YLE Teema

 

Julkaistu tiistaina 09.02.2010 11 291

Laman lapset

Kirjoittanut: Tuomas Enbuske

Miksi 1990-luvun lamasta on tärkeä puhua?

Kun aloin pari vuotta sitten hahmotella ideaa 1990-luvun alun lamaa käsittelevästä dokumenttisarjasta, nykyisestä lamasta ei ollut tietoakaan. Tai tietoa ulkomaiden lamasta ja Yhdysvaltain asuntokuplan puhkeamisesta kyllä oli, mutta sehän ei koske meitä suomalaisia, vakuuttivat pää- ja valtionvarainministerimme yhdestä suusta.

Vaikka toisin voisi luulla, ihminen on yltiöoptimistinen eläin. Monen muistot 90-luvun alun lamasta ovat synkeät, mutta lama-ajan lehtien lukeminen kertoo ihan muuta. Kävin Lamastalgia-sarjaa varten läpi ison kasan 1990-luvun alun sanoma- ja aikakauslehtiä, ja minua yllätti niiden myönteisyys suhteessa lamaan.

”Pahin lama on jo ohi”, todettiin jo syksyn 1991 talouskirjoituksissa laajasti. Niin myös seuraavana syksynä, ja sitä seuraavana. Seurapiiripalstojen Kata Kärkkäisen, Jari Sarasvuon ja Kikan kasvoilla oli optimismia, ja lehtijutut käsittelivät suurin piirtein samoja asioita kuin nykyäänkin. Silti taloustilastot kertovat ihan toista, silloin oltiin todella pohjalla ja Suomelle olisi voinut käydä paljon huonomminkin.

No miksi sitten 1990-luvun alun lamasta on tärkeä puhua? Kaikkien mielestähän juuri se oma aika on jotenkin merkityksellinen ja erilainen aikakausi maailmanhistoriassa. 1990-luvun alussa kuitenkin muuttui paljon enemmän kuin silloin tajuttiinkaan. Koko maailmasta tuli toisenlainen, ja pientä Suomeakin vietiin kuin ajopuuta.

Itse kuulun juuri tähän laman ”kadotettuun” sukupolveen. Olen syntynyt vuonna 1977, ja yhteiskunnallisen heräämiseni kausi sattui luonnollisesti juuri lamavuosiin. Muistan 1990-luvun alusta sen, että olin aina menoerä, josta piti säästää. 1980-luvulla nuoruuttaan viettäneet olivat eläneet ainaisessa yltäkylläisyydessä, ainakin jokainen vuosi oli ollut edellistä parempi. Meillä taas oli toisinpäin: koko ajan heikkeni, koulun välipalat poistettiin, opettajia lomautettiin ja koulukirjoja alettiin kierrättää. Historiankirjoissa näkyi paitsi edellisen vuosikurssin piirtämiä kirkkoveneitä myös ihan vääränlaisia Euroopan karttoja.

Lama-Suomi näytti synkältä ja loskaiselta, eikä Suomi tiennyt vielä, kuuluko se Itä- vai Länsi-Eurooppaan. Lamastalgiaan haastattelemamme virolaissyntyinen Iivi Anna Masso taas ajatteli ihan päinvastaista. Kun hän saapui Turkuun opiskelemaan lamasyksynä 1991, kaikki näytti täällä puhtaalta ja rikkaalta, ja kaupoissa oli uskomattoman paljon tavaraa tarjolla. Hän oli tullut jonkinlaiseen paratiisiin. Niin hän ainakin silloin luuli.

Mutta oliko 1990-luvun alku sitten ahdistavaa aikaa? Ei tietenkään sen ahdistavampaa kuin minkään muun aikakauden nuorella. Nuorena kaikki on uutta ja maailman ottaa sellaisena kuin se on. Ei sitä edes tiedä paremmasta. Itse muistan siitä ajasta samantyyppisiä asioita kuin haastattelemani ikätoverit: kirjailija Juha Itkonen kuunteli Doorsia ja veti Hämeenlinnassa ensimmäisen känninsä. Ei silloin lamaa mietitetty. Lama on historiankirjojen käsite, ei ihmiselämän.

 

Tuomas Enbuske on perjantaina 12.2. Teemalla alkavan Lamastalgia-sarjan toimittaja.

Suosittele291 Suosittelee

Kommentit

Risto Sariola

Vuonna 1944 (sota-aikana)syntyneenä ja 1951(viimeiset tavarat poistettiin säännöstelystä 1952 olympialaisiin) koulun aloittaneena voin todeta, että sai olla tyytyväinen kun koulussa sai näkkileipää ja vesivelliä. Kouluruokailu taisi tulla jo sota-aikana, että lapset saivat edes koulussa ruokaa. Sitä ennen piti koulussa olla omat eväät eikä kaikilla aina ollut.

Onko jotain vai eikö

1990 -luvun lama on aasinsilta myöhempien aikojen viisastelijoiden lausuntoihin lähes kaikkiin murheisiin ja valituksiin näihin päiviin asti. Ensi vuosikymmenellä varmaan vedotaan 2008 alkaneeseen taantumaan.

Meillä suomalaisilla on paljon yhteistä : me kadehdimme toisiamme, me löydämme aina syyllisen jostain kaikelle, meillä menee aina huonommin kuin kenelläkään toisella. Me emme pärjää ilman tukea, me masennumme koska emme pysty puhumaan huolistamme kenellekään. Me vietämme kalenteriin ja kelloon sidottua laatuaikaa ja kaipaamme loputtomasti virikkeitä ennen kuin osaamme edes kävellä.

Tosiasiassa me olemme maailman onnekkain kansa; meillä on vettä, meillä on toimiva terveydenhuolto, meillä on loistava koulutuslaitos, meillä ei ketään jätetä oman onnensa nojaan. Sähköä riittää ja jokaisella on mahdollisuus päästellä suustaan mitä sattuu.

Lopetetaan valitus ! Ollaan tyytyväisiä, vaikkei joka vuosi löydy euroja etelän matkaan ! Mitatkaa markettien leikkelehylly ja miettikää ! Eläkää täysillä omaa elämäänne ja taklatkaa pikkuharmit (ja muistakaa että naapurillakin on niitä ja varsinkin, jos on sattunut hankkimaan maallista roinaa)

Heikki Kela

>>>meillä ei ketään jätetä oman onnensa nojaan.<<<<

Juuri tämän harhan vuoksi 1990 luvun lamasta on puhuttava. Koska Meillä Jäteään moniakin täysin heitteille. Yrittäjä joka ajautuu konkurssiin jää täysin tyhjän päälle. Yrittäjä Suomessa jätetään täysin oman onnensa nojaan ilman minkäänlaista sosiaaliturvaa ja kansalaisoikeuksia.

Halusin myös tuohon dokumenttiin osallistumalla edes yhden kerran tuoda esiin sen kuinka heikolla tasolla ihmisen todellinen turva on tässä hyvinvointivaltiossa. Se ei ole niinkään kiinni rahasta vaan ihmisten asenteesta. Kun Suomessa ihminen kompuroi yritystoiminassaan ihminen menettää kansalaisoikeutensa päättää edes omista asioistaaan, ihminen luokitellaan heti rikolliseksi, joka tuomitaan elinkautiseen.

Joskus ihan konkreettisesti vankilaan, mutta aina vähintään taloudelliseen saartoon epäluotettavuutensa vuoksi. Ihmisen ainoa rikos on kuitenkin on se että on aloittanut kerran yritystoiminnan. Sen jälkeen on kaksi tietä. Joko Nokian mukainen menestys tai elinkautinen tuomio rikollisena. Normaalisti elinkautinen kestää 12 vuotta, mutta yrittäjällä se on jatkettu elinkautinen josta ei vapaudu edes yrittäjän lapsetkaan niin kauan kuin elävät.

Anonyymi

Heikki Kela kirjoitti:
>>>meillä ei ketään jätetä oman onnensa nojaan.<<<<

Juuri tämän harhan vuoksi 1990 luvun lamasta on puhuttava. Koska Meillä Jäteään moniakin täysin heitteille. Yrittäjä joka ajautuu konkurssiin jää täysin tyhjän päälle. Yrittäjä Suomessa jätetään täysin oman onnensa nojaan ilman minkäänlaista sosiaaliturvaa ja kansalaisoikeuksia.

Halusin myös tuohon dokumenttiin osallistumalla edes yhden kerran tuoda esiin sen kuinka heikolla tasolla ihmisen todellinen turva on tässä hyvinvointivaltiossa. Se ei ole niinkään kiinni rahasta vaan ihmisten asenteesta. Kun Suomessa ihminen kompuroi yritystoiminassaan ihminen menettää kansalaisoikeutensa päättää edes omista asioistaaan, ihminen luokitellaan heti rikolliseksi, joka tuomitaan elinkautiseen.

Joskus ihan konkreettisesti vankilaan, mutta aina vähintään taloudelliseen saartoon epäluotettavuutensa vuoksi. Ihmisen ainoa rikos on kuitenkin on se että on aloittanut kerran yritystoiminnan. Sen jälkeen on kaksi tietä. Joko Nokian mukainen menestys tai elinkautinen tuomio rikollisena. Normaalisti elinkautinen kestää 12 vuotta, mutta yrittäjällä se on jatkettu elinkautinen josta ei vapaudu edes yrittäjän lapsetkaan niin kauan kuin elävät.

Oikeata puhetta, joku nostaa kissan pöydälle aiheesta, josta on pitkälti vaiettu. Iso määrä ihmisiä teki tuolloin itsemurhan.

On oikein että byrokratiamafiasta puhutaan. Nykyisinkin esim yksityisyrttäjyys nähdään julkisen vallan taholta vain ryhmänä jolta kerätään rahat. Juuri muu ei tunnu kiinnostavan, sosiaaliturva on tehty pitkälti palkansaajia silmälläpitäen.

Systeri

Tuttua tutumpaakin Heikki.
Mietin tässä tuota laman aikaa, yrittäjien lisäksi olivat ihmiset jotka menettivät työpaikkansa kun yritykset saneerasivat työväkeään ulos, mikä oli heidän kohtalonsa jonkin aikaa ansiosidonnaisella ja sen jälkeen perusturvan varassa jos ei saanut työtä tai päässyt koulutukseen, samaan aikaan purettin kaikkialta hyvinvoinyiyhteiskunnan rakenteita kauttaaltaan ja syylistettiin työttömiä. Heidän joukossa on myös paljon uhreja jotka kantavat tätä taakkaa vielä tänäänkin. Talous saa olla vaikka kuinka vakaalla pohjalla, laskelmat eivät pidä kun tulee huono aika, monet vastoinkäymiset kuten sairaus,jokin suuri äkillinen muu rahan meno voi tässä tilanteessa viedä pohjan pois kaikilta tulevaisuuden suunnitelmilta.
Edessä on mahdollisesti velkavankeus josta ei ole selvitty tänäkään päivänä. Mitä se sitten tarkoittaa sitä ei kaikki ehkä ymmärrä, kun on tottunut hoitamaan raha-asiat tunnollisesti, laskut on maksettava tunnollisesti maksoi mitä maksoi. Kun kerra menettää luottotietonsa on leimattu ainiaaksi toisen luokan kansalaiseksi. Omakohtaista kokemusta olisi vaikka kirjan verran. Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, onpahan sitäkin kokemusta rikkaampi ja osaa antaa arvoa jokaiselle pienelle ihmeelle elämässä. Poikani sanoi joskus: Äiti se löytää aina jotakin hyvää vaikka olis kuinka vaikeata.(Olen sanonut joskus vaikeana päivänä omille nuorille että onhan meillä vielä koti ja perhe kaikilla ei ole sitäkään)

Anonyymi riitta rinne

No terve! Eduskunnassahan ne ovat suunnitelleet:
että työttömät kutsutaan terveystarkasruksiin. Koskahan ne alkavat. Minullakin on kaikenlaista vaivaa kertynyt 37 työvuoden aikana. Kallista mennä lääkärille, mutta jos se kutsu tulee näin valtiolta, ei kai sitä tarvitse maksaa, (rönktenit, allerkiatestit, verikokeet, silmälääkäri... jne. rva 53.

Miksei Areenassa

Eli miksi näitä jaksoja ole Areenassa?

Anu

Minäkin olen syntynyt vuonna 1977 ja jotenkin nyt vasta tätä sarjaa katsoessani olen tajunnut, kuinka syvästi teini-iässä kokemani lama on vaikuttanut ajatusmaailmaani. Kiitokset Tuomakselle loistavasta ohjelmaideasta ja toteutuksesta!

Ripa Ruutu Kolmoskanavalta

Kiitokset tosi hyvästä dokumenttisarjasta ja varsinkin lukuisista senajan televisio-ohjelmien pätkistä.

Onko muuten suomen 80-luvun "huippuvuosista" tehty vastaavanlaista dokumenttisarjaa? Itseäni kiinnostaa kovasti 80-luku ja se millaista elämä silloin oli.

Anonyymi

Ripa Ruutu Kolmoskanavalta kirjoitti:
Kiitokset tosi hyvästä dokumenttisarjasta ja varsinkin lukuisista senajan televisio-ohjelmien pätkistä.

Onko muuten suomen 80-luvun "huippuvuosista" tehty vastaavanlaista dokumenttisarjaa? Itseäni kiinnostaa kovasti 80-luku ja se millaista elämä silloin oli.

Suomen 80-luvusta tehtiin mainio moniosainen sarja Minä Olen Muistanut ja se esitettiin Teemalla muistaakseni vuonna 2008.

Ripa Ruutu

Anonyymi kirjoitti:
Ripa Ruutu Kolmoskanavalta kirjoitti:
Kiitokset tosi hyvästä dokumenttisarjasta ja varsinkin lukuisista senajan televisio-ohjelmien pätkistä.

Onko muuten suomen 80-luvun "huippuvuosista" tehty vastaavanlaista dokumenttisarjaa? Itseäni kiinnostaa kovasti 80-luku ja se millaista elämä silloin oli.

Suomen 80-luvusta tehtiin mainio moniosainen sarja Minä Olen Muistanut ja se esitettiin Teemalla muistaakseni vuonna 2008.

Ihan hyvä kysymys, mutta olisit tietysti voinut esittää sen omallakin nimelläsi, etkä käyttää allekirjoittaneen aikanaan Kolmoskanavalla lanseeraamaa "työnimeä". Terveisin Tomi Suni, ex Ripa Ruutu Komoselta :)