Auts!!!

  • Etydi, 31.08.2008 14:35

    Pahoittelen heti ensi alkuun tapahtunutta, mutta eräs lääkäri meni ja leikkasi minulta nielurisani poikkeen perjantaina kello 16.00. Ne olivat kummallakin puolella luumunkokoiset, eli siis kohtuulliset isot. Nyt kyllä sattuu vähän, mutta kait se tästä paranee (ainakin toivon niin). 

    Onkos keltään muulta leikattu neilu- tai kitarisoja? Meidän suvussa kai aika monella on, serkuilta, tädiltä, jopa ukilta aikoja sitten. Jätskiä olen ehtinyt hotkia vasta puolitoista pakettia, ja tuossa odottaa juuri vieressäni suklaa-vanilija kipponen.

    Minulla on ilmiömäisen pahanmakuiset lääkkeet ja olo on sen mukainen, ainakin aamuisin. Lääkkeistä osa onkin tarkoitettu yleensä aikuisille, joten se kai selittää sen ei-niin-kivan maun  

    Päivällä aika on mennnyt yleensä jätkiä syöden, toosaa katsellen ja lukien. Koneella olo on myös ollut aika tiivistä. Kouluun en välttämättä pääse koko viikkoon, ja saan syödä hirvittävästi pilttiä ja jätskiä. Toivon ettei minulle käy kuin taksikuskillemme, jolta oli mennyt halu syödä jäätelöä, kun hän oli syönyt sitä niin paljon.

    No, toivottaavsti paranen pian ja elämä jatkuu tavallisena eteenpäin!

    -Etydi

Kommentit

    • jampam, 01.09.2008 12:33

      Minulla ei ole kokemuksia leikkauksista. Olen säästynyt paljolta. Jäätelö maistuisi kyllä.

      Pikaista palautumista! :)

    • MissKuopio, 05.09.2008 17:00

      Pikaista paranemista! Itse en ole kokenut leikkausta, mutta jätskiä tekisi mieli=)
      Se olisi minulle ylellisyyttä, en nimittäin saa jätskiä muuta kuin pari kertaa vuodessa=(

      Parane pian=)
      Terveisin: MissKuopio

    • norski, 06.09.2008 18:06

      juu mul on joskus ku olin ehk 2 vutias et hyvin menee:)
      en muist siiit mtn:)))

    Kirjoita uusi kommentti

    Roskapostin esto

      Image CAPTCHA

      Kirjoita ylläoleva numerosarja tähän:  

      Vastaus roskapostin estoon

 

Ninja kiipeää puuhun