YLE Teema

 

Teemalauantai

11.12. Teemalauantai: John Lennon

Julkaistu tiistaina 02.11.2010 4 kommenttia 328 suositusta

"John oli taiteilija. Miksi joku haluaisi tappaa taiteilijan?"

lauantai 11.12. klo 21

Teemalauantai on omistettu John Lennonille, jonka syntymästä on tänä syksynä 70 vuotta ja kuolemasta 30 vuotta. Lennon murhattiin kotinsa edustalla New Yorkissa 8. joulukuuta 1980. Illan aikana nähdään kaksi upouutta kuvausta Beatlesista irtautuneesta Lennonista: amerikkalainen dokumenttielokuva LENNONYC ja brittiläinen tv-elokuva Lennon alasti.

 

Illan avaa aivan uusi pitkä dokumenttielokuva LENNONYC, joka sai tv-ensi-iltansa Amerikassa 22.11.2010. Michael Epsteinin PBS:n American Masters -sarjaan ohjaama elokuva seuraa elävästi ja koskettavasti John Lennonin elämää New Yorkissa vuodesta 1971 väkivaltaiseen kuolemaan asti.

Dokumentti kertoo Lennonin levyistä ja poliittista kampanjoista, Nixonin hallinnon karkotusyrityksistä, suhteesta Yoko Onoon, pariskunnan erosta ja paluusta yhteen, Seanin syntymästä, Lennonin koti-isävuosista ja lopulta paluusta musiikin pariin Double Fantasya tekemään. Mukana on runsaasti aiemmin esittämätöntä arkistomateriaalia kuten kotielokuvia ja -äänityksiä, studiosessioita sekä radio- ja lavaesiintymisiä.

"John oli taiteilija. Miksi joku haluaisi tappaa taiteilijan?"

John Lennon rakasti New Yorkia, sen ihmisiä ja elämää. Muutettuaan sinne vuonna 1971 ex-Beatle sai lopulta hengittää vapaasti, käydä rauhassa jopa syömässä ja ostoksilla, karistaa menneisyyden paineita sekä keskittyä rakkaus- ja perhe-elämään brittilehdistön nälvimän Yoko Onon kanssa - luoda uutta.

Toisaalta 1970-luvun vuodet merkitsivät myös aktiivista ja värikästä osallistumista rauhanliikkeeseen, monia vuosia karkotusuhan ja pelottelun alla, musiikillisia pettymyksiä onnistumisten ohella sekä rajua 18 kuukauden "kadonnutta viikonloppua", levytys- ja ryyppäyssessiota Los Angelesissa erossa Yokosta. 1970-luvun puolivälissä Lennonin koko elämä oli katkolla, kunnes New York jälleen pelasti hänet. Lopulta New York koitui myös Lennonin kohtaloksi, kun hänet ammuttiin sen kadulle.

Kuollessaan Lennon pursui kuitenkin uutta luomisintoa: come back -albumi Double Fantasy oli julkaistu ja lisää oli tekeillä. Viiden vuoden poissaolo julkisuudesta ja onnellinen perhe-elämä Yokon ja vuonna1975 syntyneen rakkaan Sean-pojan kanssa, matkustelu ja rentoutuminen olivat parantaneet paljon haavoja. Oli uuden alun aika. Se loppui käsittämättömästi 8. joulukuuta 1980. Ambulanssin ääni tuntuu tässä dokumentissakin jatkuvan ikuisesti.

Michael Epstein uunituore, elokuvan mittainen dokumentti sai maailman ensiesityksensä New Yorkin filmifestivaalilla 25.syyskuuta. Se esitettiin ilmaisnäytöksenä New Yorkin Central Parkissa Lennonin 70-vuotissyntymäpäivänä 9.lokakuuta 2010. Televisioensi-ilta USA:ssa oli 22.11.

Mukana on paljon harvinaista, osin ennen näkemätöntä kuva- ja äänimateriaalia sekä levytysstudioista että Lennonin viimeiseksi kodiksi jääneestä asunnosta Dakota-rakennuksessa Keskuspuiston reunalla Manhattanin Upper West Sidella. Tarinaa kertovat uusissa haastatteluissa muun muassa Yoko Ono, Elton John (jonka New Yorkin -konsertissa John ja Yoko palasivat yhteen), talkshow-juontaja Dick Cavett, aktivisti Tom Hayden, Lennonia puolustanut asianajaja Leon Wildes, Klaus Voorman, Earl Slick, taustabändi Elephant's Memoryn jäsenet ja monet muut muusikot, tuottaja Jack Douglas, valokuvaaja Bob Gruen sekä May Pang, David Geffen ja Elliot Mintz.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa 30 vuorokautta ensiesityksen jälkeen.

Lisätietoa ohjelmasta (PBS:n sivut)

LENNONYC Podcast: ohjelmaan tehtyjä haastatteluja

 

Illan päättää tv-elokuva Lennon alasti (Lennon Naked, 2010). Se on BBC4:n tuottama tosipohjainen draama Lennonin elämästä Beatlesin hajoamisen aikaan vuosina 1967-71. Se on myös kasvutarina isänsä hylkäämän pojan matkasta aikuisuuteen ja oman elämänsä haltijaksi. Tv-elokuva päättyy siihen, kun Lennon ja Ono muuttavat New Yorkiin.

Hankalan neron maine ja kuuluisuuden kirot olivat raskas taakka kantaa. Beatle-manageri Brian Epsteinin kuolema oli kova isku Lennonille: se nosti pintaan lahjakkaan muusikon repaleisen lapsuuden. Mikä sai Lennonin pettymään entiseen elämäänsä ja kotimaahansa niin syvästi, että hän jätti perheensä ja muutti lopullisesti New Yorkiin? Oliko Yoko Ono syy muutokseen?

Lennonia esittää erinomainen brittinäyttelijä Christopher Eccleston, Yoko Onoa esittää Naoko Mori.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa 7 päivän ajan.

Lisätietoa (BBC:n sivut)

 

Lennon Elävässä arkistossa

Lennonin haastattelu 1965

John Lennonin murhauutinen

Lisätietoa ohjelmasta

21.00 LENNONYC. Dokumenttielokuva, ohjaus Michael Epstein. Tuotanto Two Lefts Don't Make a Right Productions / Dakota Group Ltd / 13 WNET, USA 2010.

22.55 Lennon alasti (Lennon Naked). Ohjaus Edmund Coulthard, käsikirjoitus Robert Jones. Pääosissa Christopher Eccleston, Andrew Scott, Naoko Mori, Craig Cheetham, Jack Morgan. Tuotanto BBC / Blast! Films, Britannia 2010.

Suosittele328 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Jari N

Katsoin Tatin elokuvaa Playtime, kun elokuvan lopputekstien päälle ilmestyikin yllättäen Lennonin ruma pärstä. Se riitti pilaamaan koko elokuvan. Luokatonta.

John Ono

Jari N kirjoitti:
Katsoin Tatin elokuvaa Playtime, kun elokuvan lopputekstien päälle ilmestyikin yllättäen Lennonin ruma pärstä. Se riitti pilaamaan koko elokuvan. Luokatonta.

No voi hellanletta.

Anonyymi

Miksi tällainen Lennon alasti -roskaelokuva näytetään Lennon -teemaillassa? Eikö se riittänyt, että Lennon murhattiin?

En ole nähnyt yhtään fiktiivistä elokuvaa Beatlesiin liittyen, joka olisi toiminut lukuun ottamatta Rutlesia, mutta siinähän ei edes yritetty pitää faktoista kiinni.

Tämä "Lennon alasti" on yhtä hemmetin puskateatteria. Jos faktisesta henkilöstä kertovassa elokuvassa ei pystytä pitämään faktoista kiinni, niin sitten on parasta keskittyä fiktiivisiin henkilöihin fiktion puitteissa. Todellisuuden vääristely on syvältä.

Atro

Minua ei näytelty elokuva kiinnostanut, mutta dokumentti Lennonista oli komea. Rauhan puolestapuhuja ja taiteilija. Imagine all the people!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook