Mistä on Mirella tehty vuonna 2008?

  • MikaelJugend, 15.04.2009 14:26

    Mistä on Mirella tehty vuonna 2008?

    Mirella laulaa Five Minutes For Myself –bändissä ja Keskiviikko-nimisessä kuorossa sekä opiskelee esittävää taidetta Helsingin AMK:ssa.

    Lempinimi: Aina se minkä kukakin keksii. Eri ihmiset kutsuu eri nimillä. Mirtsu ja Mirre on ollu viime aikoina suosittuja.

    Syntymäpaikka: Tampereella kävin syntymässä mutta Teuvalla oon koko lapsuuteni asunut.

    Lempieläimeni: Kissa. Tai kaksi. Itselläni on kaksi.

    Inhoan: Urheilua, itseään täynnä olevia ihmisiä, paperihaavoja, soundcheckiä.

    Rakastan: Laulamista, kissoja, soveltavaa draamaa, hyviä leffoja, kevättä.

    Harrastukseni: Varmaankin ennen kaikkea musiikki ja laulaminen. Laulan Keskiviikko-nimisessä kuorossa/lauluyhtyeessä sekä toimin laulusolistina/lyyrikkona Five Minutes For Myself - nimisessä bändissä.

    Parhaat Tv-ohjelmat: Ai Summerin lisäksi? ;) No, perinteiset Frendit ja Simpsonit, sitten South Park, Sinkkuelämää ja L-koodi.

    Lempileffa: Bram Stokerin Dracula.

    Lempikirjani: Bram Stokerin Dracula (yllätys), Neil Gaimannin Neverwhere ja Märta Tikkasen Vuosisadan Rakkaustarina.

    Lempiruokani: Varmaankin joku hyvä kanatortilla jossa on paljon juustoa ja quacamolea.

    Minusta tulee isona: Toivottavasti draaman monipuolinen ammattilainen.

    Kesän 2008 motto: 3…2…1… Ja näillä mennään!

    Lapsuuden unelma-ammatti: Näyttelijä.

    Lävistyksesi: Kulmassa ja navassa.

    Tatuointisi: Alaselässä M-kirjaimen muotoinen tribaali. (Tosin kukaan ei vielä tähän mennessä ole sitä M-kirjaimeksi tunnistanut, paitsi allekirjoittainut taiteilija itse…)

    Kahvi vai tee: Tee. (Keisarin Morsian. Hunajalla.)

    Lempivärisi:Vaihtelee kovasti mutta musta ja punainen on kestosuosikkeja.

    Päässäsi soiva laulu: Se yks Foo Fightersien biisi… Mä en ikinä muista biisien nimiä.

    Onko ruuanlaitto sinusta hauskaa: Joo on, sillä mä en osaa kokata yhtään mitään. Jokainen ateria on uusi seikkailu!

    Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa: Tulen hyvinkin. Molemmat asuu niin kaukana Pohjanmaalla että tulee nähtyä todella harvoin. Varmaan siksi vanhemmat ei ehdi ruveta ärsyttämään ;)

    Lempilaulu: Sekin vaihtelee aina mielialan mukaan. Sonata Arctican Broken pysyttelee suosikeissa, samoin kuin System Of A Downin Ego Brain.

    Pahin tapasi: Laiskuus ja mässäily. (Kas, molemmat ovatkin kuolemansyntejä…)

    Oletko nyt rakastunut: Olen.

Kommentit

    • animaaniset, 14.09.2008 20:53

      tuo on hauska kuva tumoas tuolla takana ja tolleen :DD jännä :D

    • tuntematon 17.10.2008 17:05

      Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina on hyvä valinta lempikirjaksi! Hjuva Mjirella!

    • animaaniset, 29.12.2008 09:20

      ja tuo kuva naurattaa vieläki :D :D xD

    • Murella, 17.12.2009 10:51

      Paras kuva :D

    Kirjoita uusi kommentti

    Roskapostin esto

      Image CAPTCHA

      Kirjoita ylläoleva numerosarja tähän:  

      Vastaus roskapostin estoon

 

Ninja kiipeää puuhun