YLE Teema

 

You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Alice Sommer Herz - Kaikki on lahjaa

Julkaistu keskiviikkona 07.12.2011 6 kommenttia 218 suositusta

tiistai 4.3. klo 17.00

110-vuotiaana kuollut Alice Sommer-Herz (1903–2014) oli pitkään vanhin elossa ollut juutalaisten joukkomurhasta selviytynyt. Dokumentissa tapaamme pianistin 98 vuoden ikäisenä.

Alice Sommer-Herz syntyi 26. marraskuuta 1903 Prahassa, silloisessa Itävalta-Unkarissa. Holokaustissa Sommer-Herzin äiti ja mies surmattiin, mutta hän säilyi hengissä pienen poikansa kanssa toimien Theresienstadtin keskitysleirin pianistina. Sommer-Herz kiittää musiikkia henkisestä ja ruumiillisesta selviytymisestään. Musiikki antoi hänelle ja kuulijoille voimaa äärimmäisissä tilanteissa. Musiikki oli ruokamme, hän toteaa.

Sommer-Herz soitti päivittäin elämänsä loppuun asti. Hän ei ollut katkera eikä vihannut ketään. Viha syö vihaajan sielua, ei vihatun. Kaikki annettu on lahjaa, hän sanoo.

Tunnettu englantilainen musiikkidokumentaristi Christopher Nupen haastatteli Alice Sommer-Herziä, kun tämä oli 98-vuotias. Kuulemme ainutlaatuisen naisen rauhallisia ajatuksia ja koskettavia kertomuksia. Niiden välissä Sommer-Herz soittaa Schubertia, Smetanaa ja Beethovenia tavalla, jonka maailma on jo lähes unohtanut. Yksi hänen opettajistaan oli kuuluisa Artur Schnabel.

Dokumentin ensiesitys Teemalla oli Vainojen uhrien muistopäivänä 28.1.2012.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: Allegro Film, Britannia, 2009.

Suosittele218 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Kiitos tästä ohjelmasta. Katson sen huomenna uudestaan. Upeaa.

Anonyymi

Aivan upea ja koskettava ohjelma henkilöstä josta en ollut kuullutkaan! Kiitos!

Ja sitä Tina Turnerin elämästä kertovaa ohjelmaa odotan!
Kiitos!

Kiitos Alice

Kiitos liikuttavasta dokumentista Alice Sommerista! Katsoin eilen ja tänään vielä toisen kerran, kiitos, että uusitte sen! Suosittelin monelle ystävälleni, koska tämä antaa voimia. Todellinen "hartaushetki" ja muistutus elämän kauneimmista asioista kuten musiikin voimasta ja rakkaudesta luontoon. Aivan uskomaton nainen!

Kiitos.

En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Mykistävä nainen, hienoa soittoa ja ajatuksia. Antaa uskoa elämään.

Postia Alice Sommer Herzille?

Alice Sommer Herz on edelleen ikäisekseen varsin hyvissä voimissa,asuu siis Lontoossa ja soittaa yhä päivittäin.
Monet ohjelman (alkuperäiseltä nimeltään "Everything is a Present")nähneet katsojat ovat nyt kysyneet, kuinka hänelle voisi lähettää terveisiä. Se onnistuu (englanniksi tai saksaksi) ohjelman tuotantoyhtiön osoitteella:

Allegro Films
Priory House
Sydenham Road
Guildford
GU1 3RX
Great Britain

Sähköpostitse viestit voi lähettää ohjelman tekijän Christopher Nupenin (nupallegro@gmail.com)kautta, hän on Alice-rouvaan yhteydessä useita kertoja viikossa.

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 26.2. asti ja uusitaan vielä jossain vaiheessa myös television puolella.

Parhain terveisin,
Jyrki Nokkonen
Ohjelmahankkija
Yle ohjelmahankinta

Alicea muistava

Tuhannet kiitokset tämän uudelleen esittämisestä nyt kuolemansa jälkeen heti. Alice Herz-Sommer kosketti varmasti tällä ohjelmalla ja tietysti elämällään niin monia ihmisiä. Tällaista voimaa antavaa ohjelmaa löytyy harvoin. Musiikki on todella se suurin ihmisen elämää rikastuttava asia, kuten luontokin. Alicen elämästä on olemassa myös pari kirjaa ainakin englanniksi, suosittelen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook