Koska Irwin nousi, kaatui, tuli voittajana takaisin, hiipui, hautautui Lielahden kellariinsa ja palasi taas huipulle – vähintään kolme kertaa – koko uraan on jälkeenpäin liiankin helppo liimata yksiselitteinen ja laimentavakin kansallisrentun nimilappu.
Kun kaikki on ohi, ihmisen elämästä on helppo löytää juoni ja luoda ehjä kuva, valmis kokonaisuus. Eipä laitetakaan kansiota kiinni tällä kertaa tästä kohdasta, vaan avataan Irwinin elämää vähän toisenlaisesta näkökulmasta.
Irwinin kolme hattua
Kun katsoo vanhoja valokuvia levynkansista, lehdistä ja kirjoista, niin silmään osuu se ensimmäinen hattu, jota Irwin päässään kantoi: folk-laulajien aikanaan suosima lippalakki. Uransa alussa Irwin Goodmanissa jalostuivat ajan kansainväliset virtaukset meillä ainutlaatuisen osuvaksi murrosajan protestilauluksi.
Toisen valokuvahattunsa Irwin sai Espanjassa lomamatkalla rakastuessaan. Nahkalierisombreron alta kantautuvat kotiin palatessa onnellisen mielen rikkaimmat soinnut, monille yhä ne rakkaimmat laulut.
Kolmas, valokuvista meitä edelleen katsova hattu Irwinin päässä, oli lopulta laivan kipparin sellainen, ajalta jolloin perämies itse ei aina enää ohjannut purttaan elämän merillä ja emä-aluskin oli paraikaa ajelehtimassa lamaan.
Lippalakki-Irwin oli täsmäisku 1960-luvun puolivälin jälkeiseen jakautuneeseen tajuntaan. Isille ja pojille, äideille ja tyttärille näyttivät suuntaa jo eri tienviitat. Oli polvi, joka oli kasvanut henkisesti sidoksiin siihen maapalaansa, jonka oli sotien jälkeen saanut. Heistä ”Siellä on kirppuja luteita täitä..” saattoi tuntua rienaukseltakin, mutta sitten oli se seuraava polvi, joka jo näki, että ei täältä enää tulevaisuus irtoa, se sukupolvi jonka oli pakkokin jättää peltopalat taakseen. Syntyi arvotörmäyksiä, ristiriitasointuja, joita voi reteesti resonoida. Varsinkin yhdessä kohtaa oli myös niitä, jotka sovittelivat köyttäkin kaulaan.
Nahkalierihattu-Irwin oli 1970-luvun alun Suomessa jo iskelmäkuningas numero Yksi. Hänen tarinaansa seurasivat sadat tuhannet alamaiset henkeään pidätellen levyiltä ja lehtien palstoilta.
Kipparinlärä-Irwin 1980-luvun loppupuolelta puolestaan kulkee yhä edelleen kertomuksissa kapakoitten sulkemisaikaan. Irwin Goodman on usealle sukupolvelle idoli: maalla, kaupungissa, lähiöissä, ostoskeskuksessa ja krouvissa, mutta monilla kotiseinilläkin komeilee oma kansallissankari, vähäosaisten ääni, jonka nimeen voi vannoa. Syntyi suosio, joka otti myös veronsa. Paukuille riitti tarjoajia, mutta lopullisen valomerkin aikaan laskun maksoi Antti Hammarberg itse.
Ohjelmassa soitetut levyt:
1. Suloinen Suomeni maa
2. Kun ei rahat riitä
3. Työmiehen lauantai
4. Haista itse vaan
5. Ryysyranta
6. Kalteritango
7. Marcello Magaroni
8. Ei tippa tapa
9. Kieltolaki
10. Juhlavalssi
11. Tango Kauhajoen kasinolla
12. Mikä laulaen tulee se viheltäen menee
13. Meni rahahommat pieleen
14. Ryysyranta meni
15. St. Pauli ja Reeberbahn
16. Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo
17. Poing poing poing
18. Viuhahdus
19. Vain elämää
20. Rentun ruusu
21. Tumma virta
22. Mieletön maailma
- Kaikki kappaleet esittää Irwin Goodman.
Kommentit (5)
Ilman hattuukin Täman pojan päätä ei palella
hyvä Pollari saa kostein silmin lukea...
Irwinillä oli 4 hattukautta. 3. hattu oli leveälierinen Sibelius-mallinen musta huopahattu jota hän käytti 80-luvun alkupuolella.
Irwinin hieno lopputuotanto ohitettu täysin perusteitta.
Loistavaa, vihdoinkin sillä tätä on odotettu.