YLE Teema

 

Alicen ravintola

Julkaistu perjantaina 08.01.2010 0 kommenttia 321 suositusta

Hippiaatetta henkivä elokuva perustuu Arlo Guthrien lauluun.

lauantai 31.12. klo 24.00

1960-luvun lopun arvojen etsintää ja hippiaatetta henkivä elokuva, jossa Arlo Guthrie esiintyy itsenään, Vietnamin sotaa vastustavana folk-laulajana, jonka armeijaan meno katkeaa yllättävällä tavalla.

Arthur Pennin vuonna 1969 ohjaama elokuva perustuu Arlo Guthrien 18-minuuttiseen sodanvastaiseen lauluun Alice's Restaurant Massacree. Laulussaan Guthrie kertoo tositarinan kiitospäivän illallisesta Alicen hippiravintolassa, jätteistä, poliiseista ja kutsunnoista. Kaiken seurauksena Guthrie välttyi lopulta joutumasta Vietnamin sotaan.

Guthrien pitkä, surrealistisia sävyjä saava "talking blues" oli iso hitti 60-luvun lopun Amerikan vastakulttuuripiireissä. Penn siirsi tarinan onnistuneesti valkokankaalle.

Elokuvassa käydään myös Arlon isän, legendaarisen lauluntekijän Woody Guthrien sairaalavuoteella. Woody oli kuollut pari vuotta aiemmin, mutta Arlon seurana kohtauksessa on toinen oikea legenda, laulaja Pete Seeger. Elokuva päättyy haikeisiin hippihautajaisiin lumisateessa: yksi joukosta laulaa ikääntyville lapsille, Song to Aging Children.

Lisätietoa ohjelmasta

Alicen ravintola (Alice's Restaurant, USA 1969, 107 min.). O: Arthur Penn. N: Arlo Guthrie, Pat Quinn, James Broderick, Michael McClanathan, Geoff Outlaw, Tina Chen, Kathleen Dabney, William Obanhein, Pete Seeger, Shelley Plimpton, M. Emmet Walsh. (Kuvasuhde: 1.85:1) 

Suosittele321 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook