YLE Teema

 

Julkaistu maanantaina 09.05.2011 0 119

Omat ja muiden tv-muistot

Kirjoittanut: Lauri Itäkannas

”Eikös sieltä tule tänään se… Naura Pajatso?”

Muistan, kuinka tv-elokuvassa ”Maailman paras” Lasse Pöystin esittämä vanha ja katkera Paavo Nurmi suunnitteli katsovansa televisiosta illalla oopperaa. Olen nähnyt MTV:n draaman joskus lapsena, ja tämä yksi repliikki on siitä painunut mieleeni. Siihen tiivistyi traaginen kuvaus maineeseensa ja sankaruuteen kyllästyneestä entisestä mestarista – joka lisäksi ei suostunut vuokraamaan asuntojaan lapsiperheille: ”Lapset sotkee.” Vaikka en muuta muista, Paavo Nurmi on siitä lähtien ollut minulle ristiriitainen hahmo: toisaalta sankaripatsas Olympiastadionin edessä, toisaalta pettynyt vanhus. Tällaisia ovat lapsuuden tv-muistot, irrallisia ja voimakkaasti latautuneita sirpaleita.

Pajatso oli vuonna 1973 iso tapaus, lehtien kansikuvajuttujen arvoinen. Niin iso, että se päätyi viittauksena monta vuotta myöhemmin tehtyyn kilpailevan tv-talon draamaan. Yleisradio oli tuottanut televisioon kokonaisen oopperan värilähetyksenä, ja esityksen ohjaajaksi oli palkattu elokuvataiteen nouseva tähti Mikko Niskanen. Tenori Veikko Tyrväinen ja ohjaaja olivat yhdessä valinneet sopivimmaksi teokseksi Ruggero Leoncavallon Pajatson, joka on kestoltaan lyhyt ja taatusti yleisöön menevä suosikki. Pajatson sydäntä raastava, itsesäälinen aaria saa kyyneliin niin juoksijamestarin kuin Al Caponen – ainakin elokuvissa.

Pajatsoa ei kuitenkaan ole koskaan uusittu televisiossa. Nyt uusitaan. TV-arkisto esittää Teemalla viikosta toiseen helmiä, jotka eivät ole pelkkää mustavalkonostalgiaa ja campia – nekin toki arvoja joita ei pidä väheksyä. Melkein jokaisella on varmasti vahvoja muistikuvia menneiden vuosikymmenten tv-ohjelmista, vaikka vain välähdyksenomaisia, jotka vaivaavat ja kutkuttavat muistia. Siitä kertovat Teeman postilaatikkoon tulevat toiveet – tai esimerkiksi palautteet sarjasta Hiidenvirta, joka tuli 80-luvun lasten painajaisiin ja jota yhä toivotaan, vaikka se on uusittu Teemalla jo kaksi kertaa.

TV-arkiston ohjelmia katsoessa ajattelee mielellään, kuinka ohjelma ja muisto ehkä yhdistyvät jossain. Moni on kenties jo unohtanut muistavansa ja joutuu yhtäkkiä aikamatkalle. Tai sitten huomaa muistaneensa väärin kaikki nämä vuodet. Ohjelma voi olla iso tai pieni. Nämä ovat niitä Jatkoaika-keskusteluita, joita vanhempieni ikäpolvi haikailee takaisin. Tämä oli se tietoisku sukkien pesemisestä! Se mahdottoman cool 60-luvun animaatio, se dokumentti Ruotsiin muuttaneista…

Pajatson katson ehdottomasti, vaikka oma tv-muistoni liittyy siihen vain epäsuorasti – en olisi sitä ennen voinut nähdäkään, sillä se on vanhempi kuin minä. Se on sitä paitsi harvinaisen hyvää tv-ohjelmaa. Maailman paras -elokuvan haen kirjastosta. Olikohan se yhtään sellainen kuin muistan?

Lauri Itäkannas on Teeman verkkotoimittaja

Pajatso TV-arkistossa tiistaina 9.5. kello 21.55 sekä perjantaina 15.35 ja sunnuntaina 13.45

Suosittele119 Suosittelee