YLE Teema

 

Aikuiseksi terapiassa

Julkaistu keskiviikkona 30.05.2012 0 kommenttia 138 suositusta

12.7. alkaen torstai klo 20.00

Viisiosainen dokumenttisarja Aikuiseksi terapiassa kertoo kuudesta ihmisestä, jotka terapeutti Irene Kristeri kutsui toiminnalliseen draamaryhmään tarkastelemaan elämäänsä. Osanottajat ovat terveitä, työssäkäyviä aikuisia, iältään 38 - 55-vuotiaita.

Nämä ihmiset ovat kärsineet elämässään riittämättömyyden tunteista ja ihmissuhdevaikeuksista, ja he haluaisivat löytää itsensä ja ratkaisuja elämäänsä. Osallistujat ovat tietoisia siitä, että koko prosessi kuvataan ja julkaistaan.

Draaman keinoin osallistujat avaavat elämästään merkityksellisiksi kokemiaan tilanteita yhteiselle keskustelulle.
Tavoitteena on nähdä menneisyyden tapahtumien merkitys ja vaikutus. Vuoden terapian jälkeen ihminen ei ole enää sama; hän on saanut uusia voimia ja voi toimia ihmissuhteissaan uudella tavalla, mutta esiin on voinut nousta myös aivan uudenlaisia vaikeuksia.

Lapsuuden tilanteista kuljetaan nuoruuden kautta varhaisaikuisuuteen ja lopulta tarkastellaan osallistujien omia edellytyksiä toimia vanhempana. Draamallisessa työskentelyssä keskustellaan elävien ja kuolleiden kesken sukupolvilta toisille. Voinko elää eri tavoin kuin vanhempani? Miten annan lasteni elää?

Kun selviää syyt omaan käyttäytymiseen ja valintoihin, voi valita toisin. Ohjelmasarja palvelee erityisesti niitä, jotka painivat arkisten ahdistustensa kanssa miettien, hakeako apua ammattilaiselta tai minkälaisesta terapiasta itselle tai läheiselle voisi olla apua.

Osa 1/5
Hyvä isä. Ryhmäläiset aloittavat vuoden mittaisen prosessin lapsuuden kokemuksistaan. Jakso kertoo isän ja pojan suhteista.

Osa 2/5
Äitiä ikävä. Matti ja Mervi tarkastelevat elämäänsä nuoruuden näkökulmasta. Jakso kertoo ikävän, häpeän ja kuoleman kokemuksista.

Osa 3/5
Irti kotoa. Jakso kertoo nuorista aikuisista. Jörgen, Matti ja Sari palaavat aikaan, jolloin irrottauduttiin kodista ja opeteltiin elämään omilla eväillä.

Osa 4/5
Lupa elää. Jakso avaa Jörgenin ja Mervin suhdetta menneisiin sukupolviin. He kokevat isän suhdetta vanhempiinsa ja isoäidin kuoleman.

Osa 5/5
Kohti tulevaa. Jakso kertoo Mervin, Jörgenin ja Matin suhteesta tulevaisuuteen. Mitä tapahtuu ryhmän päättyessä ja sen jälkeen.

Irene Kristerin haastattelu (arkistoitu sivu)

Löydä lisää:

psykologia
Suosittele138 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Terapiassa (7)

HBO:n laatudraama Terapiassa keskittyy psykoterapiaan, modernin amerikkalaisen kulttuurin päänäyttämöön. Sarjan keskiössä on terapeutti Paul Weston, rauhallinen ja työlleen omistautunut mies, joka vuorostaan muuttuu oman psykiatrinsa luona epävarmaksi ja vihaiseksi.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook