YLE Teema

 

Teemalauantai

2.3. Teemalauantai: Woody Allen & Annie Hall

Julkaistu keskiviikkona 13.02.2013 4 kommenttia 150 suositusta

lauantai 2.3. klo 21.00-0.20

Woody Allenille omistetaan maaliskuussa peräti kaksi Teemalauantaita. Teemailloissa esitetään Robert B. Weiden ohjaama uusi kaksiosainen dokumenttielokuva Woody Allenista sekä kaksi Allenin elokuvaa uran eri puolilta: 1970-luvun mestariteos Annie Hall ja Allenin 2000-luvun parhaisiin töihin kuuluva Vicky Cristina Barcelona. Lisäksi Allenin elokuvia nähdään Teeman perjantai-illoissa.

Kohteelleen sopivaan uusasialliseen tyyliin nimetty Woody Allen, dokumentti (Woody Allen: A Documentary, 2011) seuraa läheltä ja tarkasti New Yorkin Brooklynissa vuonna 1935 syntyneen elokuvantekijän, näyttelijän, kirjailijan ja koomikon pitkää uraa. Dokumentin ohjaaja Robert Weide on Allenin ystävä, ja hän on paitsi saanut Allenin avautumaan myös onnistunut houkuttelemaan mukaan lähes kaikki Allenin uran kannalta keskeiset henkilöt Letty Aronsonista Jack Rollinsiin, Diane Keatonista Penélope Cruziin.

Dokumenttielokuvan lyhennettyä versiota on esitetty Suomessa elokuvateattereissa. Nyt tämä alun perin amerikkalaiselle PBS-kanavalle tehty kaksiosainen dokumenttielokuva nähdään meillä ensi kertaa koko pituudessaan. The New Yorkerin arvio liki nelituntisesta dokumentista oli: ”niin koukuttava ja valaiseva että se tuntuu liian lyhyeltä”!

Ensimmäisen teemaillan aikana ehditään Woody Allenin uralla 1970-luvun loppuun, Allen Konigsbergin brooklynilaisesta lapsuudesta ensimmäisten vitsien kirjoittamisen ja ensimmäisten lavaesiintymisten kautta läpimurtoon televisiossa sekä ensimmäisiin omiin elokuviin: Ota rahat ja juokse, Bananas, Unikeko, Sota ja rakkaus, Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä… Vuonna 1977 valmistui Woody Allenin ensimmäinen kypsä mestariteos Annie Hall.

Woody Allenista tuli aikansa tärkein amerikkalainen koomikko, joka elokuvissaan pisti rohkeasti peliin oman persoonansa ja henkiset koukeronsa. Erityisesti Annie Hall (1977), Manhattan (1979) ja Stardust Memories – Muistelmia (1980) olivat teräviä ja älykkäitä sukelluksia allenilaiseen sielunmaisemaan.

Neljällä Oscarilla palkittu, suureksi yleisöhitiksi muodostunut Annie Hall oli Allenin lopullinen läpimurto elokuvantekijänä. Elokuva kartoitti Allenin rakkaussuhdetta Diane Keatoniin 1970-luvun alussa, samoin kuin syitä tuon suhteen kuihtumiseen. Keaton ja Allen erosivat ystävinä, mikä mahdollisti tämän hyvin omaelämäkerrallisen elokuvan synnyn. Kuten Allen elokuvassa toteaa: jos hän toisinaan liioittelee, hän tekee sen vain huvin vuoksi.

Annie Hallissa Allenin omakuva on kuuluisa newyorkilainen juutalaiskoomikko Alvy Singer, joka tapaa lännessä varttuneen Annien, rakastuu tähän ja yrittää sivistää tätä. Alvy/Allen rakastaa Fellinin ja Bergmanin elokuvia, on pakkomielteisen kiinnostunut kuolemasta ja potee jos jonkinlaista neuroosia. Todelliset tunteet ja epävarmuutensa hän yrittää peittää jatkuvan puhumisen ja nälvimisen taakse.

Allenilaisen itseanalyysin ohella Annie Hall on terävä oman aikansa satiiri, jossa Allen irvailee poliitikkojen, älykköjen, korkeakulttuurin, popmusiikin, psykoanalyysin, tv-sarjojen, juutalaisuuden, seksin, kuoleman ja Woody Allenin kustannuksella. Vaikka elokuva perustuu näyttelijöiden todelliseen suhteeseen ja antaa tietysti enemmän heidän taustojaan tunteville, katsojan ei tarvitse tietää sitä elokuvasta nauttiakseen.

Annie Hallista kasvaakin osuva ja yksityiskohdissaan rikas kertomus moderneista ihmissuhteista ja niiden moninaisista epävarmuuksista.

Lisätietoa ohjelmasta

Annie Hall, USA 1977. Ohjaus Woody Allen. Näyttelijät: Woody Allen, Diane Keaton, Tony Roberts, Carol Kane, Paul Simon, Shelley Duvall, Christopher Walken.

Woody Allen, dokumentti 1-2 (Woody Allen: A Documentary), USA 2011. Ohjaus Robert B. Weide.

Suosittele150 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

9.3. Teemalauantai: Woody Allen & Vicky Cristina Barcelona

Elokuvakomedian mestarille omistetaan kaksi peräkkäistä teemailtaa. Nyt esitetään jälkimmäinen osa Allenista kertovasta dokumenttielokuvasta sekä Vicky Cristina Barcelona vuodelta 2008, tähtinä Penélope Cruz, Javier Bardem ja Scarlett Johansson.

Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä (16)

Woody Allen paljastaa kaiken seksistä seitsemässä hulvattomassa kertomuksessa. Vuonna 1972 valmistunut komedia vastaa muun muassa kysymyksiin mitä on sodomia ja miksi joidenkin naisten on vaikea saavuttaa orgasmia.

Kommentit

Woody Allen fani

Kiitokset YLElle dokumentin esittämisestä, mielenkiintoinen ilta edessä lauantaina! Woody Allen on elokuvamaailman suuria tähtiä ja kiinnostaa aina. Elokuvien uusinnat ovat aina tervetulleita, koska hänen filminsä voi katsoa niin monta kertaa uudelleen.

Anonyymi

Suorastaan törkeää kuinka YLE kehtaa näyttää Allenin kaltaisen pervon ja sairaan sekopään tuotoksia. Mielestäni pitäisi ekdottomasti boikotoida! Niin ainakin henkilökohtaisesti teen.

Hämmästynyt

Anonyymi, mitä ihmettä? Siitä vaan ala boikotoimaan hienoa kanavaa turhan takia. Allen saanee olla henkilökohtaisesti mitä on, eikä sillä pitäisi olla mitään väliä hänen elokuviinsa. Mielestäni mies on elokuvallinen nero. Itse henkilöstä en osaa sanoa mitään, koska tätä en ole ikinä tavannut. Mutta Ylen haukkuminen ja boikotoiminen tämän takia on kuin sanoisi, että Yle Teema ei saisi näyttää dokumentteja Hitlerista hänen kamalien tekojensa tähden. Joku järki nyt käteen. Tai sitten olet vaan huono trolli.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Suorastaan törkeää kuinka YLE kehtaa näyttää Allenin kaltaisen pervon ja sairaan sekopään tuotoksia. Mielestäni pitäisi ekdottomasti boikotoida! Niin ainakin henkilökohtaisesti teen.

Minuakin ihmetyttää että miksi Woody Allen veti koko uransa ja maineensa kirjaimellisesti viemäriin naimalla ottotyttärensä.
Siihen saakkahan mies oli leffojensa kautta luonut kuvan rillipäänörtistä joka yrittää sanan säilällä iskeä hehkeitä naisia saaden katsojien sympatiat puolelleen, mutta naimaepisodin jälkeen, Wodysta on lähinnä muodostunut kuva vanhana likaisena pervosetänä...


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook