4.12. Teemalauantai: Jacques Tati

Elokuvahistorian nerokkaimpiin koomikoihin kuuluneelle Jacques Tatille (1907-1982) omistetun teemaillan avaa uusi dokumentti, jossa on ainutlaatuista arkistomateriaalia Tatin elämästä ja kaikista elokuvista.

Michael Housen ohjaama dokumentti Suurenmoinen Tati kertoo, miten ja mistä aineksista Tati loi omaperäiset elokuvansa, herra Hulot'n kuolemattoman hahmon ja koko Tati-maailmansa. Samalla dokumentti tuo Tatin tuotannon tähän päivää, 2000-luvun fanien keskelle.

Tati aloitti miimikkona 1930-luvun Pariisin music hall -lavoilla. Ensimmäisen pitkän elokuvansa Lystikäs kirjeenkantaja hän ohjasi vuonna 1949. Herra Hulot'n Tati esitteli elokuvassa Riemuloma Rivieralla (1953). Ura huipentui vuonna 1959 Oscar-voittoon elokuvasta Enoni on toista maata. Taiteellinen kunnianhimo kasvoi, ja Tatin seuraava elokuva Playtime valmistui vasta vuonna 1967. Siihen päättyi käytännössä myös Tatin huikea ura.

Dokumentissa esiintyvät niin Tati itse kuin monet Tatin ystävät, työtoverit ja fanit. Jälkimmäisiin kuuluvat muun muassa Sparks-yhtye, laulaja Frank Black sekä animaatio-ohjaaja Sylvain Chomet, joka on vastikään tehnyt Tatin käsikirjoitukseen pohjautuvan pitkän animaatioelokuvan The Illusionist.

Illan elokuva on Tatin mestariteoksista ehkäpä kaikkein mestarillisin, ohjaajan vuosia hioma Playtime. Huikean näköinen ja kuuloinen laajakangaselokuva kuvaa modernia Pariisia, keskeisinä tapahtumapaikkoina lentokenttä, messukeskus ja upouusi ravintola. Pääosassa on tietysti herra Hulot eli Tati itse. Tarinanpoikanen syntyy herra Hulot'n ja nuoren amerikkalaisen turistin kohtaamisista oudoissa arkkitehtonisissa ympäristöissä.

Playtimesta tuli mestariteos, mutta se merkitsi myös Tatin uran loppua. Playtimen nerous oli kokonaisen maailman hahmottamisessa, ei juonessa tai hahmoissa. Se vaati katsojalta aktiivisuutta, halua katsoa ja valita mitä katsoo. Palkintona oli paitsi maailman parasta elokuvakomiikkaa myös taideteos, jonka voi katsoa ja nähdä vaikka kuinka monta kertaa, aina uusin silmin. Vuonna 1967 maailma ei valitettavasti ollut sellaiselle vastaanottavainen. Kallis elokuva romahdutti Tatin talouden, ja hänen rakennuttamansa elokuvastudio Tativille purettiin.

Viimeiset elokuvansa (Trafic 1971, Parade 1974) Tati teki ulkomailla, pienillä budjeteilla. Hetken näytti myös siltä, että koko Tatin perintö tuhoutuu. Tatin tytär Sophie Tatischeff onnistui kuitenkin pelastamaan isänsä teokset ja arkistot jälkipolville.

(Kirjoittanut Kati Sinisalo)

Katso myös Kino Klassikon Riemuloma Rivieralla sunnuntaina 5.12.