Kokeile mihin olet riippuvainen.

  • mirzi, 15.03.2009 15:24

    Tietokone

    [x] Olen koneella tunteja 

    [x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta 

    [x] Jos tietokone menisi rikki itkisin (EHKÄ) LOL! 

    [x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella 

    [x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani 

    [x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä 

    [x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois 

    [x] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus 

    yht. 8

    Elokuvat 

    [ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa 

    [ ]Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on 

    [x] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän 

    [ ] Säilytän kaikki leffalippuni 

    [ ] Lainaan sanontoja elokuvista 

    [/] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti 

    [ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti 

    [ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä 

    [ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä 

    yht.1,5

     

    Televisio 

    [ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä 

    [ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä 

    [x]Olen koukussa johonkin ohjelmaan 

    [x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun 

    [x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan 

    [ ] Televisio on herätyskelloni 

    [ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran 

    [ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa 

    [ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan 

    [x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta 

    yht. 4

     

    Urheilu

    [ ] Katson urheilua joka päivä 

    [ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa 

    [ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus 

    [ ] Olen tosi hyvässä kunnossa 

    [ ] Kuntoilen koko ajan 

    [ ] Lenkkeilen tai uin 

    [ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan 

    [/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä 

    [ ] Minua ei haittaa hikoilla 

    yht 0,5

     

    Ruoka 

    [x] Rakastan ruokaa 

    [x] haluan kokeilla kaikkea 

    [x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne 

    [ ] En välitä painostani, haluan vain syödä 

    [ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms. 

    [ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia 

    [ ] Menen juhliin ruuan takia. 

    [x] Kaverini sanovat minua possuksi (xDDD) 

    [ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain 

    [ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla 

    yht. 4

     

    Shoppailu / vaatteet 

    [ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa 

    [ ] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää 

    [x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille 

    [ ] Seuraan muotia 

    [ ] Minulla on yli kymmenet farkut  

    [ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä 

    [ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka 

    [ ] Tuhlaan paljon rahaa 

    [x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain 

    [ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia 

    yht. 2

     

    Tupakka 

    [x] Poltan säännöllisesti (ainaku joku tarjoo..) 

    [ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan 

    [ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa 

    [ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h

    heräämiseni jälkeen 

    [ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja

    /rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä 

    [/] Vanhempani tietävät että poltan 

    [ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta 

    [ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani 

    [x] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista 

    [x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua 

    yht.3½

     

    Alkoholi 

    [x] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan

    kaikkea mitä sinä iltana tapahtui 

    [x] olen oksentanut juomiseni vuoksi 

    [x] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä

    juomistani 

    [ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa 

    [x] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana 

    [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan 

    [ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan 

    [ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa 

    [x] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja 

    [ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen 

    [x] Juon kavereitten kanssa ja teemme tyhmiä juttuja yhdessä 

    [ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa 

    [x] Juon aina kun siihen tulee tilaisuus 

    yht. 7

     

    Huonot asiat 

    [ ] Varastan säännöllisesti 

    [ ] Tupakoin säännöllisesti 

    [x] Kiroilen koko ajan 

    [ ] Joudun aina tappeluihin 

    [ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa 

    [ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan 

    [x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen 

    [x] Olen karannut kotoa 

    yht.3

     

    Pelit 

    [ ] Pelaan rahasta 

    [ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä 

    [ ] Lottoan säännöllisesti 

    [ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle

    jääneen 20sent. 

    [ ] Olen pelannut noppaa rahasta 

    [ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön 

    [ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki 

    [ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa 

    [ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa 

    [x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa 

    yht.1

     

    Musiikki 

    [x]Koneellani on vähintään 1000 biisiä 

    [x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia 

    [x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä 

    [ ] Omistan ainakin 30 levyä 

    [x] Mottoni: "Musiikki on elämä" 

    [ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia 

    [ ] Olen soittanut/laulanut bändissä 

    [ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella 

    [x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia 

    [x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani 

    yht. 6

    olen riippuvainen:

    1. tietokone

    2. alkoholi

    3. musiikki

Kommentit

    • rikkifanitus, 18.01.2009 18:27

      mä en jaksa koko testiä tehä mut mul ois kaks ekaa ainaki tietokone ja musa...

    • jjoku_, 19.01.2009 10:58

      Tietokone

      [x] Olen koneella tunteja

      [x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta

      [x] Jos tietokone menisi rikki itkisin (EHKÄ) LOL!

      [ ] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella

      [x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani

      [x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä

      [/] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois

      [ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus

      yht. 5½

      Elokuvat

      [ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa

      [ ]Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on

      [ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän

      [x] Säilytän kaikki leffalippuni

      [ ] Lainaan sanontoja elokuvista

      [ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti

      [ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti

      [ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä

      [ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

      yht.1

      Televisio

      [ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä

      [ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä

      [x]Olen koukussa johonkin ohjelmaan

      [x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun

      [ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan

      [ ] Televisio on herätyskelloni

      [ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran

      [ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa

      [ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan

      [x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

      yht. 3

      Urheilu

      [ ] Katson urheilua joka päivä

      [ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa

      [ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus

      [ ] Olen tosi hyvässä kunnossa

      [ ] Kuntoilen koko ajan

      [x] Lenkkeilen tai uin

      [ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan

      [ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä

      [ ] Minua ei haittaa hikoilla

      yht 1

      Ruoka

      [x] Rakastan ruokaa

      [x] haluan kokeilla kaikkea

      [x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne

      [/] En välitä painostani, haluan vain syödä

      [ ] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.

      [x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia

      [ ] Menen juhliin ruuan takia.

      [x] Kaverini sanovat minua possuksi (xDDD)

      [ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain

      [ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

      yht. 5½

      Shoppailu / vaatteet

      [ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa

      [x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää

      [x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille

      [ ] Seuraan muotia

      [ ] Minulla on yli kymmenet farkut

      [ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä

      [ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka

      [x] Tuhlaan paljon rahaa

      [x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain

      [x] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

      yht.5

      Tupakka

      [ ] Poltan säännöllisesti

      [ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan

      [ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa

      [ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h

      heräämiseni jälkeen

      [ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja
      /rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä

      [ ] Vanhempani tietävät että poltan

      [ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta

      [ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani

      [ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista

      [/] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua

      yht.½

      Alkoholi

      [x (XD)] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui

      [ ] olen oksentanut juomiseni vuoksi

      [ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä
      juomistani

      [ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa

      [/] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana

      [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan

      [ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan

      [ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa

      [/] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja

      [ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen

      [x] Juon kavereitten kanssa ja teemme tyhmiä juttuja yhdessä

      [ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa

      [x] Juon aina kun siihen tulee tilaisuus

      yht. 4

      Huonot asiat

      [ ] Varastan säännöllisesti

      [ ] Tupakoin säännöllisesti

      [x] Kiroilen koko ajan

      [ ] Joudun aina tappeluihin

      [ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa

      [ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan

      [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen

      [ ] Olen karannut kotoa

      yht.0, oon kiltti :')

      Pelit

      [ ] Pelaan rahasta

      [ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä

      [ ] Lottoan säännöllisesti

      [ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle
      jääneen 20sent.

      [ ] Olen pelannut noppaa rahasta

      [ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön

      [ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki

      [ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa

      [ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa

      [/] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

      yht.½

      Musiikki

      [ ]Koneellani on vähintään 1000 biisiä

      [/] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia

      [ ] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä

      [ ] Omistan ainakin 30 levyä

      [ ] Mottoni: "Musiikki on elämä"

      [ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia

      [ ] Olen soittanut/laulanut bändissä

      [ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella

      [x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia

      [ ] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani

      yht. 1½

      olen riippuvainen:

      1.-tietsikka ja ruoka :DD<3
      2.shoppailu ;D
      3.alkoholi x)

    • paniikki_, 19.01.2009 12:03

      Tietokone

      [x] Olen koneella tunteja
      [x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
      [/] Jos tietokone menisi rikki itkisin (EHKÄ) LOL!
      [x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
      [/] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani (Läppäri.)
      [x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
      [x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
      [ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus

      yht. 6

      Elokuvat

      [ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
      [x] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
      [ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
      [/] Säilytän kaikki leffalippuni
      [x] Lainaan sanontoja elokuvista :----------D
      [x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
      [ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
      [ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
      [x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

      yht.4½

      Televisio

      [ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
      [ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
      [x] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
      [/] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
      [x] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
      [ ] Televisio on herätyskelloni
      [ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
      [ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
      [/] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
      [/] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

      yht. 3½

      Urheilu

      [ ] Katson urheilua joka päivä
      [ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
      [ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
      [ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
      [ ] Kuntoilen koko ajan
      [ ] Lenkkeilen tai uin
      [x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
      [/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
      [ ] Minua ei haittaa hikoilla

      yht 1½

      Ruoka

      [x] Rakastan ruokaa
      [ ] haluan kokeilla kaikkea
      [x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
      [ ] En välitä painostani, haluan vain syödä
      [x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
      [ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
      [ ] Menen juhliin ruuan takia.
      [x] Kaverini sanovat minua possuksi (xDDD)
      [ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
      [ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

      yht. 4

      Shoppailu / vaatteet

      [ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
      [/] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
      [x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
      [ ] Seuraan muotia
      [ ] Minulla on yli kymmenet farkut
      [ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä
      [ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka
      [ ] Tuhlaan paljon rahaa
      [x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
      [/] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

      yht. 3

      Tupakka

      [ ] Poltan säännöllisesti
      [ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
      [ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
      [ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
      [ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
      [ ] Vanhempani tietävät että poltan
      [ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
      [ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
      [ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista
      [x] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua

      yht. 1

      Alkoholi

      [ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
      [ ] olen oksentanut juomiseni vuoksi
      [ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
      [ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
      [ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
      [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
      [ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
      [ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
      [ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
      [ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
      [ ] Juon kavereitten kanssa ja teemme tyhmiä juttuja yhdessä
      [ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
      [ ] Juon aina kun siihen tulee tilaisuus

      yht. 0

      Huonot asiat

      [ ] Varastan säännöllisesti
      [ ] Tupakoin säännöllisesti
      [x] Kiroilen koko ajan
      [ ] Joudun aina tappeluihin
      [ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
      [ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
      [x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
      [ ] Olen karannut kotoa

      yht. 2

      Pelit

      [ ] Pelaan rahasta
      [ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
      [ ] Lottoan säännöllisesti
      [ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
      [ ] Olen pelannut noppaa rahasta
      [x] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
      [ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
      [ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
      [ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
      [x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

      yht. 2

      Musiikki

      [x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
      [x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
      [x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
      [x] Omistan ainakin 30 levyä
      [x] Mottoni: "Musiikki on elämä"
      [x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
      [ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
      [/] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
      [x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
      [x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani

      yht. 7½

      olen riippuvainen:

      1. Musiikki
      2. Tietokone
      3. Elokuvat

      :-------------D

    • mirzi, 19.01.2009 16:28

      COOL 8D

    • emmulii, 28.05.2009 16:01

      Tietokone

      [x] Olen koneella tunteja

      [ ] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta

      [x] Jos tietokone menisi rikki itkisin (EHKÄ) LOL!

      [x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella

      [ ] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani

      [x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä

      [x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois

      [x] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus

      yht. 6

      Elokuvat

      [ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa

      [x]Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on

      [ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän

      [ ] Säilytän kaikki leffalippuni

      [ ] Lainaan sanontoja elokuvista

      [x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti

      [ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti

      [ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä

      [x] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

      yht.3

      Televisio

      [ ] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä

      [ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä

      [ ]Olen koukussa johonkin ohjelmaan

      [x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun

      [ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan

      [ ] Televisio on herätyskelloni

      [ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran

      [ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa

      [ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan

      [x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

      yht. 2

      Urheilu

      [ ] Katson urheilua joka päivä

      [x] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa

      [ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus

      [x] Olen tosi hyvässä kunnossa

      [ ] Kuntoilen koko ajan

      [x] Lenkkeilen tai uin

      [ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan

      [x] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä

      [ ] Minua ei haittaa hikoilla

      yht 4

      Ruoka

      [x] Rakastan ruokaa

      [x] haluan kokeilla kaikkea

      [x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne

      [ ] En välitä painostani, haluan vain syödä

      [x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.

      [ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia

      [ ] Menen juhliin ruuan takia.

      [ ] Kaverini sanovat minua possuksi (xDDD)

      [ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain

      [ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

      yht. 4

      Shoppailu / vaatteet

      [ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa

      [x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää

      [x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille

      [ ] Seuraan muotia

      [ ] Minulla on yli kymmenet farkut

      [ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä

      [ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka

      [x] Tuhlaan paljon rahaa

      [x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain

      [ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

      yht. 4

      Tupakka

      [ ] Poltan säännöllisesti (ainaku joku tarjoo..)

      [ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan

      [ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa

      [ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h

      heräämiseni jälkeen

      [ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja

      /rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä

      [ ] Vanhempani tietävät että poltan

      [ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta

      [ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani

      [ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista

      [ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua

      yht.0

      Alkoholi

      [ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan

      kaikkea mitä sinä iltana tapahtui

      [ ] olen oksentanut juomiseni vuoksi

      [ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä

      juomistani

      [ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa

      [ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana

      [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan

      [ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan

      [ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa

      [ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja

      [ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen

      [ ] Juon kavereitten kanssa ja teemme tyhmiä juttuja yhdessä

      [ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa

      [ Juon aina kun siihen tulee tilaisuus

      yht. 0

      Huonot asiat

      [ ] Varastan säännöllisesti

      [ ] Tupakoin säännöllisesti

      [ ] Kiroilen koko ajan

      [ ] Joudun aina tappeluihin

      [ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa

      [ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan

      [x] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen

      [x] Olen karannut kotoa

      yht.2

      Pelit

      [ ] Pelaan rahasta

      [ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä

      [ ] Lottoan säännöllisesti

      [ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle

      jääneen 20sent.

      [ ] Olen pelannut noppaa rahasta

      [ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön

      [ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki

      [ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa

      [ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa

      [x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

      yht.1

      Musiikki

      [x]Koneellani on vähintään 1000 biisiä

      [x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia

      [x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä

      [x] Omistan ainakin 30 levyä

      [x] Mottoni: "Musiikki on elämä"

      [x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia

      [x] Olen soittanut/laulanut bändissä

      [ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella

      [x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia

      [x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani

      yht. 8

      1musiikki, 2. tietokone 3. shoppailu

    • Abadazad, 18.06.2009 13:51

      Tietokone

      [x] Olen koneella tunteja

      [x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta

      [x] Jos tietokone menisi rikki itkisin (EHKÄ) LOL!

      [x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella

      [x] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani

      [x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä

      [ ] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois

      [x] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus

      yht. 7

      Elokuvat

      [ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa

      [ ]Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on

      [ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän

      [ ] Säilytän kaikki leffalippuni

      [x] Lainaan sanontoja elokuvista

      [x] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti

      [ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti

      [ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä

      [ ] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä

      yht. 2

      Televisio

      [x] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä (Joskus, XD)

      [ ] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä

      [x]Olen koukussa johonkin ohjelmaan

      [x] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun

      [ ] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan

      [ ] Televisio on herätyskelloni

      [ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran

      [ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa

      [x] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan

      [x] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta

      yht. 5

      Urheilu

      [ ] Katson urheilua joka päivä

      [x] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa

      [ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus

      [ ] Olen tosi hyvässä kunnossa

      [ ] Kuntoilen koko ajan

      [ ] Lenkkeilen tai uin

      [x] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan

      [ ] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä

      [ ] Minua ei haittaa hikoilla

      yht 2

      Ruoka

      [x] Rakastan ruokaa

      [x] haluan kokeilla kaikkea

      [x] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne

      [ ] En välitä painostani, haluan vain syödä

      [x] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.

      [ ] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia

      [ ] Menen juhliin ruuan takia.

      [x] Kaverini sanovat minua possuksi (Tai oikeastaan kinkuks O_o)

      [ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain

      [ ] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla

      yht. 5

      Shoppailu / vaatteet

      [ ] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa

      [x] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä tai asusteita, niitä tarvitsee aina lisää

      [x] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille

      [ ] Seuraan muotia

      [ ] Minulla on yli kymmenet farkut

      [ ] Minulla on yli 30 paria kenkiä

      [ ] Kauppakeskus on maailman paras paikka

      [x] Tuhlaan paljon rahaa

      [x] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain

      [ ] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia

      yht. 4

      Tupakka

      [ ] Poltan säännöllisesti

      [ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan

      [ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa

      [ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h

      heräämiseni jälkeen

      [ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja

      /rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä

      [ ] Vanhempani tietävät että poltan

      [ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta

      [ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani

      [ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista

      [ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua

      yht. 0

      Alkoholi

      [ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan

      kaikkea mitä sinä iltana tapahtui

      [ ] olen oksentanut juomiseni vuoksi

      [ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä

      juomistani

      [ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa

      [ ] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana

      [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan

      [ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan

      [ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa

      [ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja

      [ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen

      [ ] Juon kavereitten kanssa ja teemme tyhmiä juttuja yhdessä

      [ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa

      [ ] Juon aina kun siihen tulee tilaisuus

      yht. 0

      Huonot asiat

      [ ] Varastan säännöllisesti

      [ ] Tupakoin säännöllisesti

      [] Kiroilen koko ajan

      [ ] Joudun aina tappeluihin

      [ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa

      [ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan

      [ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen

      [ ] Olen karannut kotoa

      yht. 0 (:D)

      Pelit

      [ ] Pelaan rahasta

      [ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä

      [ ] Lottoan säännöllisesti

      [ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle

      jääneen 20sent.

      [ ] Olen pelannut noppaa rahasta

      [ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön

      [ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki

      [ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa

      [ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa

      [x] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa

      yht. 1

      Musiikki

      [x]Koneellani on vähintään 1000 biisiä (Ainakin 5000)

      [x] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia

      [x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä

      [x] Omistan ainakin 30 levyä

      [x] Mottoni: "Musiikki on elämä"

      [x] Osaan soittaa jotakin instrumenttia

      [x] Olen soittanut/laulanut bändissä

      [ ] Osaan tehdä itse musiikkia koneella

      [x] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia

      [/] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani (Se on rikki, joten ei oo mukana)

      yht. 14

      olen riippuvainen:

      1. Musiikki

      2. Tietokone

      3. Ruoka & televisio

    Kirjoita uusi kommentti

    Roskapostin esto

      Image CAPTCHA

      Kirjoita ylläoleva numerosarja tähän:  

      Vastaus roskapostin estoon

 

Ninja kiipeää puuhun