YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

1990-luvun pankkikriisin ja laman hedelmät

Julkaistu tiistaina 01.12.2009 3 kommenttia 424 suositusta

YLE Teeman 1990-luvusta kertovaan Lamastalgia-sarjaan liittyen TV-arkisto esittää kiitetyn ja toivotun draamasarjan Ilman kavaluutta vuodelta 1996. Tove Idströmin kirjoittama ja Peter Lindholmin ohjaama sarja käynnistyy siitä, kun äidinkielenopettaja Paula (Niina Nurminen) saa pankista kirjeen. Paula on menneen nousukauden aikana suostunut takaajaksi entisen poikaystävänsä lainaan – nyt laina lankeaa kokonaan Paulan maksettavaksi. Paula ei niele kohtuutonta vaatimusta, vaan käy taisteluun, joka kääntyy kostoksi koko pankkijärjestelmää kohtaan.

Paulan taistelu antoi toivoa sadoille tuhansille velkaantuneille, jotka joutuivat kärsimään pankkien holtittomasta toiminnasta: 1980-luvun lopun kasinotaloudessa pankit tuputtivat halpakorkoisia lainoja kelle tahansa ilman takuita. Kun kupla puhkesi, lukuiset yritykset ajautuivat konkurssiin, työttömyys nousi 20 prosenttiin ja pankkituen hintalapuksi tuli yli 60 miljardia markkaa. Paulan kaltaisia velkakurimuksessa kouristelevia kansalaisia oli yli neljännesmiljoona. Sarja palkittiin sekä Telvis-kunniakirjalla että Kouran sivistyspalkinnolla vuonna 1996.

Vuonna 1993 alkanut satiirisarja Iltalypsy kommentoi päivänpolitiikan tapahtumia uutismaailmaa parodioiden. Aluksi ohjelmaa tuotti YLEn uutistoimitus, ja juontajina nähtiin uutistoimittajat Jorma Melleri ja Riikka Uosukainen. Uskottavuusongelman vuoksi satiirille etsittiin uusi tuotantotiimi, ja ohjelman uutistenlukijoiksi tulivat fiktiiviset hahmot Leila Toroskainen (Eeva Litmanen) ja Mika Wirta (Heikki Määttänen). Erikoistoimittajina hääräsivät Aimo Surakka (Jorma Pilke) ja anonyymi Karjakko (Liisa Rimpiläinen), joka kuunteli epäuskoisena kansanedustajien kertomuksia. Poliitikkojen ääniä imitoivat lisäksi Erja Manto ja Jukka Puotila.

Sarja saavutti arvaamattoman suuren suosion, ja sitä jatkettiin yhteensä kahdeksan vuotta. Sarjaa ohjasivat vuosien varrella Liisa Rimpiläinen ja Anne Yrjölä ja sen käsikirjoittajatiimiin kuuluivat ohjaajien lisäksi Liisa Akimoff, Taina West, Anu Valve, Katriina Wilska, Heimo Holopainen, Timo Harakka ja Tiina Lepistö.

TV-arkiston lamapaketti nähdään neljänä peräkkäisenä tiistaina 19. tammikuuta alkaen. Tuolloin Ilman kavaluutta -sarjaa on kommentoimassa TV-arkiston ja Jarmo Heikkisen vieraana käsikirjoittaja Tove Idström. Jokaista Ilman kavaluutta -sarjan jaksoa seuraa kaksi Iltalypsy-jaksoa vuodelta 1994.

Ilmana kavaluutta ja Iltalypsy jatkuvat seuraavilla viikoilla:

26.1. TV-arkiston lama 2/4
Ilman kavaluutta 2 (1996)
Iltalypsy (1994)
Iltalypsy (1994)

2.2. TV-arkiston lama 3/4
Ilman kavaluutta 3 (1996)
Iltalypsy (1994)
Iltalypsy (1994)

9.2. TV-arkiston lama 4/4
Ilman kavaluutta 4 (1996)
Iltalypsy (1994)
Iltalypsy (1994) 

Lisätietoa ohjelmasta

Ilman kavaluutta 1 (1996) Näyttelijät: Niina Nurminen (Paula), Jarmo Mäkinen (Kari), Vesa Vierikko (Ilkka), Margit Lindeman (Mirjami), Martti Suosalo (Jouko), Erik Kiviniemi (Juhani Nyman), Liisamaija Laaksonen (Ritva Linkola), Kari Hietalahti (Nousu), Svante Korkiakoski (Sainio), Pekka Autiovuori (Oinas) ,Leena Uotila (Marjo), Kristiina Elstelä (Lintu), Taneli Mäkelä (Ahti), Mika Nuojua (Salo), Pertti Koivula

Vieraana Tove Idström

Iltalypsy (1994) Näyttelijät: Eeva Litmanen, Heikki Määttänen, Jorma Pilke, Liisa Rimpiläinen.
Iltalypsy (1994) 

Suosittele424 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

90-luvun lama

Kai muistatte tuulipuvut, roskapankit, tissibaarit, strippari Matti Nykäsen ja laulaja Sepi Kumpulaisen? Teema sukeltaa jälleen Suomen lähihistoriaan. Nyt on käsittelyvuorossa 1990-luvun laman kurimus.

Kommentit

Atro

Ilman rahaa ei ollut varaa mihinkään. Iltalypsyn vanhat jaksot olivat minulle myös Määttäsen Heikin työn muistelua.

Riia

"Ilman kavaluutta" on loistava katsaus suomalaisiin näyttelijälahjakkuuksiin. Mutta mitä tapahtui? Miksi nykyään on vain amatööritason pökkelönaamoja, jotka sopivat vain salkkareihin.

tuulikki

YLE: olisiko mitään mahdollisuutta saada tätä sarjaa DVD:nä ostettavaksi? Tällaista laatutavaraa (kuten Raid!) on niin vähän, että niitä haluaisi omaan hyllyyn myöhempiä katselukertoja varten.

Sarjassa oleva valokuva pienestä tytöstä - se taitaa esittää Nina Nurmista vai kuinka? on ainakin kovasti näköinen.

Markku Impiön musiikki toimii loistavana taustana ja tehosteena sarjan tapahtumille. Se on sikälikin harvinaista laatua, ettei se ärsytä vaan sointuu hienosti kuvaan ja draamaan koko ajan.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook