Yle Satumaa on tullut tiensä päähän. Kiitos kaikille satumaalaisille mukana kulkemisesta kuluneina vuosina. Nyt on aika kehittää ja kokeilla uutta.
Ajankohtaista
Kilpailu on päättynyt ja voittajat arvottu
Arja Koriseva -kilpailu osoittautui kinkkiseksi
Arja Koriseva kysyi viisi itseensä liittyvää kiperää kysymystä satumaalaisilta. Yksikään kilpailija ei vastannut kaikkiin kysymyksiin oikein, mutta moni löysi oikean vastauksen muutamaan niistä.
Osallistu kilpailuun ja voita levy!
Kuka tuntee Arja Korisevan?
Arja Koriseva kysyi itseensä liittyviä kysymyksiä. Viisi kiperää kysymystä ovat videolla. Kilpailun palkintona oli Arjan joululevyjä. Kilpailu on päättynyt ja voittajat arvottu.
Erin: Ilman yleisön reaktiota millään ei olisi merkitystä
Erinin vuosi on ollut menestyksekäs. Ensimmäinen soololevy Hunningolla sai hyvän vastaanoton, sinkut ovat soineet radiossa ja artisti on ehdolla viidessä kategoriassa Emma-gaalassa. Tunnustukset lämmittävät Erinin mieltä. ”Ihmiset on peukku pystyssä, et hyvä meininki. Totta kai se tuntuu tosi hyvältä.”
Lauri Tähkä kaipasi esiintymislavaa kuin karhu talviunta
Lauri Tähkä on palannut lavoille vuoden tauon jälkeen. Keikkatauko tuntui luontevalta, sillä sen aikana syntyi läjäpäin biisejä ja levy. Tähkä myöntää, että elävää yleisöä tuli kuitenkin jo ikävä.
Juha Tapio: Jokainen levy on kuin työpaikkahaastattelu
Juha Tapio on yksi Suomen menestyneimpiä laulaja-lauluntekijöitä. Artisti itse ei uskalla spekuloida, miksi kansa rakastaa hänen musiikkiaan. ”Ei tuommoista voi alkaa arvioida eikä sitä saa ajatella, koska sittenhän siitä keksis reseptin, jota rupeaisi noudattamaan ja toistamaan. Se on varmaan varmin tie tuhoon”, Juha Tapio sanoo.
Levytyssopimus plakkarissa ja biisit valmiina
Elonkerjuu etsii uutta laulajaa
Elonkerjuu-yhtye on jatkanut yhteistä soittoaan kaikessa hiljaisuudessa kesästä saakka. Bändin jatkaminen tuntui luontevalta, sillä porukka on hitsautunut tiiviisti yhteen. Uusia kappaleita on jo runsas rypäs valmiina ja ne tarvitsevat laulajan. ”Me etitään sellaista henkilöä, joka olisi kokonaisvaltainen orkesterin jäsen ja joka on valmis laittamaan sydämensä ja elämänsä Elonkerjuun tiiviiseen ryppääseen”, bändin kitaristi Simo Ralli sanoo.
Laura Närhi: Seuraava aluevaltaus on toinen soololevy
Laura Närhi pitää itseään onnekkaana, sillä hän on päässyt tekemään musiikkia monessa eri muodossa. Syyskuussa loppui vuoden kestänyt soolokiertue, jonka aikana hän teki lähes sata keikkaa. Syksyllä julkaistiin Kemopetrolin viides albumi ja Laura kiersi Suomea myös bändin solistina. Nyt vuorossa on joulukonserttikiertue UMO Jazz Orchestran kanssa.
Ääni on Club For Fiven ainoa instrumentti
Lauluyhtye Club For Five on venyttänyt jo reilun kymmenen vuoden ajan mielikuvia siitä, mihin ihmisääni voi taipua. Yhtye ei tarvitse soittimia, sillä omasta takaa löytyvästä instrumentista irtoaa esimerkiksi sähkökitaran, basson ja rumpujen soundit. Yhtyeen perustajajäsen Tuukka Haapaniemi naurahtaa, että lauluyhtyeen kanssa kiertäessä roudaaminenkin on helppoa.