YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Taiteilijat / Musiikki / Klami Uuno
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Uuno Klami: Kuva: Yle
Klami Uuno

Uuno Klamin raikas musiikki puhdisti pois turhan sentimentaalisuuden ja pölyttyneen romantiikan suomalaisesta musiikista.

Uuno Klami syntyi 20.9.1900 Vironlahden kunnan Klamilan kylässä. Lapsuudesta saakka Klamilla kehittyi mereen aivan erityinen suhde. Uunon ollessa 4-vuotias kuolivat sekä hänen isänsä Anton että Vieno-sisko keuhkotautiin. Amalia-äitikin sairastui ja äidin sairaus varjosti Uunon lapsuutta.

Sisukas musiikinopiskelija

Uuno tutustui serkkunsa kautta Harjun maatalousoppilaitoksessa opettaneeseen professori Huugo Niinivaaraan, josta tuli nuoren säveltäjän merkittävimpiä tukijoita. Uuno saattoi käydä Niinivaaran kotona soittamassa paikkakunnan ainoaa pianoa niin usein kuin halusi. Matkaa kertyi Klamilasta kuusi kilometriä, minkä Uuno aina käveli edestakaisin.
Syksyllä 1915 Klami aloitti opinnot Helsingin musiikkiopistossa. Kesällä 1916 Klami menetti äitinsä.

Sotakokemuksia

Kun kansalaissota alkoi tammikuussa 1918, Klami päätyi sotilaaksi valkokaartiin. Myöhemmin hän osallistui myös Viron vapaussotaan vuonna 1919 ja Aunuksen retkelle samana vuonna.

» Lue lisää Kansalaissodasta
Katsele: Einojuhani Rautavaara kertoo tapaamisistaan Uuno Klamin kanssa.
Elämyksiä Euroopassa

Jo varhain opiskeluaikanaan oli Uuno Klami osoittanut kiinnostusta ranskalaiseen kulttuuriin.
Niinpä oli luonnollista, että Klami lähti Pariisiin jatkamaan sävellysopintojaan toukokuussa 1924.
Pariisissa Klami istui konserteissa, hurmasi pariisilaiskaunottaria ja osallistui Sorbonnen yliopiston opiskelijamellakoihin.
Palattuaan takaisin Suomeen hän piti Helsingissä ensimmäisen sävellyskonserttinsa 27.9.1928,
jossa sai kantaesityksensä mm. suuren suosion saanut Karjalainen rapsodia (1927). Kyseisen teoksen esittämisoikeuksista kiistelivät vuonna 1932 kapellimestarit Robert Kajanus ja Georg Schnéevoigt.
Vuosina 1928-29 Klami jatkoi opintojaan Wienissä.

» Lue myös Robert Kajanuksen esittely
Harmooninen avioliitto

Klami avioitui Toini Nykäsen kanssa Kymin kirkossa 24.7.1932. Siinä missä Uuno oli syrjäänvetäytyvä, hiljainen, ujo ja erittäin epäkäytännöllinen, oli kauppakoulun käynyt Toini vilkas, eloisa ja seurallinen.
Klamit muuttivat asumaan taiteilijakoti Lallukkaan kesällä 1933 ensimmäisten asukkaiden joukossa.

Kalevala-sarja ja Psalmus

Uuno Klamin 1930-luvun pääteoksiin kuuluvat Kalevala-sarja (1930-33/1943) orkesterille ja laaja oratorio Psalmus (1932-36) 1600-luvulla eläneen virsirunoilija Juhana Cajanuksen tekstiin.

Klami on itse todennut Kalevala-sarjan lähtökohdista seuraavaa: “Koetin tässä kuten muissakin teoksissani parhaani mukaan karttaa sitä raskasmielisyyttä ja syvää alakuloisuutta, josta suomalaista musiikkia varsinkin ulkomailla on ankarastikin arvosteltu.“

Klamin kollega Aarre Merikanto kirjoitti vuonna 1937 Klamin Psalmuksesta: “Lopuksi vielä lisäisin erään, ainakin allekirjoittaneen mielestä, mitä ilahduttavimman piirteen, nim. sen ett'ei Klami ole tullut sovinnaiseksi. Onhan tunnettua, että nykyaikana vähän kaikilla luovan taiteen aloilla puuttuu tekijöiltä uskallus luoda muutakin kuin jo tuhannesti ennen luotua.“

Sekä Kalevala-sarja että Psalmus edustavat Sibeliuksen jälkeisen suomalaisen musiikin parhaimmistoa raikkaassa energisyydessään ja rytmisessä suggestiivisuudessaan.

Akateemikko

Uuno Klami valittiin Suomen Akatemian jäseneksi vuonna 1959.
Klamin kuollessa 29.5.1961 häneltä jäi baletti Pyörteitä keskeneräiseksi.

» Lue myös Uuno Klami ja Tulenkantajat
Juha T. Koskinen

Tuotanto/Ura

Orkesteriteoksia

1925 Yö Montmartrella, pianokonsertto
1924/1944 Sérénades espagnoles
1927 Karjalainen rapsodia
1928-1930 Merikuvia
1929 Opernredoute
1931 Tseremissiläinen fantasia sellolle ja orkesterille
1932/1943 Kalevala-sarja
1935 Karjalaisia tansseja
1936 Alkusoitto näytelmään Nummisuutarit (Aleksis Kivi)
1938 Sinfonia nro 1
1940 Suomenlinna
1942 Viulukonsertto
1945 Sinfonia nro 2
1946 Revontulet
1950 Pianokonsertto nro 2
1950 Tema con variazioni sellolle ja orkesterille
1960 Pyörteitä

Muita sävellyksiä

1936 Psalmus kuorolle ja orkesterille
1938 Vipusessa käynti solistille, kuorolle ja orkesterille
1956 Laulu Kuujärvestä baritonille ja orkesterille

Kirjavinkit

Symposion Uuno Klami 1900-2000: Helsinki 15-16.IX.2000: esitelmät. Toimittanut Helena Tyrväinen. Sibelius Academy & Uuno Klami Society 2003.

Aho, Kalevi: Uuno Klami: elämä ja teokset. WSOY 2000.

Lilja, Saara: Musiikkimosaiikki: muistelmia. Yliopistopaino 2000.

Epilogi: Uuno Klami 100 vuotta. Toimittanut Marjo Valkonen. Klami Rhapsodie-hanke 2001.

Salmenhaara, Erkki: Uuden musiikin kynnyksellä 1907-1958. Teoksessa toimittanut Liisa Aroheimo-Marvia & al., Suomen musiikin historia 3. WSOY 1996.

Pyörteitä vanavedessä: Uuno Klami 90 vuotta. Toimittanut Erkki Salmenhaara. Uuno Kalmi -seura 1990.

Salaviisas Uuno Klami: elämäkertadokumentti. Käsikirjoitus ja Ohjaus Veijo Kantele. Yle TV 2 Kaakkois-Suomen alue 1990. Videokasetti, 52 min.


 

Lähteet

Kalevi Aho ja Marjo Valkonen:
Uuno Klami. Elämä ja teokset. WSOY 2000.

Pyörteitä vanavedessä. Uuno Klami 90 vuotta. Uuno Klami –seuran julkaisuja 1. Yliopistopaino 1990.

» Alkuun

Sivun sisältö

» Sisukas musiikinopiskelija
» Sotakokemuksia
» Elämyksiä Euroopassa
» Harmooninen avioliitto
» Kalevala-sarja ja Psalmus
» Akateemikko
» Tuotanto/Ura
» Kirjavinkit
» Lähteet
Henkilötiedot

Klami, Uuno Kalervo
20.9.1900 - 29.5.1961

Arvo:
Suomen Akatemian jäsen 1959
Ammatti:
säveltäjä
Koulutus:
1915-1917, 1920-1924 Helsingin musiikkiopisto [myöh. Sibelius-Akatemia], Erkki Melartinin oppilas
1924-1925 opintoja Pariisiissa
1928-1929 opintoja Wienissä







| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema