YLE Teema

 

Teemalauantai

12.12. Teemalauantai: Brigitte Bardot

Julkaistu torstaina 05.11.2009 0 kommenttia 255 suositusta

Ihanille naisille omistettujen Teemalauantaiden sarjaa jatkaa Brigitte Bardot eli BB, ranskalaisen elokuvan suurin seksisymboli.

Uuden, avomielisen haastatteludokumentin Ja Brigitte loi Bardot'n jälkeen BB nähdään häikäisevän kauniissa uuden aallon elokuvassa Keskipäivän aave. Se kertoo halveksunnaksi muuttuvasta rakkaudesta, avioliiton hajoamisesta ja elokuvien tekemisestä.

Illan aloittava Ja Brigitte loi Bardot'n on poikkeuksellisen paljastava muotokuva. Nuoruutensa, kauneutensa ja seksikkyytensä vuoksi palvottu BB puhuu avoimesti vanhenemisestaan ja näyttää ikäiseltään. Dokumentissa esiintyy 75-vuotias nainen.

Brigitte Bardot syntyi Pariisissa syyskuussa 1934. Hänestä tuli ranskalaisen elokuvan supertähti elokuvan ...ja Jumala loi naisen (1956) myötä. Samalla hänestä tuli julkista riistaa: myrskyisän yksityiselämän kaikki käänteet ja itsemurhayritykset päätyivät julkisuuteen, ja paparazzi-kuvaajat väijyivät tähden jokaista askelta. Bardot menestyi 1960-luvulla myös laulajana, ja hänestä tuli virallisestikin Ranskan symboli, kun hänen piirteensä ikuistettiin vuonna 1968 Ranskaa symboloivaan Marianne-rintakuvaan.

Bardot jätti elokuvat 40-vuotispäivänsä kynnyksellä ja keskittyi eläintensuojeluun. Bardot'n tähti ei silti ole sammunut: hänen 75-vuotispäiväänsä juhlistettiin tänä syksynä Pariisissa suurella retrospektiivisellä näyttelyllä.

Ja Brigitte loi Bardot'n kertoo intohimoisen naisen intohimoisesta elämästä. Elokuvista ovat esillä erityisesti Roger Vadimin ohjaama ...ja Jumala loi naisen, Louis Mallen Enkeli vai paholainen ja Jean-Luc Godardin Sen täytyi tapahtua. Miehet ovat tietysti myös esillä, mutta heidät Bardot sanoo jo vuosia sitten korvanneensa eläimillä.

Dokumentissa seurataan, miten reuman invalidisoima, kainalosauvoja käyttävä Bardot kiertää ympäri maailmaa puhumassa päättäjille hylkeiden puolesta. Bardot sanoo ymmärtävänsä eläinten hätää ehkä siksi, että julkisuuden, ihailijoiden ja paparazzi-kuvaajien puristuksessa hän koki itse olevansa kuin nurkkaan ahdistettu eläin.

Kampanjointi eläinten oikeuksien puolesta näytetään lähes pyhimysmäisessä valossa. Sen sijaan dokumentissa ei puhuta sanaakaan tähden pimeästä puolesta: hän on saanut sakot rasistisista lausunnoistaan, hän vastustaa homoja ja muslimeja, ja hän on esiintynyt äärioikeistolaisen Jean-Marie Le Penin tukijoukoissa.

Illan päättää Jean-Luc Godardin kirjoittama ja ohjaama Keskipäivän aave (Le mépris, 1963). Elokuvan päähenkilöt ovat käsikirjoittajaksi ryhtyvä kirjailija Paul ja tämän vaimo Camilla. Maineensa huipulla olleen Bardot'n ja älykköohjaaja Godardin yhteistyön tuloksena syntyi modernin elokuvan mestariteos.

Keskipäivän aave on elokuva elokuvanteosta. Tekeillä on italialainen elokuva Homeroksen Odysseiasta Caprin upeissa maisemissa ja häikäisevässä valossa. Elokuvaa tehdään valtavien paineiden ja ristiriitojen alla: luodako taidetta vai tahkotako rahaa? Samaan aikaan avioparin suhde muuttuu: vaimo alkaa halveksia miestään.

Godard on rakentanut elokuvaansa viitteiden ja sitaattien kiehtovan verkon. Elokuvan ohjaajaa näyttelevä saksalainen mestariohjaaja Fritz Lang esiintyy omalla nimellään. Jack Palancen esittämän amerikkalaisen tuottajan kanssa kiistelevä Lang tuo kertomukseen koko elokuvataiteen historian. Elokuvassa on myös henkilökohtainen taso: käsikirjoittajaa esittävä Michel Piccoli on pukeutunut kuin Godard, ja Bardot'lla on välillä päässään musta peruukki, joka saa hänet näyttämään Godardin silloiselta vaimolta, näyttelijä Anna Karinalta.

Erikseen on vielä mainittava kuvaaja Raoul Coutard ja musiikin säveltäjä Georges Delerue. He tuovat moderniin elokuvaan huikeaa, klassista kauneutta.

Elokuva perustuu Alberto Moravian romaaniin Keskipäivän aave (Il disprezzo, 1954). Suomessa elokuvaa on esitetty aiemmin myös nimellä Sen täytyi tapahtua.

 

Lisätietoa ohjelmasta

21.00 Ja Brigitte loi Bardot'n (Et Brigitte créa Bardot, Ranska 2007), ohjaus Benjamin Roussel ja Jean-Louis Remilleux. 52 min.

21.52 Keskipäivän aave (Le mépris, Ranska/Italia 1963), ohjaus Jean-Luc Godard. Pääosissa Brigitte Bardot, Michel Piccoli, Jack Palance, Fritz Lang. 103 min.

Fondation Brigitte Bardot

Suosittele255 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

19.12. Teemalauantai: Rita Hayworth

Ihanille naistähdille omistetut teemaillat päättyvät Rita Hayworthiin. Film noir -klassikossa Gilda hän riisuu sensuellisti hansikkaansa.

26.12. Teemalauantai: Casablanca

Kaikkien aikojen elokuvaklassikon jälkeen nähdään dokumentti kaupungin todellisista sankareista ja oikeista vakoojista.

2.1.Teemalauantai: Laila Kinnunen

Koko ilta Laila Kinnusen seurassa! Luvassa kaksiosainen tv-show vuodelta 1967, kooste Kuukauden suosituista, pitkä elokuva Nuoruus vauhdissa sekä lyhytelokuva Jazzia vanhassa talossa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook