Provinssirock-päiväkirjat 2009

  • Provinssirock 2009 Vesiputouksen näkökulmasta

    Vesiputous, 15.06.2009 17:23

    Nonhiin, nyt ollaan taasen Helsingissä, päästiin siis ehjinä Seinäjoelle ja ruumiina takaisin Helsinkiin.

    Kuten blogiani seuranneet varmasti huomasivat tekstin sstuikan autosta. Nooh, sen piti valmistua keskiviikkoiltana, jolloin se ei valmistunut. Tämän jälkeen päästiin jo koeajamaankin auto torstaina, jolloin oli lähtö Provinssiin jo. Joku osa vuosi autosta, eli käyttökelvotonta. To-pe välisenä yönä unta kalloon noin 15minuuttia ja klo 05.36 am eli aamulla, me sitten oltiin junassa kohti Seinäjokea. Matkassa mukana minä, kapalorotta, sstuikka, sekä ystäväni Jetku sekä Lisa, jotka eivät näitä sivuja käytä. (Lisa ja Jetku oli tullu meille jo viiden aikaan. Lisalla oli neljä matkalaukkua ja katoin hieman silmät pyöreinä että eikai se oo tosissaan raahaamassa niitä kaikkia. Nooh, siinä vähän opettelin sitä pakkaamaan ja saatiin ne mahtumaan yhteen laukkuun + käsimatkatavaralaukkuun...)

    Junamatka kesti toki sen noin kolmisen tuntia (n. 8.15 peril Sjoel) ja meno oli seeemisti väsynyttä, kuten noista parista videosta joita löytyy niin kapalorotalta kuin minultakin voi päätellä. Matka kesti aika lyhyeltä, paitsi siinä jossain välissä alkoi olla tylsää katsoa kun kaikki nukku vuoronperään ja mä en saanut unta siellä junassa ollenkaan.

    Kahdeksan jälkeen aamulla tosiaan päädyttiin Seinäjoelle onnellisesti väsyneinä, tosin mulla alkoi se väsymys olla jo ohi, tai siis olin niin väsynyt etten edes huomannut sitä enää, jonka seurauksena oli hieman hyper-sähköjänis-olo. Tilattiin taksit ja valuttiin Törnävän leirintäalueelle, jossa etsittiin ensin sstuikan ja kapalorotan ystävä Jori ja hänen tyttöystävänsä Mia. He eivät arvostaneet aikaista herätystä. :--D

    Kasattiin teltat pienoisen säädön jälkeen, jonka jälkeen painuttiin nukkumaan. En edes tiedä, että paljonko kello oli, kun viimein sitten heräsin. Jotain 13-16 väliltä.

    Tämä päivä tosiaan oli perjantai, jota luulin kokoajan torstaiksi, ja olin muutenkin aivan kujalla unenpuutteen takia. Perjantaina oli myös aina yhtä mahtavan Placebon keikka, jota varten me sinne mentiinkin. Placebo soitti siinä 22:30 maissa ja se keikka oli aivan mahtava! Eka vähän huolestutti, kun se yhteisö oli ihan ylilame ja ne soitti alkuun muutaman uuden biisin (joista en niin välitä). Mut sit kuuluki jo pian niitä vanhoja ja alko meijänki osalta hyppiminen. Tosin sstuikka, Lisa ja kapalorotta väsähti siinä ja meni sinne johki laidalle ja minähän rynnin kolmanteen riviin kun en edemmäs päässyt. Soittivat siinä encoren aikaan mun lempparibiisejä ja fiilikset oli korkeella ja oli kuuma!

    Placebon jälkeen kävästii viel kattoo Maj Karma Lisan kanssa ja törmäsin muutamaan tuttuun. Sit valuttiin meki sinne teltoille ja sammahdettiin aika nopeesti.

    Seuraavana päivänä herättiin siinä puolen päivän maissa, ei ollu nii paljoo mitää esiintyjii mitä haluttais nähä ja käytiin kattoo Apulanta, jossa yleisö oli ultimatelame. Ei jaksettu olla ees koko aikaa siel ja mentii teltoille juttelee, laulaa ja kuuntelee musiikkia. Siinä meni mukavasti se päivä ja naapuritelttojenkin ihmiset oli mukavia, vaikka toiselta puolelta meijän telttoi vietiiki pari naapurii poliisien messissä pois, en kyllä välttis halua edes tietää että miksi.

    Sunnuntaina oli sit vika päivä Provinssia. Käytiin uimassa jossain välissä ihan TAJUTTOMAN kylmässä (ja roskasessa) joessa, bbrt. Mut tuli silti semisti freesi olo, kun sai sen kaiken lian pois päältä ja hiukset puhtaaks. Eipäs ole talviturkkiakaan enää, jäi Törnävän jokeen. :----D Sit safkattiin ultimatehyvää Kiinalaista nuudelihommaa ja mentii pakkailee kamoi kasaan, tosin minä ja Lisa sit mentiin kattelee The Ting Tings. Ne veti kans äärimmäisen hyvän keikan ja soittivat mun lempibiisejä, kuten parhaan biisin vikana ja se kruunas koko festarit. Ei jaksettu eteen mennä, oltiin siin jossain teltan reunan kohalla.

    Sit käveltiin takas teltoille auttaa paketoimisessa. Istuttiin hetki ja lähettiin vaeltaa ulos leirintäalueelta odottelemaan taksia. Taksi saapui ja päästiin asemalle, joka oli täyteen ahdettu ihmisistä. Onneks niistä valtaosa meni aikasempaan junaan ja meijän 21.45 lähtevä juna saapu paikalle, tosin se sit oli puoltoista tuntia myöhässä ja oltiin Helsingissä väsyneinä joskus kolmen aikaan. Kotiin ja nukkumaan sitten vain.

    Nyt kädessäni tämän vuoden violetti Provinssiranneke viimevuotisen vierellä voin sanoa, että oli loistavat festarit, ja kantsii todellakin mennä festareille jos hermot kestää vähäistä unenmäärää!

    Kiitos ja kuittaus.

  • Provinssirock 2009 Kapalorotan näkökulmasta

    kapalorotta, 08.07.2009 16:48

    HUHHUH

    Reissu ohi!

    Torstaina siis aivan ihana meininki. Minä, vesiputous ja ssruikka tultiin eilen duunista ja möngittiin kotia. Vesiputouksen kaverit Jetku ja Lisa saapuivat meille kello viiden pintaan.

    Sstuikan autosta on siis ollut vaihdelaatikko pitkään rikki. (autolla oli tarkoitus mennä Seinäjoelle Provinssirockiin). Se on ollut korjaamolla eräällä sstuikan kaverilla Juusolla Rajamäellä jo pitkään pitkään.

    (Keskiviikkoiltana mentiin minä vesiputous ja sstuikka hakemaan valmistuvaa autoa Rajamäeltä, mutta Juuso tokaisi 3:00 aikaan yöllä, että auto valmistuu vasta huomenna)

    Venailtiin sitten paiseissa että valmistuuko auto sitten tänään että varmasti päästään Provinssirockiin?

    Kello kahden aikaan tuli ihana soitto Juusolta että auto on valmis ja että he alkavat koeajamaan sitä. Sotis täältä sumerista saapui kuskiksi omalla pikku-autollaan ja lähdettiin ajamaan Rajamäelle Turmion Kätilöitä laulellen. Kerettiin ajamaan kymmenisen minuuttia kun Juuso soitti Sstuikalle: Auto vuotaa öljyä; sillä ei ajeta 20km enempää.

    U-Käännös ja takaisin Helsinkiin itku silmässä. Soitin samantien Vesiputoukselle ja käskin häntä katsomaan seuraavan junan: Se kulkee kello 5:30. No, ei ole kauaa odoteltavaa. Minä, Vesiputous ja Sstuikka saatiin nukuttua 15 minuuttia. Sotis oli sillävälin moikkaamassa erästä kaveriamme Oskua.

    Sotis tuli hakemaan meitä kello neljä aamuyöllä. Jetku, Vesiputous ja Lisa hyppäsivät tavaroidemme kanssa kyytiin ja Sotis heitti heidät autollaan Pasilan juna-asemalle. Sitten Sotis tuli hakemaan minut ja Sstuikan ja mekin menimme Pasilaan. Siellä kuvasin ensimmäisen videoni; kannattaa katsoa!

    Odottelimme asemalla ja möngimme pian junaan, kiitimme Sotista ja menimme ravintolavaunuun istumaan ja vilkutimme Sotikselle ikkunasta. kaikki oli tosi väsyneitä. Jetku meni heti paikalleen nukkumaan.

    Tilasin Tomaatti-mozzarella-salaatin ja natuselin sitä. Olimme hiljaisia ja uneliaita, olimmehan nukkuneet koko yönä vain 15 minuuttia. Junamatkalla vain istuimme ja juttelimme ja nukuimme puoronperään nojaten päätä pöytään. Jetkukin heräsi uniltaan ja saapui luoksemme tilaten kahvia ja pullaa.

    Viimein kello kahdeksan maissa olimme perillä. Koko Seinäjoki nukkui vielä. Otin tässäkin vaiheessa videon. Möngimme kamojemme kanssa taksitolpalle ja jouduimme ottamaan kaksi taksia Törnävän leirintäauleelle.

    Maksoimme taksin ja katsoimme, kuinka telttoja oli alle metrin välein toisistaan; onneksi ystävämme Jori oli varanneet meille telttapaikan hänen ja hänen tyttöystävänsä Mian telttapaikan vierestä. Soitimme Jorilta ja hän oli tosi tyytyväinen kun herätimme hänet niin aikaisin :D. Vaelsimme Jorin neuvomaan suuntaan ja löysimme hänen päänsä pilkottavan teltasta ulos.

    Aloimme porukalla pystyttämään telttaa. Tunnin ähellyksen jälkeen saimme teltat pystyyn ja kävimme kaupassa hakemassa ruokaa. Söimme onnellisesti ja kaikki painui pehkuihin.

    Heräsin yhdeltä siihen että Sstuikka oli kadonnut viereltäni. Kurkkasin ulos ja siellä istui Jori, Sstuikka ja Jetku juttelemassa. Vesiputous ja Lisa nukkuivat vielä niiden ja Jetkun teltassa. Odotin innolla kello 22:30 soittavaa Placeboa!

    Juttelimme ja tutustuimme naapureihimme. Vasemmalla puolellamme oli mukava noin 25-vuotias pariskunta jonka huumori oli erinomaista. Oikealla puolellamme oli taas Nainen ja hänen pari miespuolista kaveriaan, joiden kanssa emme olleet niin paljoa tekemisissä.

    Juttelimme, Lauloimme ja kuuntelimme musiikkia. Milja ja Lisa heräsivät viimein.

    Ikävä homma sattui silloin, Poliisit rynnistivät meidän oikealla puolella olevien naapureiden luokse :< Siellä oli se nainen ja sen pari kaveria. Oli tosi ikävä katsella, kuinka heidän auto katsottiin läpikotaisin ja kuinka miehet talutettiin pois! Emme halunneet ajatella mitä he olivat tehneet kun noin tehtiin...

    Marssimme viimein festariauleelle kuuntelemaan Placeboa. keikka oli tosi uskomaton! Yleisö oli ihan fiiliksissä Brittibändistä, he hyppivät ja pomppivat ja heiluttelivat käsiä ilmassa, kuten mekin! He lauloivat sekä uutta tuotantoa, että vanhaakin!

    Keikan jälkeen menimme hikisinä Sstuikan kanssa katsomaan hetkeksi Tulennielijöitä, jotka riehuivat rannalla tulikeppejensä kanssa. Ostin kiinalaisia nuudeleita katoksesta ja lähdimme kävelemään teltalle, kunnes poliisit pysäyttivät meidät. He juttelvat mukavia ja tekivät perustarkastuksen meillekin ja kyselivät naapureista. Kun he tajusivat, ettemme ole missään tekemisissä heidän kanssaan, eikä meiltä löydy mitään laitonta, he kyselivät, että onko nuudelini hyvää ja että mitä meille kuuluu.

    Olimme ihmeissämme ja kävelimme pois poliisien toivotettua hyvää päivänjatkoa. Emme taaskaan halunneet miettiä naapureitamme ja menimme nukkumaan.

    Herään aamulla kahdentoista maissa. Jori ja mia olivat hereillä ja juttelivat vasemmalla puolella olevien pariskuntanaapurien kanssa. he olivat mukavia ja me nauroime paljon.

    Viimein muutkin heräsivät ja me lähdimme tilataksilla Seinöjoen keskustaan. Kävimme ostamassa huomisen junaliput ja kävimme halpa-hallissa ostamassa ruokaa ja meikkejä. Pyörimme vähän aikaa ja menimme takaisin leirintäauleelle. Kuuntelimme musiikkia kajareistamme ja menimme kuuntelemaan Apulantaa.

    Keikka oli tosi hyvä! Mutta jotkut sielle eivät tienneet mikä on moshpit! :OOOO

    Menimme takaisin leirintäalueelle ja kävimme hakemassa kivojen parinkuntanaapureidemme kanssa ruokaa. Ostin samalla Sstuikalle hienon hatun :)

    kahden aikaan yöllä menimme nukkumaan väsyneinä.

    Heräsin Jorin ääneen ja möngin heidän teltalleen. Herättelin Sstuikkaa ja kävimme kaikki taas kaupassa ja Veimme Jorin ja Mian kanssa puhelimet lataukseen narikkaan (2Euroa per kännykän lataus! Mitä ryöstöä!) Istuimme jonkin aikaa leirintäelueen kahvilan terassilla ja juttelimme. Sitten menimme leirintäalueelle ja Mia ja Jori menivät katsomaan vesa-Matti Loiria. Minä, vesiputous ja lisa menimme heittämään talviturkin vieressä olevaan jokeen! BBRRRRR se oli KYLMÄÄ! Sitten Vesiputous ja Lisa menivät katsomaan Ting Tingsiä.

    Sillävälin minä, Sstuikka ja Jetku pakkailimme tavaroita ja telttoja juttelimme elokuvista.

    Tytöt tulivat keikalta iloisina ja menimme taas tilataksilla keskustaan ja juna-asemalle. Asema oli IHAN TÄYNNÄ ihmisiä! Onneksi meillä oli paikkaliput! Istuimme Kahvilassa kunnes junamme saapui 21:30. Juostiin junaan, heitimme tavarat telineille ja juoksimme ravintolavaunun lattialle istumaan.

    Istuimme, olimme väsyneitä, ja juttelimme. Joimme kolaa ja Vesiputouksen muotilehteä. Juna oli ihan täynnä humalaisia aikuisia, se ei ollut ollenkaan kivaa : <. En suosittele junalla matkustamista festareiden aikaan : <. Onneksi junasta löytyi myös mukavia ihmisiä ja juttelimme heidän kanssaan. Myös ravintolavaunun tarjoilia oli tosi mukava. Juna oli tosi paljon myöhässä, ja raahauduimme Pasilan asemalla pois junasta. kello oli silloin viisitoista vaille kolme aamuyöllä.

    Lisan veli tuli hakemaan häntä, ja meitä muita tuli hakemaan Sotis. Hyppäsimme minä, Vesiputous, Sstuikka ja Jetku kyytiin ja Sotis heitti meidät kotiin, jonka jälkeen hän lähti viemään Jetkua.

    Möngimme kaikki kolme väsyneinä kotiin ja itkimme suihkulle, jonka viemäri oli tukossa, kukaan meistä ei tosissaan ollut käynyt suihkussa koko festareiden ajan! (Paitsi minä ja Vesiputous ja Lisa siellä joessa uimassa).

    Kaaduimme sänkyyn nukkumaan ja Heräsimme aamulla siihen ettei kukaan päässyt vessan eikä suihkuun kun putkimies oli avaamassa viemäriä.

    Silti tosi ihanaa olla taas kotona!

     

    Suosittelen Provinssirockia lämpimästi, oli tosi ihana reissu!

     

     

  • seinäjoki

    kapalorotta, 08.07.2009 16:48

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    täällä taas moi

  • leirintäalue

    kapalorotta, 08.07.2009 16:41

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    täällä siis ollaan. Aurinko paistaa, musiikki soi, ihmiset riehuu ja sillee. Kivaa on ja odotellaan placeboo

  • Seinäjoki

    sstuikka, 15.06.2009 14:55

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    Perille päästiin sentäs, pendolino kulki niinkuin pitikin ja löysimme itsemme tosiaan Seinäjoen juna-asemalta!

    Kuvaajana Kapalorotta

     

  • vielä tunti...

    Vesiputous, 15.06.2009 16:03

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    kohta perillä, luojan kiitos.

  • Ystävämme Jetku

    Vesiputous, 15.06.2009 16:03

    Jetku nukkuu onnellisena junan penkeillä.

  • Matkalla Seinäjoelle

    Vesiputous, 15.06.2009 16:05

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    pirteitä matkalaisia.

  • junassa

    kapalorotta, 08.07.2009 16:41

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    matka alkaa vihdoin noin 12 tunnin odottamisen jälkeen

  • lähtö pois pasilasta

    kapalorotta, 08.07.2009 16:41

    Videoiden katsomiseen tarvitset Flash -laajennuksen.

    eli täällä sitä ollaan ja kaikki on vähän väsyneitä. No, video kertoo lisää

 
 

Ninja kiipeää puuhun