YLE Teema

 

70-luvun sekahaku

Julkaistu maanantaina 07.05.2012 0 kommenttia 119 suositusta

70-luku oli suomalaisessa yhteiskunnassa suuren murroksen aikaa: maaseutu autioitui, kun ihmiset lähtivät työn perässä etelän lähiöihin ja Ruotsiin. Elintaso alkoi nousta, ja sitä pystyi osoittamaan votkaturistina Leningradissa tai lentämällä Las Palmasiin. Murkut aloittivat peruskoulun ja kuuntelivat nuorten ohjelmia. Naiset menivät töihin, miehet yrittivät pehmentyä, avioerot lisääntyivät. Suomalaiset hiihtäjät menestyivät ja kestävyysjuoksijat pääsivät palkintopalleille. Kansakunnan isänä oli Urho Kekkonen, ja Neuvostoliitossa viljakin kasvoi nopeimmin.

70-luvun sekahaku muistelee aikakauden ilmiöitä hellyydellä ja riipaisevasti. Sarjaa varten on haastateltu lähes viittäkymmentä aikalaisvaikuttajaa urheilijoista poliitikkoihin, kirjailijoista iskelmätähtiin ja sosiologeihin. Muistojaan kertovat mm. Veksi Salmi, Hilkka Kotamäki, Viktor Klimenko, Heikki Turunen, Eino Makunen, Riitta Uosukainen, Taina West, Juha Väätäinen, Anneli Tempakka, Märta Tikkanen, Heikki Talvitie, Ensio Itkonen, Jaakko Kolmonen ja Heikki Kahila. Maanantai-iltaisin Teemalla siis heittäydytään 70-luvulle ja kuullaan tarinoita siitä miten kaikki oikein menikään ja miltä se tuntui.

Löydä lisää:

1970-luku
Suosittele119 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook