YLE Teema

 

Teemalauantai

3.5. Teemalauantai: Svengaava Lontoo

Julkaistu maanantaina 07.04.2014 0 kommenttia 38 suositusta

lauantai 3.5. klo 21.00-24.00

1960-luvun svengaavan Lontoon muotimaailmaan sukelletaan sekä John Schlesingerin elokuvassa Kultaseni (Darling) että supermalli Twiggystä kertovassa dokumentissa. Kultaseni-elokuvan pääosaa näytteli Oscar-palkinnon arvoisesti nuori Julie Christie.

Twiggy, 1960-luvun supermalli (Twiggy, The Face of 66) on dokumentti langanlaihasta teinitytöstä, josta tuli ensimmäinen kansainvälinen supermalli. Twiggy antoi svengaavalle Lontoolle kasvot ja nostatti twiggymanian vuonna 1966.

Twiggy eli Leslie Hornby oli koululainen ja viikonloppu-mod, kun valokuvaaja Barry Lategan löysi hänet. Persoonallisen näköisestä, langanlaihasta tytöstä tehtiin "tulevaisuuden kasvot" ja koko svengaavan Lontoon symboli. Dokumentissa Twiggyä kutsutaan ensimmäiseksi kansainväliseksi supermalliksi, kaupalliseksi muttei keinotekoiseksi tähdeksi. Hänen managerinaan toimi hänen puolisonsa Justin de Villeneuve, ja hänellä oli oma vaatemallisto jo 17-vuotiaana.

Twiggyn tarinan rinnalla dokumentissa kulkee kertomus uuden nuorisokulttuurin ja uuden sukupolven noususta. Nuoruus, popkulttuuri ja nuorisomuoti kukoistivat 1960-luvun puolivälissä Lontoossa - Beatlesista Mary Quantiin, David Hockneysta David Baileyyn. Vuonna 1967 paras svengi alkoi jo olla ohi: toisaalta huumeet sumensivat kuvaa, toisaalta kaupallistuminen taittoi villeimmät visiot. Kaikin puolin kunnollinen Twiggy jätti mallintyöt kokeillakseen laulajan ja näyttelijän töitä.

Illan elokuva kertoo suurinpiirtein samoista ajoista ja samoista seurapiireistä, mutta tummemmin sävyin. Kultaseni (Darling) on vuonna 1965 valmistunut elokuva nuoren mallin keinoja kaihtamattomasta tiestä huipulle svengaavan Lontoon suihkuseurapiireissä. John Schlesingerin ohjaaman, kolme Oscaria voittaneen elokuvan pääosissa ovat Julie Christie, Dirk Bogarde ja Laurence Harvey.

Uskaliasta Kultaseni-elokuvaa mainostettiin vuonna 1965 näin: "Voimakas ja rohkea elokuva... aikuisten tekemä... aikuisilla... aikuisille!"

Lisätietoa ohjelmasta

Twiggy, 1960-luvun supermalli (Twiggy, The Face of 66), Britannia 2012. Tv-dokumentti, ohjaus Philip Priestley.

Kultaseni (Darling), Britannia 1965. Ohjaus John Schlesinger, pääosissa Julie Christie, Dirk Bogarde ja Laurence Harvey. (16)

Suosittele38 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

10.5. Teemalauantai: Muoti-ikonit

Teeman muotiviikon päättävässä teemaillassa tutustutaan kahteen oman aikansa tyyli-ikoniin: supermalli Kate Mossiin ja legendaariseen muotitoimittajaan Diana Vreelandiin.

Tinkimättömät tyylitaiturit

Dokumentissa tavataan kuusi noin 80-vuotiasta naista, jotka eivät pukeudu kuten monet ikäisensä. Näille fashionistoille tärkeinä on omintakeinen ja erottuva tyyli sekä oikea asenne.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook