YLE Teema

 

Uusi kuvaohjelmalaki, uudet ikärajat

Julkaistu maanantaina 09.01.2012

Vuoden 2012 alusta on tullut voimaan uusi kuvaohjelmalaki. Lailla halutaan suojella lapsia yhä runsaamman tarjonnan mediaympäristössä.

Nykyinen kuvaohjelmien ennakkotarkastus loppuu. Tv-yhtiöiden ja muiden alan toimijoiden on uuden lain mukaan itse luokiteltava ohjelmansa. Valtion elokuvatarkastamo lopettaa toimintansa.

Ikärajojen määrä vähenee

Ikärajajärjestelmä säilyy, mutta ikäraja-asteikko muuttuu ja ikärajojen määrä vähenee.

Kaikki luokitellut ohjelmat merkitään 7, 12, 16 tai 18 vuoden ikärajalla tai S-merkinnällä sopivaksi kaikenikäisille.

Suomen tv-yhtiöt Yle, MTV3, Nelonen ja TV5 ovat sopineet yhdessä ns. vedenjakajakellonajoista, joilla määritellään, mihin kellonaikoihin eri-ikäisille luokiteltuja ohjelmia aikaisintaan lähetetään.

• Ikäraja 12 klo 17

• Ikäraja 16 klo 21

• Ikäraja 18 klo 23

Jatkossakin kuuluttajat tai kanavaäänet kertovat ikärajoista kuulutuksen yhteydessä.

Uudet symbolit

Kuvaohjelmalaki edellyttää, että vastedes on kerrottava peruste ikärajalle ja myös esitettävä sitä kuvaava symboli.

Symboleita on neljä, jotka kuvaavat ikärajan perusteen eli lapsille haitallisen sisällön aiheen.

Lapsille haitallista on väkivaltainen, seksuaalinen, ahdistusta aiheuttava tai muu näihin rinnastettava sisältö.

Yle luokittelee jatkossa ohjelmansa itse

Tv-yhtiöiden ja muiden alan toimijoiden on uuden lain mukaan itse luokiteltava ohjelmansa. Valtion elokuvatarkastamo lopettaa toimintansa.

Kaikki luokitellut ohjelmat ilmoitetaan uuden Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus MEKUn ylläpitämään kuvaohjelmaluetteloon.

MEKU valvoo tv-ohjelmien, elokuvien ja pelien tarjontaa ja vastaanottaa yleisön ikärajoista tekemiä oikaisuvaatimuksia.

MEKU kouluttaa kuvaohjelmaluokittelijat ja valvoo heidän toimintaansa. Se myös pitää yllä luetteloa luokittelijoista.

Areenassa ohjeistetaan vanhempia

YLE Areenassa videoiden alkuun liitetään pieni pätkä, jossa tarvittavat merkinnät näkyvät.

Tammikuun lopulla symbolit saadaan myös ohjelmatietoihin Areenan beta-versioon. Nyky-Areenaan merkintojä ei tule, koska se on poistumassa näillä näkymin maaliskuussa.

Symbolit ovat tulossa alkuvuoden aikana myös ohjelmaoppaaseen ja ohjelmakortteihin.

Tv-yhtiöt ovat sitoutuneet edesauttamaan lastensuojeluun tarkoitettujen internetin suojausasetuksien käyttöönottoa. Ne tiedottavat vastedes internet-sivustoillaan tarjolla olevista esto- ja suojausjärjestelmistä.

Ikäraja 16 -rajaukseen on mietinnässä malli, jossa Areenan info-sivulla kehotetaan vanhempia suojelemaan lapsiaan halutessaan ja ohjataan heitä muutamaan palveluun, jossa on tarjolla ns. lapsilukkoja. Alle 18-vuotiailta kielletyille ohjelmille on niin tiukat säännöt, ettei ohjelmia voi esittää lainkaan Areenassa

Osaa ohjelmista ei merkitä

Kaikissa ohjelmissa ei kuitenkaan ole ikäraja- ja sisältömerkintää.

Esimerkiksi opetus-, sivistys-, kulttuuri-, musiikki-, urheilu-, visailu-, harrastus-, keskustelu-, ajankohtais- ja uutisohjelmia ei luokitella, joten niissä ei ole merkintöjäkään.

Ikärajamerkintä on aina osoitus siitä, että ohjelman haitallisuus on arvioitu.

Postiosoite ja katsojapalaute

Palautesivuilta löydät palautelomakkeen ja YLEn ohjelmapalautteen.

YLE Teema in English