YLE Teema

 

4.3. Kansankodin kuokkavieraat osa 3

Julkaistu perjantaina 25.02.2011 0 kommenttia 190 suositusta

Kansankodin kuokkavieraat

perjantai 4.3. klo 21.00

Millainen oli suomalaissiirtolaisen asema Kansankodissa?

Kansankoti oli Ruotsissa poliittinen käsite ja metafora yhteiselle unelmalle. Suomalaiset rakensivat tätä unelmaa 1960-luvulta asti, mutta harva siitä pääsi nauttimaan.

Osa suomalaissiirtolaisista sopeutui ruotsalaiseen kansakotiin hyvin ja osa ei millään. Suomalaiset ghettoutuivat omiin ympyröihinsä ja sivullisuuteen pitämällä hajurakoa kantaväestöön. Osa siirtolaisista janosi parempaa elintasoa ja täysivaltaista kansalaisuutta. Tie korkeakouluihin ja ansaitsevaan keskiluokkaan avautui osalle työläislapsista vanhempien heikosta koulutustaustasta huolimatta.

Illan jaksossa kirjailija Susanna Alakoski kertoo kokemastaan sosiaalisesta noususta. Hänen menestysromaaninsa Sikalat kertoo suomalaisen siirtolaisperheen köyhyydestä. Mukana ovat myös kirjailija Asko Sahlberg, joka on romaaneissaan käsitellyt suomalaisen sivullisen sielunmaisemaa; näyttelijä Timo Nieminen, joka on tehnyt suomalaista kulttuuria tutuksi Göteborgissa sekä ruotsalaisten rakastama näyttelijä Birgit Ulfsson.

Ohjaus: Markku Heikkinen, Jaakko Kilpeläinen ja Ari Matikainen.

Suosittele190 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook