 |
|
Kansalaissodan syyksi voidaan tiivistetysti sanoa tunnetta eriarvoisuudesta ja epävarmuudesta. Työväestöllä oli tunne, että voitettavaa oli paljon, ja menetettävää vähän. Maanviljelijöiden asema oli parantunut 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen viljely- ja karjanhoitomenetelmien kehittymisen myötä. Tilattoman väestön asema ei toisaalta kohentunut lainkaan.
|
|
|
Matti Klinge on kirjoittanut että sota perustui jo pitkään kyteneeseen ja jyrkkään omistavien ja omistamattomien kansanluokkien väliseen yhteiskunnalliseen vastakohtaisuuteen. Sodan jälkeen tilattoman väestön ongelmien ratkaiseminen nousi keskeiseksi sisäpoliittiseksi kysymykseksi.
Venäjällä vuonna 1917 tapahtuneen vallankumouksen seurauksena Suomi sai takaisin autonomisen erityisasemansa. Suomessa halu irrottautua kokonaan Venäjästä voimistui. 6.12.1917 Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi.
|
|
|
Rintamalinjat kartalla ja kodeissa
Kansalaissodassa vastakkain olivat yhtäältä työväestö ja toisaalta sivistyneistö ja yläluokka eli kartanonomistajat ja teollisuudenharjoittajat. Lähes kaikki taiteilijat asettuivat sodan kuluessa valkoisten puolelle, vaikka olisivat ennen sotaa vasemmistosympatioita osoittaneetkin. Kirjailija Maiju Lassila nousi punaisen puolen tunnetuimmaksi lehtikirjoittajaksi. Hänen kirjoituksensa työmiehessä jatkuivat koko sodan ajan.
Sodan sytyttyä Helsinki ja Etelä-Suomi olivat punaisten hallinnassa, valkoisten tukialue puolestaan oli Pohjois- ja Keski-Suomessa. Rintamalinja ei kuitenkaan tarkoittanut aatteellista puhtautta, sillä suurin osa kansasta pyrki pysymään puolueettomana. Sodassa puolen valinta perustui henkilökohtaiseen valintaan, mutta osa kansasta ei tuntenut kuuluvansa kumpaankaan ryhmään.
|
|
|
Jakautumista tapahtui myös perheiden sisällä. Esimerkiksi Juhani Ahon poika Heikki liittyi punakaartiin vastoin isänsä tahtoa. Venny Soldan-Brofeldt oli vakaumuksellinen pasifisti, eikä voinut hyväksyä punaisten tekemiä väkivallantekoja, vaikka muuten yrittikin ymmärtää punaisten toimintaa. Juhani Aholle Heikin tempautuminen mukaan kapinallisten toimintaan ja erimielisyys vaimon kanssa merkitsivät hänen "elämänsä suurimpia suruja ja konflikteja".
|
|
|
Kansalaissota kirjallisuudessa
Kirjallisuudessa kansalaissotaa käsiteltiin jo pian sodan päättymisen jälkeen. Tarkkanäköinen aikalaiskuvaus on F.E Sillanpään Hurskas kurjuus, jonka Sillanpää kirjoitti kesällä 1918 ja joka ilmestyi 1919.
Juhani Aho kirjoitti päiväkirjamaista kirjaansa Hajamietteitä kapinaviikoilta Helsingin tapahtumia tarkastellen.
Joel Lehtosen Kuolleet omenapuut ja Runar Schildtin Kotiinpaluu ovat myös vaikuttavia kansalaissodan kuvauksia.
|
|
|
Väinö Linnan Täällä Pohjan Tähden alla, jonka kansalaissotaa käsittelevä toinen osa ilmestyi 1960 ravisteli käsitystä sodan kulusta ja etenkin punaisen puolen toiminnasta. Nopeasti Linnan käsitys muuttui yleisesti hyväksytyksi totuudeksi kansalaissodasta. Nykyään Linnan historiakäsitystä on alettu kritisoida uudestaan, etenkin hänen kuvaustaan työväenluokan yhteisestä ja yhtenäisestä tietoisuudesta ja tavoitteellisuudesta. Täällä Pohjan Tähden alla kuitenkin pysynee suomalaisen lähihistorian merkkiteoksena.
|
|
|
|
|
|
Samana vuonna Pohjantähden toisen osan kanssa ilmestyivät Veijo Meren teos Vuoden 1918 tapahtumat sekä Paavo Haavikon Yksityisiä asioita.
|
|
|
Kansalaissodan käsittely jatkuu
Kansalaissota, sen jälkiselvittely, sekä punaisten että valkoisten harjoittama terrori olivat pitkään vaiettuja asioita, perheiden sisäisiä salaisuuksia. Kansalaissodan tapahtumia käsitellään yhä edelleen. Heikki Ylikangas purkaa historiateoksissaan tapahtumia yksityiskohtaisesti. Seppo Rustanius kuvaa kansalaissodan traumaa dokumenttielokuvissaan Punaiset esiliinat ja Punaorvot. Yksi tuoreimmista kansalaissotakirjoista on Leena Landerin syksyllä 2003 Finlandia-ehdokkaana oleva kirja Käsky.
|
|
|
Kuvataide-elämä oli kansalaissodan vuoksi koko kevätkauden 1918 hiljaista. Ateneumin taidemuseo oli suljettu, ja se avattiin ensimmäisenä kaupungin vallanneille saksalaisille sotilaille 28.4. Syksystä 1918 tuli kuitenkin ennätyksellisen vilkas sekä taidekaupan että näyttelytoiminnan kannalta.
|
|
|
|
|
|
Kansalaissodan vaikutus taiteilijoihin oli kuitenkin suuri. Sodan tapahtumat koskettivat koko kansaa, mutta harvat taiteilijat kykenivät tai uskalsivat kuvata sodan tapahtumia tai omia tuntojaan. Järkyttävät tapahtumat eivät synnyttäneet välittömästi sodan jälkeen merkittäviä maalaustaiteellsia teoksia. Pekka Halosen Valkoiset (1918) ja Alvar Cawénin Venäläinen laivasto Helsingin satamassa (1918), Marcus Collinin Vangittuja punakaartilaisia (1919) ja Vallankumous (1922) kuuluvat harvoihin esillä olleisiin ajan kuvauksiin. Myös Tyko Sallisen Hihhulit (1918) on tulkittu kansalaissodan kuvaukseksi.
|
|
|
Kansalaissota vaati uhreja vielä pitkään sodan päättymisen jälkeen. Vankileireillä kuoli nälkään ja tauteihin joka kymmenes punavanki. Säveltäjä Toivo Kuulan kohtaloksi muodostuivat voitonjuhlat Viipurissa, jossa Kuula ammuttiin sodan jälkeisissä sekasortoisissa tunnelmissa.
|
|
|
Sota vaati myös toisenlaisia uhreja. L. Onerva kirjoittaa Eino Leino -elämäkerrassaan Leinon ottaneen sodan niin raskaasti, ettei hän sodan jälkeen koskaan toipunut enää ennalleen.
|
| Lähetä sivu tuttavallesi
|
Tulosta tämä sivu
