Pitäisikö nostalgiankaipuusta vähitellen siirtyä nykyaikaan, tanssilavoilta kaupunkeihin, haitarista modernimpaan soundiin?
Miten musiikkibisnes aikoo pärjätä jatkossa, kun digitaalinen vallankumous leviää vaikkapa Spotify-musiikkipalvelun muodossa?
Sävellyksiä ja lauluja on kaupattu jo iät ja ajat, ja kaupataan edelleenkin.
Onko pieni levy-yhtiö aina monikansallista jättiläistä parempi?
Mistä Youngin myytti koostuu?
Freud Marx Engels & Jung täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Pop-talkin vieraana siis luonnollisesti Arto Pajukallio.
Miksi Norja oli niin hyvä?
Pop-talkissa keskustellaan Juha Itkosen kanssa popin ja kirjallisuuden leikkauspinnoista. Miten kirjailija kuulee musiikin?
Jo vuosikaudet selvin päin pogoillut punapää kertoo kuinka suurta hänen moraalinen närkästyksensä oikeasti oli kännisten toilailuja Linnassa seuratessaan
Poptalkin vieraana on laulaja Anna Puu. Hän tuli tutuksi viime Idols-kisasta, vielä tuolloin koko nimellään Anna Puustjärvi.
Kaarle Kalle Viikate kertoo mitä hän tekisi korkkiruuvilla Pori Jazzeilla tai mitä tapahtuu Cliftersille sinä päivänä kun aikakone keksitään.
Levylaukussa on usein tuoreimpien housejulkaisujen ohella sellaisia suomalaisen kevyen musiikin helmiä kuin Matti Nykäsen levytyksiä.
Mitä mieltä Salokoski on Madonnasta, kapuloita pinnojen väliin työntävistä ukoista tai muusikoiden keikkaliksoista.