YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Alkoholivalistusta kansalle

Julkaistu torstaina 22.07.2010 1 kommenttia 205 suositusta

Sodanjälkeisissä valistusfilmeissä holtitonta kansaa varoitettiin turmioon ja moraalittomuuksiin johtavasta alkoholinkäytöstä.

tiistai 28.9. klo 21.50, uusinnat pe ja su

Syksyn pimetessä TV-arkisto tarjoilee paketillisen alkoholivalistusfilmejä 1940- ja 1950-luvuilta. Suosittua viinavalistusta esitettiin elokuvien alkukuvina, raittiusseuroissa ja kouluissa, ja filmeillä pyrittiin ohjaamaan kansaa hyveellisemmälle tielle ja lisäämään tietoa alkoholin monipuolisista vaaroista.

Paketin avaa Arijoutsen kirjoittama Tahtoisin olla kuningatar (1947), josta kuultaa valtiovallan huoli sodanjälkeisestä nuorisosta ja moraalista. Elokuvan nuori neito haluaa olla tanssiaisten kuningatar ja antaa alkoholin tanssittaa itseään. Tällä kertaa ei käynyt pahemmin.

Suomen viinapulma gallup-tutkimuksen valossa (1948) pohjautuu Pekka Kuusen kyselytutkimukseen vuodelta 1946; viinakysely oli Suomen siihen mennessä laajin gallup-tutkimus. Kysymyksellä selvitettiin muun muassa sitä, miksi Suomessa juoppouspidätysten määrä on 12-kertainen muihin Skandinavian maihin verrattuna. Tutkimuksen mukaan Suomessa juodaan harvoin mutta paljon.

Arvo Turtiaisen kirjoittama Esikoismalja (1953) kertoo opettavaisen tarinan nuoresta isästä, joka juhlii appensa kanssa lapsen syntymää niin perinpohjaisesti, että kaikki säästötkin hupenevat. Nuorena isänä nähdään Pentti Siimes, muissa rooleissa Heimo Lepistö, Keijo Komppa, Elvi Saarnio ja Marjatta Kallio.

Takaisin yhteiskuntaan (1952) esittelee Lehtosen perheen, jossa äiti nalkuttaa ja isä alkaa ryypiskellä. Työpaikka menee alta ja kurjuus odottaa, mutta AA-kerhon avulla kaikki kääntyy parempaan. Sama tarina jatkuu filmissä Kohtalotoverit (1954), jossa Lehtonen antaa hyvän kiertää ja kiskoo toisen alkoholistin kuiville.

Matti Kurjensaaren käsikirjoittaman Kunniankukon (1955) aiheena on ”alkoholin käytön merkitys johtajan ja opettajan auktoriteetin puutteelle”. Viinanjuonti vie kunnioituksen niin johtajalta, opettajalta kuin vahtimestariltakin.

Useimmiten näiden noin kymmenminuuttisten lyhytelokuvien tilaaja on ollut Oy Alko Ab ja levittäjä Suomen Raittiusjärjestöjen liitto. Valistusfilmit Takaisin yhteiskuntaan, Kohtalotoverit ja Kunniankukko on ohjannut Armand Lohikoski.

Lisätietoa ohjelmasta

Tahtoisin olla kuningatar (1947) 12’10
Rooleissa Karen Nilsen ja Heikki Packalen. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Arijoutsi. Suomi-Filmi Oy.

Suomen viinapulma gallup-tutkimuksen valossa (1948) 9’34
Ohjaus, käsikirjoitus ja selostus: Topo Leistelä. Suomen Filmiteollisuus SF Oy.

Esikoismalja (1953) 14’59
Rooleissa: Pentti Siimes, Heimo Lepistö, Keijo Komppa, Elvi Saarnio ja Marjatta Kallio. Suomen Filmiteollisuus SF Oy.

Takaisin yhteiskuntaan (1952) 13’35
Rooleissa: Matti Lehtelä, Sointu Kouvo. Ohjaus: Armand Lohikoski. Käsikirjoitus: Yrjö Kalimo. Fennada-Filmi Oy.

Kohtalotoverit (1954) 9’16
Rooleissa: Matti Lehtelä, Hannes Veivo, Sointu Kouvo, Kullervo Kalske. Ohjaus: Armand Lohikoski. Suomen Filmiteollisuus SF Oy.

Kunniankukko (1955) 12’13
Rooleissa: Pentti Irjala, Veikko Linna, Artturi Laakso. Ohjaus: Armand Lohikoski. Suomen Filmiteollisuus SF Oy.

Suosittele205 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro

Oli kiintoisaa huomata, että Lohikoskella oli vakaviakin aiheita urallaan. Usein alkoholin vaikutuksen alaiseksi joutunut tajuaa selvittyään, kuinka typerä on ollut.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook