YleX:nkin Tanssi-illoista tuttu dj/muusikko Jori Hulkkonen kutsuu itseään musiikin monitoimityöläiseksi. Toimialaan on kuulunut mm. esiintymistä perinteikkäässä brittiläisessä Top of The Pops -ohjelmassa listatähtien ja teini-idolien keskellä Tiga & Zyntherius -duon viimeksi mainittuna osapuolena.
Oman musiikintekemisensä ohella hän kiertää maailmaa dj:nä soittaen mielellään niin trendikkäillä pariisilaisklubeilla kuin vaikka ladossa keskellä Siperiaa. Levylaukussa on usein tuoreimpien housejulkaisujen ohella sellaisia suomalaisen kevyen musiikin helmiä kuin Matti Nykäsen levytyksiä.
Jori Hulkkonen seuraa popmusiikkia laajasti, eli hän ei sulje itseään tanssimusiikin karsinaan mitä populaarikulttuurista nauttimiseen tulee. Rauhallisen miehen saakin raivostumaan ahdasmielisyys eikä hän kätke sanaista miekkaansa silloinkaan kun kyse tulee Bob Marleyn tai Bob Dylanin kaltaisista (puoli)jumalista.
Hampaankolossa sarjassa seuravaaksi meille avautuu Jori Hulkkonen.