YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Torstain Kino

12 valamiestä (K13)

Julkaistu maanantaina 29.11.2010 1 kommenttia 229 suositusta

torstai 7.7. klo 22.00

Nikita Mihalkov ohjasi uusintaversion 50 vuotta sitten julkaistuista Sidney Lumetin elokuvasta Valamiesten ratkaisu. Juonilla on yhtymäkohtia mutta myös eroavaisuuksia - suurimpana tapahtumapaikka. Nyt Teemalla nähtävä vuoden 2007 venäläisversio 12 valamiestä (K13)  aiheutti keskustelua kotimaassaan, koska sitä pidettiin liian Putin-myönteisenä. Maailmalla elokuva sai kuitenkin kiitosta, ja se palkittiin muun muassa Venetsian elokuvafestivaaleilla sekä Oscar-ehdokkuudella parhaasta ulkomaisesta elokuvasta.

Kirjava valamiehistö kutsutaan koolle ratkaisemaan, murhasiko teini-ikäinen tšetšeeni-poika upseerina Venäjän armeijassa työskennelleen ottoisänsä. Poika oli joutunut uuden isän huostaan Tšetšenian sodan aikana, kun poika menetti vanhempansa. Murha näyttää kuitenkin selvältä, ja pojalla on keinot vähissä, kun muun muassa rasistisesta taksikuskista, epäluuloisesta lääkäristä, tv-tuottajasta ja holokaustista selvinneestä henkilöstä koostuva valamiehistö vaikuttaa yksimieliseltä. Yksi heistä kuitenkin yllättäen äänestää pojan syyttömyyden puolesta, ja koska päätöksen pitää olla yksimielinen, alkaa tapauksen uudelleenarviointi.

Lisätietoa ohjelmasta

12 valamiestä (K13) (alkuperäinen nimi "12"). Venäjä 2007.

Ohjaus: Nikita Mihalkov. N: Segei Makovetsky, Nikita Mihalkov, Sergei Garmash, Valentin Gaft, Alexei Petrenko ja Apti Magamayev

Suosittele229 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Vapauden hinta (K15)

Cannesin elokuvajuhlat voittanut Ken Loachin elokuva kahdesta veljeksestä, jotka osallistuvat Irlannin vapaussotaan vuonna 1920 traagisin seurauksin.

No. 2

80-vuotias matriarkka järjestää perinteiset fidziläiset juhlat, jotta perheenjäsenet hautaisivat sotakirveensä. Toa Fraserin ohjaama uusiseelantilainen elokuva valmistui vuonna 2006.

Kommentit

Kai

Nähdäänkö tällä kertaa Nikita Mihalkovin "12 valamiestä" oikealla 16:9 widescreen-kuvasuhteella, koska viimeksi se sitettiin 4:3 Fullscreen-versiona joka sakso pois sivuilta puolet kuva-alasta?

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook