YLE Teema

 

Uusi tekstityskirjasin käyttöön Teemalla

Julkaistu maanantaina 30.01.2012

Ohjelmien tekstityksen ilme Teemalla muuttuu helmikuussa. Teema ja FST5 ottavat ensimmäisinä Ylen kanavina käyttöön ohjelmien tekstityksessä uuden fontin eli kirjasimen 7.2. alkaen. Uusi kirjasin on nimeltään Tiresias – se on nimetty antiikin Kreikan tarujen sokean profeetan mukaan.

Tiresias-kirjasin onkin kehitetty Britannian valtakunnallisessa näkövammaisten liitossa vuosituhannen vaihteessa erityisesti heikkonäköisten tarpeet huomioiden. Digitaalisen tv-lähetystoiminnan aloittaminen teki tuolloin mahdolliseksi suunnitella entistä parempi kirjasin nimenomaan tv-ohjelmien tekstitykseen, ja nyttemmin vastaanotinkanta on uudistunut niin, että vanhoille kuvaputkitelevisioille suunniteltu kirjasin ei enää ole paras mahdollinen. Tiresiaksen muotoilussa on pyritty muun muassa siihen, että usein helposti keskenään sekoittuvat merkit eroaisivat toisistaan mahdollisimman selvästi: pikku l, iso I, numero 1, iso B ja numero 8, pienet kirjaimet a, e, o sekä monet muut. Tiresias on ollut jo käytössä YLE HD -kanavalla sen alusta asti.

Muutos ei vaadi katsojalta mitään toimenpiteitä, vaan vastaanotin vaihtaa uuteen kirjasimeen automaattisesti. Muut Ylen tv-kanavat siirtyvät käyttämään Tiresiasta kevään aikana.

Lisää kirjasimesta täällä: tiresias.org (englanniksi)

Postiosoite ja katsojapalaute

Palautesivuilta löydät palautelomakkeen ja YLEn ohjelmapalautteen.

YLE Teema in English