Viihteellistä ja komeaa kyytiä Amerikan tyyliin. Kun haluaa homman näyttävän helpolta ja vaivattomalta, kannattaa harjoitella huolella.
Että kyllä sitä kaikenlaista oppii, vaikka hauskaa olisikin.
> Bulevardin Taxi verkossa
Yle Satumaa on tullut tiensä päähän. Kiitos kaikille satumaalaisille mukana kulkemisesta kuluneina vuosina. Nyt on aika kehittää ja kokeilla uutta.
Kommentit (4)
Tätä voi tulla kuuntelemaan Ravintola Kaisaniemeen 3.3.2012
Gl'amour Jazz
Lippuja voi tilata Taxin sivuilta
Jep jep!
Kuva taitaa olla Storyvillen keikalta. Sinnehän tansittava svingi hyvin sopiikin.
Bulevardin Taxin genre poikkeaa aika paljon muista kilpailussa esiin tulleista kuoroista, koska tarkoitus ei ole olla hullu-hauska viihdekuoro vaan pikemminkin tiukkaa soundia ja svengiä tuottava lauluyhtye.
Myöskään sibelusakateeminen käsitys kuorolaulusta ei ole päälimmäisenä soundin suhteen. Sävelpuhtauden ja rytmien tarkkuuden suhteen toki pyrkimys on täydellisyyteen.
Keikoilla ei kuoroa johdeta vaan esitykset vedetään ulkoa ja toisia kuunnellen.
Niinpä uusien kappaleiden tulo ohjelmistoon on hitaampaa kuin yleensä kuoroilla ja
ennen lavalle tuloa on katsottu myös tarkka esiintymiskoreografia.
Tämän kilpailun pikaharjoitteluuun perustuvat taustana toimimiset ja testaukset siitä,
kuinka äkkiä porukka oppii kappaleen, ei olisikaan sopinut oikein Taxille ja siinä mielessä mukaan valitut kuorot ovat varmaan parempia ohjelmallisen lopputuloksen kannalta.
Mukaan päässeet kuorot, jotka tunnen ennestään, ovat kaikki laadukkaita.
Olisi vinhaa, jos loppukilpailun kaikki neljä kuoroa olisivat Marjukka Riihimäen johtamia.
Siinä olisi laulajilla ja vetäjällä miettistä, kun pitäisi osittain kilpailla itsensä kanssa.
Lahden gospelkuoro on suosikkini mukaan pääseistä. Rauhanturvaajien sarkastista
meininkiä oli myös ilo nähdä. Nauratti ihan mahottomasti ja hyvässä hengessä.