Suurkaupunkien lumo, vauhdin hurma ja junan ikkunoiden läpi vilistävä maisema valtasivat suomalaisen runouden 1920-luvun lopulla. Tulenkantajien kirjallisesta ryhmästä erityisesti Olavi Paavolainen ja Mika Waltari kirjoittivat hurmioituneesti metropoleista, teräksen ja koneiden sinfoniasta. Nopeus, kaupunkien ihmisvilinä ja tehtaanpiiput olivat uudet esteettiset ihanteet.

Olavi Paavolaisen kaupunki-ihannointi ei ollut ainoastaan modernin ympäristön ihailua, vaan piti sisällään ajatuksen uudesta ihmisestä ja elämäntavasta. Keskeistä oli visuaalisuus. Paavolainen ennusti että tulevaisuudessa kuva surmaisi kirjan.

Kaupunki-ihannoinnissa Paavolainen sai Mika Waltarista innostuneen ja uskollisen opetuslapsen. Mika Waltari aloitti kirjallisen uransa tulenkantajien piirissä hurmoksellisella kaupungin, yksinäisyyden ja autojen, junien ja koneiden ylistyksellä. Yhdessä Paavolainen ja Waltari julkaisivat kokoelman Valtatiet (1928)

Kokoelmassaan Nykyaikaa etsimässä (1929) Paavolainen etsi uutta modernia kaupunkia niin Helsingistä kuin Euroopastakin. Kirjoituksissaan hän näki Berliinin ja erityisesti Pariisin modernin elämän ehdottomina näyttämöinä. Olavi Paavolaisen suhde Helsinkiin oli ristiriitainen. Helsinki saattoi edustaa ihailtua suurkaupunkia, toisaalta kaupunki eli hiljaiseloa:

"Meillä on Helsinki kumminkin ainoa paikka , joka ansaitsee "kaupunki"- nimityksen tämän nykyisessä merkityksessä; ja kumminkin voi siellä pahemman hengenvaaran uhkaamatta lukea kadun yli mennessään Koskenniemen pisimmän elegian ja pistäytyä ruokatunninkin aikana raitiotiellä ajaen maaseudun ilmaa hengittämässä" Toisaalta Paavolainen harmitteli, että vain viihdekirjallisuudessa oli tuotu esiin se että Helsinki oli Berliinin ja Tukholman jälkeen Euroopan modernein kaupunki.

			Katso mitä Kullervo Rainio kertoo kaupunkikokemuksistaan

Matkustaminen liittyi olennaisena osana koneromantiikkaan ja modernin kaupunkielämän tavoitteluun. Mika Waltari on kuvannut useissa teoksissaan matkustamisen ihanuutta ja paheellisuutta. Esimerkiksi Suuressa illusionissa (1928) halu matkustaa voitti perillepääsyn:
"Minua söi kevään kaipaus. –Saatoin nähdä mielessäni suuret, eurooppalaiset asemahallit, joiden lasikupujen alle syöksyi tunnissa neljäkymmentä höyryä tutisevaa junaa –saatoin tuntea kukkivien oranssien tuoksun Biarritzissa, kaikkien valtamerilaivojen kaipauksen, sireenien huudot sumuisen meren ylitse.".

Olavi Paavolainen sai kuitenkin todeta, ettei hänen etsimäänsä modernia löytynyt yksiselitteisesti mistään. Paavolainen kirjoitti löytäneensä nykyajan "sinisen kukan" mainoksista, lentokoneista ja katujen kubistisissa perspektiiveissä. Paavolaisen käsitys modernista onkin enemmän esteettinen unelma, kuin todellisiin esikuviin perustuva käsitys. Kuitenkin Paavolainen kuvasi kaupungistuvan elämäntavan murrosta ja siihen liittyviä ilmiöitä – ja tuotti samalla käsitystä modernista.

	Tulenkantajien autoretki 1927

Suurkaupunkiromantiikan ohella tulenkantajille muodostui toiseksi merkitykselliseksi paikaksi Karjalan kannas. Vaikka menetetty Karjala on muistoissa muuttunut melkein kadotetuksi paratiisiksi, oli Kannas, idän ja lännen kohtauspaikka, inspiroiva ympäristö luonnoltaan ja ilmapiiriltään.

	Ilmari Pimiä Terijoen rannalla

Olavi Paavolainen oli kotoisin Kivennavalta. Ilmari Pimiä ja proosan kirjoittaja Unto Seppänen olivat myös Kannaksen poikia, molemmat myös kuvasivat kotiseutuaan tuotannossaan. Paavolaisen kautta Kannas tuli muillekin tutuksi, hän järjesti kotonaan päiväkausien istuntoja, joissa kirjoitettiin ja luettiin runoja, innostuttiin ja ideoitiin mm. yhteinen antologia Hurmioituneet kasvot.

Kivennavalta oli Pietariin alle 70 kilometriä. Pietarin läheisyys leimasi Kannaksen ilmapiiriä. Kielet ja kansat elivät rinnakkain, Kannas oli Suomen kansainvälisin paikka.

" Koko tienvarsi oli päivänkukista valkeaa niittypälveikköä, rehevää kasvitarhapenkerikköä ja kirjavaa huvilajonoa. Takana välkkyi meri pienin lainekiikuin. Puiden varjot keräsivät huviloiden ympärille viileyttä, johon lehtiseulojen lomitse putosi vain vähäisiä auringonläikkiä häälyviksi, keltaisiksi kuvioiksi.
Akkunat olivat auki. Huvilat elivät ääniensä tunnelmissa."
Unto Seppänen: Juhla meren rannalla

	Raivolan kirkko

Kannaksen teki tulenkantajille erityiseksi myös se, että siellä, Raivolassa asui Edith Södergran. Edith Södergran oli kuollut juhannuksena 1923. Hänen runoutensa eli vahvana ja teki suuren vaikutuksen nuoriin runoilijoihin, erityisesti Katri Valaan. Valan ja Södergranin tuotannossa onkin yleensä nähty samanhenkisyyttä.

Uuno Kailas käänsi myöhemmin Södergranin runoja, hänen kääntämänsä Södergran-kokoelma oli tulenkantajien kustantamon ensimmäinen kirja. Södergranin suuri tukija ja ymmärtäjä oli Hagar Olsson, ajan tärkeä mielipidevaikuttaja ja tulenkantajien esikuva. Olssonkin oli viettänyt nuoruutensa Räisälässä ja tehnyt Kannasta tutuksi kirjassaan Karjalainen vaeltaja.

Kannaksen lumossa oli osittain kysymys juuri siellä asuneiden taiteilijoiden henkisestä perinnöstä. Se synnytti otollisen maaperän kohtaamisille, joiden seurauksena syntyi taas jotain uutta.

Tulenkantajien runoudessa Kannas on ollut lähinnä kasvualustana. Näin Kerttu Saarenheimo kertoo Ilmari Pimiän kuvanneen Katri Valaa ja Kannasta: "Katri Vala uneksi Sinisen oven ilmestymisvuonna 1926 itämaisia uniaan syyskesän hämyisinä öinä Kronstadtin siluetin piirtyessä hänen silmiinsä kaukana taivaanrannalla. "

Oi ihana kuumuus,
kuinka otat hyviin käsiisi
minun palelevan sieluni!

Nyt suljen silmäni
ja annan jäsenteni levätä.
Olen raukea ja kuuma,
olen aivan läpikuultava
täynnä sulanutta aurinkoa
enkä jaksa pudistaa kasvoiltani pois
unikon varisseita terälehtiä.

	Olavi Paavolainen haaremiasussa

Tulenkantajien historiaan liittyy erottamattomasti heidän eksoottinen kautensa. Se ajoittuu 20-luvun puolivälin tienoille, jolloin Tulenkantajat olivat ryhmänä tiiviimmillään. Kaukaisten maiden ihailu oli yleisemminkin muotia 1920-luvulla. Itse asiassa toinen kaukokaipuun vaihe suomalaisessa taiteessa koettiin toisen maailmansodan jälkeen 40-luvun lopulla.

Faarao Tutankhamonin hauta oli löydetty 1922. Tämä poiki valtavan Egypti-innostuksen, toihan hauta aarteineen paljon uutta tietoa kaukaisesta valtakunnasta. Mika Waltarin kiinnostus Egyptiin heräsi jo tuolloin ja hän kirjoitti mm. runon nimeltä Pyramidi-uni.

			Katso mitä Panu Rajala sanoo Mika Waltarin kansainvälisyydestä

Tulenkantajat olivat läheisessä yhteydessä kuvataiteisiin ja useat heistä olivat kuvallisesti orientoituneita. Kaukaisten puutarhojen visuaalisuudessa todennäköisesti oli niiden tenho.

Katri Valan varhaisessa tuotannossa
nimenomaan kuvilla, värikylläisillä ja hehkuvilla, on merkittävä osa. Vala kuitenkin kyllästyi perinpohjin koko kaukoromantiikkaan melko varhain ja alkoi runoissaan käsitellä hyvin toisenlaisia asioita.

	Elina Vaara 1925

Elina Vaara viihtyi kaukaisissa puutarhoissa ja niihin sijoitetuissa saduissa Valaa kauemmin:

Ja Tyynimeri suolavuoteellaan
sun autuaan,
sun onnellisen suutelee yön unholaan,

kun yli basalttisen louhikon
lyö vallaton
veen hyöky. Valkojasmiinit kuin vaahto on.

			Katso mitä Eila Kivikk'aho kertoo Elina Vaaran lyyrisyydestä ja Yrjö Jylhän ritarillisuudesta

Tulenkantajien hurmioituminen, kaukomaat ja nykyhetken palvonta oli paljolti yhteydessä maailmansotien välisen ajan yleiseen tunnelmaan. Haluttiin unohtaa menneet koettelemukset, toisaalta oli uskoa siihenkin, ettei uusia sotia enää tulisi. 1920-luku onkin jäänyt aikakirjoihin iloisena vuosikymmenenä.

Tuli 30-luku, poliittisen ilmapiirin muutos, lopulta maailmansota. Tulenkantajien joukko kypsyi kukin tahollaan eri tavoin oman aikansa kuvaajiksi.

"Niin me lähdemme kulkemaan eri teitä kohden miehuutta, -kumpikin kohdaltamme täyttäen käskyä, joka on suurempi meitä, käskyä: Eteenpäin!

Satakoot tähdet sen yli, mikä on mennyt."
Mika Waltari: Valtatiet, Muukalaislegioona

Lähteet

Hapuli, Ritva 1995. Nykyajan sininen kukka. Olavi Paavolainen ja nykyaika. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 628. SKS, Helsinki.

Heikkilä Ritva: Kultaisten rantojen Kannas
Karisto 1986

Kurjensaari Matti: Loistava Olavi Paavolainen
Tammi 1975

Saarenheimo, Kerttu: Katri Vala, aikansa kapinallinen WSOY 1984

Saarenheimo, Kerttu 1966. Tulenkantajat. Ryhmän vaiheita ja kirjallisia teemoja 1920-luvulla. WSOY, Porvoo, Helsinki