Honey Ryder myy albumiosakkeita

Julkaistu Pe, 22/05/2009 - 11:55
  • Honey Ryder (Kuva: kuva: www.myspace.com/honeyrydertheband)
  • Onko rahat loppu, mutta pitäisi päästä studioon lättyä leipomaan? Tee niin kuin Honey Ryder, myy osakkeita!

Levyteollisuuden murros on tuonut monenlaisia uusia kekseliäitä tapoja tehdä musiikkika ja jopa tienata sillä. Keikkasponsorit, kengänauhabudjetit ja ilmaisjakelukampanjat ovat jo kokeiltuja. Mutta säästöbudjetti ei kaikille sovi, eivätkä ilmaiskampanjat toimi jos bändi ei ole jo valmiiksi kuuluisa.

Aloittelevien yhtyeiden on siis keksittävä uusia tapoja rahoittaakseen albuminsa. Brittiläinen Honey Ryder kehitti rahoitusmallin, jossa se hankki rahoittajia levylleen myymällä siihen osakkeita. Jokaisella osakkeella tienaa 0,5 prosenttia levyn, sinkkujen ja kiertueen nettotuotoista.

Yhtyeen kitaristi Martyn Shone on käyttänyt hyväkseen työkokemustaan sijoituspankkiirina ja on mm. listannut bändinsä aloittelevaksi yritykseksi, jolloin yhtiöön sijoittamisesta saa verohelpotuksia Iso-Britanniassa.

Osakeanti

Aloittelevat indie-yhtyeet tekevät usein levyjään lähes nollabudjetilla. Harvoin kuitenkaan autotallissa läppärin ja kavereiden kanssa tehdyt pitkäsoitot listoille nousevat. Honey Ryder lähti rakentamaan uraansa toiselta kantilta – laadusta ei tingitä, vaikka sitten joutuisi myymään yhtyettä pala palalta sijoittajille.

Onnistunut osakeanti kasvatti bändiyhtiön pääoman, jonka turvin lontoolaisduo teki Rising Up – albumiaan nimekkäiden ammattilaisten kanssa. Pitkäsoittoa tuotti Goldust-tiimi, joka on tehnyt töitä mm. Bryan Adamsin, Natasha Bedingfieldin, Kylie Minoguen ja Run DMC:n kanssa. Levyn miksasi Brad Gilderman (Madonna, Outkast) ja Bob Kraushaar (Pet Shop Boys, Robbie Williams).

– The industry is in total freefall, but there are loads of new models coming through and there are lots of opportunities to change the status quo, rohkaisi Honey Ryderin Martyn Shone Great Escape –musiikkiseminaarissa äskettäin.

Hyväntekeväisyyttä vai sijoittamista?

Levyjen tekeminen on kallista puuhaa ja harva levy tuottaa kunnolla voittoa. Joten Honey Ryderin sijoitusmalli ei välttämättä toimi bisneksenä. Siitä voi pikemminkin muodostua harvalukuisten mesenaattien tapa avustaa artisteja.

Pikavoittoja ei em. bisnesmallissa varmaan juuri jaeta. Mutta mitä jos tapa yleistyisi ja sattuisi sijoittamaan esimerkiksi Norah Jonesin Comer Away With Me -albumin kaltaiseen albumiin. jolle ei ole määritelty suuria menestysodotuksia ja sen myötä halpa osake. 23 miljoonan albumikappaleen nettotuotoista 0,5 prosentin voitto olisi jo ihan kivaa pääomatuloa.

Rolling Stones -3.59%, Britney Spears +6.60%, The Killers +7.14%?

Laajemmassa mittakaavassa artistien vapaa pörssikauppa on mielenkiintoinen ajatus: sijoitusneuvojat laskemassa Coldplayn seuraavan levyn tuottoennusteita ja samalla seuraamassa juorupalstoja Amy Winehousen tilasta.

Mielenkiintoista olisi päästä kärpäseksi kattoon Honey Ryderin osakkeenomistajien viralliseen yhtiökokoukseen. Kuka kehtaa vaatia hallituksen puheenjohtajan syrjäyttämistä? Minkälaisen eläkepaketin toimitusjohtaja itselleen sopii? Yrittääkö joku nurkanvaltausta?