös tuoreiden multimedialaitteiden kentälle. Tästä esimerkkinä mm. konsolin Internet-yhteys, musiikkisoitin, still-kamera ja kaksi kosketusnäyttöä.
Jos etsii digitaalista kameraa, kannettavaa Internet-laitetta, musiikkisoitinta tai äänieditoria esimerkiksi ammattikäyttöön, Nintendo DSi on turha hankinta : kameroiden, webin tai äänentallennuksen kanssa leikkiminen on lähinnä hauskaa ja viihdyttävää enemmän kuin siitä olisi mitään hyötyä.
Tallennettuja äänitiedostoja ei voi siirtää laitteesta ulos ja yksittäisen äänityksen pituusrajoitus on 10 sekuntia.
Myös Sd-kortilta musiikkia hakeva Nintendon oma soitin tuntuu hieman köykäiseltä esimerkiksi iPodiin tai jopa verkon kautta streamattaviin palveluihin verrattuna.
DSi paketoi kaikki Nintendon kilpailuvaltit
On kuitenkin hyvä muistaa, että Nintendo DSi on pelikonsoli, ei ensisijaisesti puhelin tai multimediasoitin.
DSi on pelikonsoli, jolle on kehitetty tähän mennessä jo yli 1000 peliä. Näistä tuhannesta pelistä 83 kappaletta on myynyt maailmanlaajuisesti yli miljoonan, seitsemän näistä peleistä yli 10 miljoonaa.
Nintendolla on taito tehdä laitteidensa käytöstä viihdyttävää, tässä suhteessa ei DSi:kään missään nimessä tee poikkeusta. Kaikki mitä DSi:llä tehdään, se tehdään bossa novan tai marssin tahdissa ja niin, että tekeminen on mahdollisimman hauskaa.
Mitään suurta mullistusta käsikonsolikentällä DSi ei aiheuta. Se on kuitenkin askel eteenpäin kokonaiskenttää ajatellen.