YLE Teema

 

Asiantuntijan vastauksia seksuaalisuudesta

Julkaistu torstaina 08.04.2010 22 kommenttia 260 suositusta

Lääkäri Anneli Kivijärvi vastasi kysymyksiin seksuaalisuudesta 8.4.2010 klo 20-22. Lue kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia.
Katso Areenassa: Onko naisen haluttomuus sairaus? (8.4.)

Kuukautisvuotoni kestää liian pitkään, sillä vuotoa voi kestää 8-12 päivää. Itse luulisin että tämäkin vaikuttaa haluttomuuteen, mutta mitä mieltä on asiantuntija. Kuukautiseni muuttuivat tällaiseksi käytettyäni e-pillereitä pari vuotta, eivätkä ne palautuneet ennalleen sellaisiksi kuin ne olivat ennen e-pillereiden käyttöä.

Kuukautisvuodot voidaan hoitaa olemattomiksi. Kokeile Mirena-hormonikierukkaa. Varaa aika gynekologiltasi tai ehkäisyneuvolasta.

 

Olen 24vuotias mies. Minulla on vaimo. Minulla on todettu erektiohäiriö. Rakastan vaimoani eniten koko maailmassa ja hän on minulle tärkein. Onko minulla mahdollista parantua erektiohäiriöstäni?

Erektiohäiriöön on olemassa hoitoa. se vaatii urologi- tai terveyskeskuslääkärikäynnin.

 

Hei, olen seurustellut miesystäväni kanssa 6 vuotta ja koko sinä aikana hänellä on ollut vain 2 siemensyöksyllistä orgasmia. Rakastelumme on muuten aivan loistavaa ja kestää yleensä kauan aikaa. Hän itse sanoo kokevansa sisäisiä orgasmeja? Olemme kummatkin 59 vuotiaita. Hän myös pitää siitä että minä olen aktiivisempi osapuoli, siis minä päällä. On tälläinen jatkuva siemennesteen panttaaminen vahingollista?

Onkohan miehelläsi ns retrogradinen ejakulaatio eli siemenneste virtaa väärään suuntaan ?? Miten masturbaatiossa?? Missään tapauksessa asiassa ei ole mitään vaarallista tai huonoa, eli siitä ei kannata alkaa mitään ongelmaa tehdä. Nauttikaa toisistanne kuten tähänkin asti.

 

Olen 49 vuotias ylipainoinen diabeetikkonainen.Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut olevani liki täysin haluton ja tunnoton. Asia ei ole parisuhteessa noussut ongelmaksi, mutta tuntuu kurjalta niin omasta puolestani kuin puolison puolesta, kun vaimo ei enää innostu seksistä. Kysymys kuuluu: Onko diabeetksella vaikutusta haluttomuuteen vai onko syy vaihdevuosissa? Olen ylittänyt menopaussin, mutta varsinaiset vaihdevuodet eivät ole vielä alkaneet.

Diabetes ei ole mikään tunnettu haluttomuuden aiheuttaja mutta kaikilla sairauksilla voi olla osuutensa seksihalukkuuteen. Lähestyvät vaihdevuodet niin ikään lienevät hyvä syy. Yksi naisten haluttomuuden tärkeimmistä tekijöistä on tyytymättömyys omaan kehoon. Mainitset olevasi ylipainoinen. Painolla ei sinänsä tarvitse olla halun kanssa tekemistä, mutta olisi tärkeätä olla ylpeä itsestään ja kehostaan ja tyytyväinen siihen. Jos et ole, ala elämäsi kuntoremontti!

 

Minulla on hyvä suhde toisella puolella maapalloa, vietämme osan vuotta yhdessä. Minun haluni on hieman hiipunut. Olen tullut siihen tulokseen, että mieheni ei osaa houkutella minua hellyydellä ja miehekkyydellä. Haluaisin "opettaa" häntä. Puhumme asioista avoimesti ja välillä huumorilla. Siis hyvin konkreettinen kysymys: Mistä löytyisi englanninkielisiä kirjoja, joissa aihetta käsitellään viisaasti?

Hanki itsellesi Jennifer ja Laura Bermanin kirjoja; voit aloittaa lukemalla "For Women Only" (Henry Holt Company, New York)

 

Voiko kauan siten synnytyksessä tohelosti ommeltua ja repsahtautta välilihaa kursia vielä kuukautisten loppumisen jälkeen? Jos voi, miten kannattaa edetä? Kohdalleni vain sattui sillä kerralla ompelija, jonka synnyttäneet tiesivät taitamattomaksi. Vastaavasti yksi kätilö kertoi ompelevansa n..isännän tikin ja hänellä oli varmasti ollut käsityönumero 10. Näistä puhutaan 1950- luvulla syntyneitten kesken, mutta ei tohdita puhua oikeaan osoitteeseen, jos on joskus saanut vähättelvän vastauksen lääkärille mainitessa. Kiitos vastauksesta.

Mistään tuollaisesta ei kannata kärsiä itsekseen. Hakeudu gynekologille, joka tekee yksityissairaalassa leikkauksia niin saat haluamasi korjaukset varmasti. Korjaavia leikkauksia pidetään yleensä kosmeettisina, jos niiden ongelmien kanssa on vuosia selvinnyt ja siksi niitä tuskin suoritetaan millään paikkakunnalla julkisessa terveydenhuollossa.

 

Olen tuoreessa parisuhteessa ja haluni ovat siksi ehkä liiallisetkin välillä. Kumppanini halut ovat kuitenkin vähäiset. Olen huolissani, että painostan liikaa. Vaikkakin kumppanini väittää ettei hän tunne painostusta, niin kertoina jolloin harrastamme seksiä pelkään että se on hänelle vain "suoritus". Velvollisuus. Miten tällaisessa tilanteessa kuuluu käyttäytyä? Mitä sanoa, mitä tehdä? Meidän parisuhteessa on paljon muutakin. Kumppanuutta,rakkautta, hellyydenosoituksia, keskustelua ja harrastelua. En halua että seksi painaisi välillämme vaikkakin omat halut ovat suuret. Mutta siihenhän on ratkaisuna omat rauhalliset hetket peiton alla..
-naiset 25v ja 28v-

Ihmiset ovat niin erilaisia ettei mitään yleispätevää sääntöä ole olemassa. Kokeile joskus vaikka pari viikkoa ettet tee yhtään aloitetta, jätät sen kumppanisi huoleksi. Silloin näet millaiset halut hänellä on.

 

Vaikuttaako kohdunpoisto orgasmiin? Leikkauksen jälkeen orgasmit ovat laimentuneet huomattavasti ja niiden saaminen on myös vaikeutunut. Onko näillä mahdollisesti yhteyttä? Olen nelikymppinen.

Kohdunpoisto voi vaikuttaa orgasmiin juuri kuten kuvailet. Nyt teidän pitäisi löytää uusia tapoja tuottaa orgasmi sinulle. Enemmän G-piste kiihotusta tai klitoriskiihotusta, koska jos orgasmit ovat huonontuneet sinulle aiemmin emättimen/kohdunnapukan osuus lienee ollut suurempi.

 

Voiko hormonaalinen ehkäisy aiheuttaa yhdyntäkipuja? Olen 27-vuotias nainen ja käytin vakituisessa suhteessani pitkään e-pillereitä ja kärsin usein yhdyntäkivuista niin, että homma jouduttiin keskeyttämäänkin monesti kivun vuoksi, tai tuskin päästiin aloittamaankaan. Lopetin pillerit ja kivut loppuivat kuin seinään. Sen jälkeen käytimme kondomia pitkään. Kaipasin kuitenkin vähän näkymättömämpää ehkäisyä ja hankin ns. ehkäisyrenkaan. Heti ensimmäisellä yhdyntäkerralla tunsin tutun kivun palanneen... Muutaman kuukauden käytön jälkeen jätin renkaan pois ja seksi tuntui taas hyvältä. Onko minulla siis odotettavissa seksielämä kondomin kera täältä ikuisuuteen?

Ei ole tavallista että yhdistelmähormoniehkäisy aiheuttaisi yhdyntäkipuja mutta kyllä sellaista harvoin esiintyy. Sinulla on aika selkeät kokemukset. Voisit kokeilla hormonikierukkaa tai ihonalaista kapselia, joissa molemmissa on vain keltarauhashormonia eikä koskaan kuvattu kertomaasi sivuvaikutusta tai kuparikierukkaa, jossa ei ole mitään hormonia.

 

Hei, olen miettinyt, että mitä oikeastaan on haluttomuus? Miten se määritellään? Olen ollut mieheni kanssa yhdessä nyt reilun kuusi vuotta, ensimmäiset viisi vuotta seksielämämme oli mieletöntä ja harrastimme seksiä jopa useita kertoja päivässä. Päätimme pitää jonkin aikaa taukoa, jolloin muutin asumaan yksin, mutta seurustelimme silti (tämä tapahtui noin puolitoista vuotta sitten). Muutettuani takaisin yhteiseen asuntoomme vuosi sitten, yhtäkkiä seksielämämme lopahti reippaasti. Ensin se taisi vain vähentyä ja sitten huomasimme sen vähentyneen reippaasti. Olemme kuitenkin todella läheisiä, myös fyysisesti, halaamme, paijaamme, pussaamme koko ajan, mutta jostain syystä seksiä ei tee juurikaan mieli. Miehenikään ei halua seksiä enää niin paljoa kuin ennen, kuten en minäkään. Pystymme puhumaan asiasta, ja niin puhummekin. Harrastamme seksiä kyllä noin viikottain vieläkin, mutta sen yhtäkkinen niin suuri vähentyminen ihmetyttää minua. Olen 27-vuotias nainen ja olen koko suhteemme ajan syönyt samoja e-pillereitä, joten usko sillä olevan juurikaan merkitystä asiaan. Kiitokset jo etukäteen vastauksestasi, asia mietittyttää minua kovasti. Mitäkähön asialle pitäisi tehdä?

Haluttomuus on sitä, ettei ole fantasioita, ei mielikuvia, ei seksuaalista halua, ei masturbaatiota tai muuta seksiä ja sitten itse kärsii siitä asiasta. Te ette kumpikaan kärsi eli saatte nauttia elämästänne ja toisistanne yrittämättä antaa mitään tarpeetonta haluttomuusdiagnoosia itsellenne. Rakkaussuhteen alussa monilla on seksiä 5-6 kertaa vuorokaudessa ja sitten rakastumisvaiheen mentyä ohi kun on ne 400 yhdyntää eletty minkä rakastuminen kestää, seksitiheys on 1-2 kertaa viikossa, monilla nykyisin vain kerran kuussa.

 

Olen 34 vuotias nainen. Olen parisuhteessa naisen kanssa. Viimeisen vuoden aikana ongelmaksi suhteessa on noussut haluttomuuteni. En koe minkäänlaisia seksuaalisia ajatuksia enkä halua/ koe tarvetta harrastaa seksiä. Ennen olin hyvinkin aktiivinen seksuaalisesti, mutta tosiaan vuoden sisällä tilanne on muuttunut radikaalisesti toiseen suuntaan. Olen onnelinen tässä parisuhteessa ja tunnen olevani rakastettu. Suhteemme voi muutenkin hyvin ja kesällä olemme rekisteröimässä suhteemme. Olemme puhuneeet yhdessä paljon tästä ja yrittäneet miettiä ratkaisuja tilanteeseen. Mistä tämä yhtäkkinen muutos voisi johtua??

Haluttomuutesi johtunee suhteenne arkipäiväistymisestä. rakastumisvaihe on ohi. Teistä on tullut ystäviä ja siskoksia. Omasta erotiikasta jokainen on itse vastuussa ja sinun olisi se esiin kaivettava. Seksuaaliterapiasta voisi olla apua.

 

Hei. Olen 25-vuotias nainen, minut on raiskattu 19-vuotiaana ja olen tehnyt abortin 22-vuotiaana (nykyisen mieheni lapsi). En ole halunnut seksiä viime syyskuun jälkeen, itse asiassa voin pahoin jo pelkästä ajatuksesta. Kuitenkaan suhteemme alussa raiskaus ei ollut mikään estävä tekijä, mutta nyt ajattelen seksiä melkein aina naisen alistamisena, hyväksikäyttönä jne. En todellakaan voi sanoa, että seksielämämme olisi koskaan ollut tyydyttävä minun kannaltani; rakastan läheisyyttä ja hellyyttä, huomiointia - mutta en hyväilyä tai penetraatiota. Rakastan miestäni vilpittömästi suunnattomasti, en vain tunne enää itseäni seksuaalisesti mitenkään olevaiseksi, enkä tiedä onko tämä edes ongelma, mikä pitäisi hoitaa? Onko naisen haluttava ennemmin tai myöhemmin, vai tuleeko minusta sinkku lopulta jos en pysty harrastamaan seksiä..
nim. Neera

Olet kokenut huonoja asioita. Nyt vasta olet herännyt niihin kokemuksiin, ne ovat olleet piilossa ja ovat edelleen käsittelemättä. Sinun pitäisi ehdottomasti hakeutua psykiatrille tai psykologille ja saada terapiaa.

 

Hei! Oletko sitä mieltä että seksi on tahdon asia. Vähän kuin urheilemaan lähtö: ensin ei ehkä niin haluta, mutta kun vain sinnikkäästi lähtee, tuntuu kuitenkin jälkeenpäin aina hyvältä.

Kysymyksesi suorastaan ilahdutti minua! Olen täsmälleen kanssasi samoilla linjoilla - rakkaus on tahdon asia ja paljolti myös seksi.

 

Olen 30-vuotias avioliitossa elävä nainen. Suhde kestänyt kohta seitsemän vuotta. Kävimme vuonna 2008 läpi rankat lapsettomuushoidot, jotka eivät tuottaneet kaivattua tulosta. Hoidoista lähtien olen kokenut seksuaalista haluttomuutta. Ennen hoitoja olin aktiivinen ja innostunut seksistä, tein aloitteita miestäni useammin. Nyt ei vaan voisi vähempää kiinnostaa. Mikä auttaisi?

On aivan luonnollista reagoida tulosta tuottamattomiin hoitoihin laillasi - mitä sitä turhaan mitään seksiä harrastaa kun se ei mitään tuotakaan. Terapiasta voisit saada apua ja päästä yli elämäsi tragediasta, lapsettomuudesta. Elämässä voi olla silti paljon rakkautta ja nautintoa - sinun pitäisi vain löytää se.

 

Olen 5ov nainen. seksi on aktiivista ja usein tapahtuvaa. Miksi klitoris ja häpyhuulet ovat jotenkin surkastuneet muutaman vuoden aikana. Katoavatko ne vallan kun suuseksiä ja hyväilyä on paljon vai johtuuko asia vain vanhenevan naisen muutoksista vartalossa?

Nuolemalla ei saa kulutetuksi sen enempää klitorista kuin häpyhuuliakaan. Vanhenevan naisen kehon normaaleita muutoksia nuo ovat. Hormonihoito olisi hyväksi säilyttämään kehoa paremmassa kuosissa.

 

Miten kohdunpoisto vaikutaa halutomuuteen? 54v ja kohtu poistettu 2kk sitten alatien kautta ja muuten tunnen olevani kunnossa mut paikat ei, tuntuu ettei siellä ole enää tuntoa hyvään oloon. Käytän Vagifem 25mikrog. sairastan veren painetautia johon lääkeet,moxonidin actavis 0,2mg,diovan comp 160mg/25mg,primaspan 100mg,sekä lipcut 20mg kolestoriläke.Vieläkö voi jotain lääkettä käytää haluen ja muun lisäämiseen?

kohdunpoisto useimmiten lisää naisen halukkuutta kun kaikki ne vaivat ovat poissa, miksi kohtu leikattiin. Kaksi kuukautta on aivan liian lyhyt aika tehdä mitään johtopäätöksiä- kestää noin vuoden, että kaikki haavat ovat lopullisesti parantuneet ja tunnot ovat palautuneet. Emättimeen laitettva estrogeeni (Vagifem) on hyväksi. Hormonihoito geelinä tai tablettina tai laastarina auttaisi seksuaalisen halukkuuden säilymistä paremmin. Käy gynekologisi juttusilla.

 

Olen 22-vuotias nainen ja ollut parisuhteessa 5 vuotta. Aloitin seksielämän jo yläasteella, söin myös ehkäisypillereitä usean vuoden ajan. Minulla ei ollut mitään haluttomuusongelmia, olin jopa erittäin halukas, tai fyysisiä seksiin liittyviä ongelmia ennen 18.-vuotta. Neljä vuotta sitten alkoivat aivan yhtäkkiä kuivuusongelmat. Halusin edelleen seksiä, mutta kiihottumisesta huolimatta en kostunut ollenkaan. Mitään syytä en tähän yhtäkkiseen muutokseen keksinyt. Vaihdoin ehkäisyrenkaaseen, siitä kondomiin ja nyt viimeisimpänä kuparikierukkaan. Ehkäisymenetelmän vaihdolla ei ole ollut merkittävää apua ongelmaan. Nyt jo neljä vuotta jatkunut kuivuus on pikku hiljaa vienyt myös haluttomuuden, kun tietää ettei kuitenkaan pysty. Mikä avuksi, pitäisikö fyysisiä syitä sulkea pois?

Naisten kuivuusongelma nuorillakin naisilla on yllättävän yleinen. useinkaan siihen ei löydy syytä. Kunnon liukuvoiteet kuitenkin yleensä auttavat. Lubricin-nimistä kosteuttavaa puikkoa on saatavilla mutta valitettavasti vain nettikaupassa.

 

Olin suhteessa miehen kanssa ja tapasimme vain seksin takia. Alussa se tuntui hyvältä idealta, mutta lopulta kiinnostus seksiin loppui ja lopetin suhteen. Loppuajasta harrastin seksiä pelkästään velvollisuudentunnosta. En ollut edes ihastunut mieheen. Minulla on myös sairaus, joka vaikuttaa ajoittain seksielämään ja mies ei tuntunut sitä ymmärtävän, vaan ihmetteli haluttomuuttani. Nyt suhteen päättymisen jälkeen en ole ollut kiinnostunut seksistä kuin satunnaisesti. Olen ollut helpottunut, ettei tarvitse aina olla toisen toiveesta valmis seksiin. Onko tämä normaalia? Olen 33-vuotias sinkku, eikä minulla ole lapsia.

Ihmisen elämään mahtuu monenlaisia kausia myös seksuaalisesti. On ihan tavallista välillä kyllästyä. Monien seksuaalisuun on kaiken kaikkiaan hyvin laimeaa ja siksi kai niin monet elävät sinkkuina ja ilman seksiä. Olet ihan ok.

 

Jäin leskeksi yli 3 v sitten ja sen jälkeen minulla ei ole ollut mieskumppania eikä siis seksiäkään. Uutta kaveria en ole juuri etsinyt senkään vuoksi, että pelkään uuteen suhteeseen liittyvää seksiä. Tai en oikeastaan pelkää, en vain kaipaa sitä. Onko tällainen tavanomaista minun ikäisilläni, olen 60 v.

Monet ihmiset ovat kuin joutsenet - täydellisen yksiavioisia. Kun puoliso kuolee vaikka nuorempanakin, uutta ei haeta. Sinä kuulut heihin. On aivan normaalia ja sallittua viettää elämää ilman seksuaalisuhdetta. Pääasia on, että olet elämääsi tyytyväinen.

 

Ikääntyykö orgasmi? Nyt 30+ vuotta seksielämän aloittamisen jälkeen tuntuu että orgasmin saavuttamiseksi joutuu tekemään enemmän työtä ja "näkemään vaivaa" sen saavuttamiseksi. Parikymppisenä orgasmi oli takuuvarma, nyt käy niin että useammin jää tulematta. ;) Vaihdevuosioireita ei vielä ole.

Kyllä orgasmi saattaa ikääntyä, kuten koko seksuaalisuus. Hienoa että vielä onnistuu vaivannäöllä!

 

En ole koskaan saanut orgasmia ja asia vaivaa minua. Olen ollut nykyisessä suhteessani kolme vuotta. Mistä asia voi johtua ja miten voin saada apua ongelmaani?

Olet varmaankin saanut orgasmin itsehyväilyllä? Kaikki ihmiset aloittavat seksinsä jo lapsena masturbaatiolla, jotkut jostakin syystä kadottavat sen taidon nuoruusvuosinaan. On paljon naisia, jotka eivät saa yhdynnässä orgasmia. On paljon naisia, jotka eivät tunnista omaa orgasmiaan. Kokeilkaa yhdessä vibraattoria, klitoriskiihotinta, sormia, suuta jne. Sivuilta www.seksuaaliterveysklinikka.fi voit löytää paljon tietoa ja on myös kirjoja, mm. kari Heusalan viime vuonna julkaistu. Seksuaaliterapeutin apu voisi myös olla hyväksi.

 

Kaikissa perheissä ei kärsitä naisen haluttomuudesta. Meillä mies pihtaa ja minä joudun naisena vonkaamaan. Minun haluttomuuttani ei vie kiire, väsymys, stressi, vauva tai taapero. Rakastan miestäni ja haluan vain häntä. Ikävä kyllä miehen jatkuva kieltäytyminen rasittaa jopa suhteellisen vahvaa seksuaalista identiteettiäni.

Jostakin syystä nuorten miesten haluttomuus on kovasti lisääntynyt. Se on myös vaikeahoitoinen - miehen on ilman halua vaikea harrastaa yhdyntää, nainen on siinä suhteessa hyvin etuoikeutettu kun ei tarvi yhdyntään mitään halua. Teidän kannattaisi käydä seksuaaliterapeutin vastaanotolla - jotakin apua ongelmaan voisitte saada.

 

Miksi parisuhteessa erilaiset tarpeet ja halut luetaan naisen haluttomuudeksi, voisiko asian kääntää miehen yliaktiivisuudeksi? Suhteessamme seksiä harrastetaan n. 3 kertaa viikossa, minulle riittäisi kerran viikossa - miehelleni ei riitä kolme, joten hänen mielestään olen seksuaalisesti haluton ja kuulen "haluttomuudestani" lähes päivittäin, vaikka mielestäni olen ihan normaali.

Te olette molemmat normaaleita, teillä on vain halukkuusero. Normaalina yhdyntöjen määränä parisuhteessa pidetään vähintään kaksi kertaa viikossa ja enintään kaksi kertaa päivässä, siis 2-14 yhdyntäsessiota viikossa edustaa normaalia.

 

Miksi tutun ihmisen kanssa seksi tuntuu jotenkin tyhmältä, hieman nololtakin ja ahdistavalta eikä siihen pysty? Mieluummin keksii kaikkea muuta tekemistä kuin seksi. Muutoin läheisyys ei ahdista. Vieraan kanssa taas ei ole ongelmaa.

Luulisi olevan päinvastoin. Sinä olet ilmeisesti ujo ja sitä ujompi, mitä paremmin kumppanisi tunnet. Vieraan ajatuksista ei niin tarvitse välittää eikä häntä jännittää. Sinun kannattaisi varmaan kokeilla oikein seurustelua ja pidempää parisuhdetta- aloittaa tutustuminen vähitellen. Kun uskallat tuntea ja rakastaa, ujouskin vähitellen poistuu.

 

Nyt ollaan miehen ja naisen välisen eron perusasiassa. Miehen ja naisen seksuaalinen halukkuus on erilainen. Miehelle on jo alussa tehty suurempi halukkuus. Syynä on varmaankin sukupolvien ketjun säilymisen varmistaminen. Nykyään kun on muotia puhua naisen ja miehen tasa-arvoisuudesta. Edelläoleva ero on siis erilaisuutta ja siten aivan luonnollista, mutta se aina sekoaa tasa-arvoisuuteen. Miten voitaisiin välttää tasa-arvon ja erilaisuuden sekoittaminen?

Kultturellit asennoitumiset muuttuvat hitaasti vuosien saatossa. Miehillä on tavallisesti enemmän haluja mutta ei suinkaan aina; on olemassa myös hyvin seksuaalisia naisia ja on olemassa miehiä, joita ei kauheasti seksi kiinnosta. Pitäisi oppia siis ajattelemaan, että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja hyvin yksilöllisiä seksuaalisuudessaan.

 

Olen 36-vuotias kouluikäisten lasten äiti. Elämä on välillä stressaavaa, mutta enimmäkseen koen pärjääväni hyvin. Minulla on kiltti ja rakastava mies, jonka kanssa arki sujuu. Siitä huolimatta seksi ei enää innosta. Minulle riittäisi pelkkä läheisyys, mutta miehen takia ryhdyn seksiin noin kerran, pari kuussa. Miehestä näen, että hän ei ole tilanteeseen tyytyväinen. En haluaisi perheemme hajoavan. Kuinka kauan voin sanoa, että nyt ei vain haluta?

Kerran pari kuussa seksiä on parempi kuin ei mitään. Vähän tiuhempi tahti olisi vielä parempi- kerran pari viikossa olisi jo kovin normaalia ja hyvää. Rasittava arki vie helposti voimat ja tekee itsenkin ”arkityypiksi”. Kannattaisi panostaa yhteiseen aikaan ja hoidattaa lapsia välillä muilla, jotta olisi aikaa keskittyä eroottiseen elämään. Jokaisen erotiikka löytyy omasta itsestä mutta sitä pitäisi vaalia. Huolehtia itsestään niin, että voisi olla itse itseensä tyytyväinen – silloin voi tyydyttää myös toista. Eroottisen kirjallisuuden lukeminen, musiikin kuuntelu ja eroottiset – naisille siis paljon romantiikkaa ja seksiä sisältävät elokuvat – olisivat suositeltavaa ajanvietettä. Seksi niin kuin rakkauskin on paljolti tahdon asia.

 

53-vuotias ihan tavallinen, onnellinen nainen 4-vuotta vanhassa parisuhteessa. Minulla on ollut hyvä, aktiivinen seksielämä aina. Vaihdevuosivaivat ovat olleet ja menneet. Noin vuosi sitten aloin olla haluton yhdyntään, ei vain huvittanut. Kokeilin ihmelääkkeitä jos jonkinlaista, ei tullut halua sen kummemmin. Olen tyydyttänyt mieheni käsin mutta huomaan, että hän haluaisi vähän enemmänkin. Sivuamme haluttomuuttani silloin tällöin, mutta jotenkin en jaksa alkaa puhua siitä perinpohjin. Onko vielä jokin "lääke", jota voisin kokeille sisäisesti vaiko tyydyn tilanteeseen. Parisuhteemme on muutoin hyvä. Kiitos vastaukstasi.

53-vuotiaalla eivät vaihdevuodet ole tulleet ja menneet vaan ovat ihan täysillä päällänsä. Ei tarvitsekaan olla muita oireita kuin limakalvojen kuivuus ja haluttomuus! Käy gynekologillasi ja aloita hormonihoito. Vaihdevuosi-ikäinen voi estrogeenihoidon lisäksi (siis jos se pelkästään ei auta) kokeilla myös testosteronihoitoa. Siis lääkäriin! Älä kärsi turhaan ja kärsitytä miestäsikin.

 

Vaikuttaako imetys seksuaaliseen haluun alentavasti? En siis tarkoita lapsiperheen arkeen liittyvää vaikeutta järjestää yhteistä aikaa varsinaiseen aktiin vaan sitä, että seksi ei ylipäätään tule edes ajatuksissa mieleen (edes fantasian tasolla).

Kyllä olisi lyhyt vastaus.Imetys aiheuttaa naiseen samanlaisia kehon muutoksia kuin vaihdevuodetkin. Estrogeenitasot voivat olla miltei nollissa. Limakalvot kuivuvat, hikoiluttaa, väsyttää. imetyksen aikana vauva on suurin rakkauden kohde ja saattaa viedä kaikki naisen ajatuukset. Synnytyksen jälkeen usein kestää noin vuoden, ennen kuin tilanne normalisoituu ja myös halut palaavat.

 

Heissan! Miksi yhdyntä sattuu vähän pidemmän tauon jälkeen (1-2vk)? Olen normaalikokoinen nainen, jolla kaikin puolin normaalit toiminnot, eivätkä gynekologit ole normaalikäynneillä koskaan sanoneet mitään poikkeavuutta.

Yhdyntäkipuihin on paljon erilaisia syitä. jos sinulla sattuu vain pidemmän tauon jälkeen, kyse lienee pelkästään limakalvojen kosteudesta. Aina pitäisi yhdynnässä käyttää liukasteita- saa apteekista, seksikaupoista, Ceridal-intiimiöljyä voi käyttää ja myös tavallisia perusvoiteita. Kokeile! Toinen vaihtoehto lienee harrastaa yhdyntöjä vähän tiheämmin, seksi on hyvästä vaikkapa päivittäin.

 

Minulla on ollut monia lyhyitä miessuhteita. Alussa on mahtava kemia ja hormonit hyrräävät. Kun seksi tulee kuvioihin, pian sen jälkeen mielenkiintoni miestä kohtaan loppuu. Näin tuntuu käyvän joka kerta. Onko minulla ollut huonoja petikumppaneita vai miksi halukkuus lopahtaa niin nopeasti? Olen 23 vuotta, en ole koskaan asunut yhdessä miehen kanssa.

Olet epätyypillinen nainen – tai sitten partnerisi ovat olleet sinulle ”vääriä”. Tavallisesti nainen todella rakastuu ja kiintyy vasta seksin jälkeen. Seksi lisää oksitosiinihormonia, ja se on pesänrakennusvietin taustalla. Sinulla ei ole kiire – kun kunnolla rakastut, haluat myös seksiä ja vähitellen enemmän ja enemmän.

 

Voiko toisen munasarjan puuttuminen aiheuttaa seksuaalista haluttomuutta? Ennen munasarjan poistoa seksi oli mielessä päivittäin, nyt poiston jälkeen, edes ajatus siitä ei tule mieleen.

Jos jäljelle jäänyt munasarja on normaali ja erittää estrogeenia ja testosteronia normaalisti, ei toisen poistamisella pitäisi olla mitään vaikutusta. Usein psyykkiset syyt tulevat mukaan, pelko siitä että on jotenkin vajaampi leikkauksen jälkeen. Mutta fysiologisesti oikeasti mitään huononnusta ei pitäisi tapahtua. Jos on estrogeenin puutetta kuten vaihdevuosissa on, siitä tulee paljon muitakin oireita: kuukautiset jäävät pois, hikoiluja alkaa esiintyä, univaikeuksia ja mielialaongelmia vain muutamia luetellakseni. Estrogeenin puute ei koskaan aiheuta pelkästään haluttomuutta vaan siis joukon muitakin oireita.

 

Miten yleistä on alle kolmekymppisen naisen haluttomuus? Onko asiaa tutkittu säilyykö haluton nainen yleensä haluttomana vai voiko olla, että ajan myötä naisen seksuaalivietti kasvaisi? Tarvitaanko asiaan yleensä aina ammattiapua?

Kaikenikäisillä naisilla esiintyy seksuaalista haluttomuutta ja tutkimuksien mukaan jopa 30-80prosentilla tutkimuksista riippuen. Yleisintä haluttomuus kuitenkin on pitkissä parisuhteissa ja/tai yli 45-vuotiailla. Nuorten naisten haluttomuus johtuu usein huonosti sopivasta ehkäisymenetelmästä; yhdistelmähormonipillerit aiheuttavat sitä jopa 10 prosentille käyttäjistä. Imetyksen aika ja myös pienlapsiperheen aika on hyvin yleisesti haluttomuuskautta. Ja tietysti parisuhteen ongelmat saattavat sitä aiheuttaa kuten epäluottamus, uskottomuus, epä-arvostava kohtelu, epätasapainoinen kotitöiden jakaantuminen jne. Jokainen nainen on maksimaalisen halukas, kun on rakastunut. Siis niin halukas kun se kyseinen nainen koskaan voi olla. Rakastuminen on ainakin 80 prosenttisesti himoa.

 

Saan kymmeniä voimakkaita orgasmeja rakastelukerran aikana, kertoja on 3-4 viikossa. Itse asiassa orgasmit eivät aina edellytä yhdyntääkään, esim. pelkkä mieheni katse saattaa aiheuttaa laukeamisen. Minulla ei ole mitään tarvetta suurennella asiaa, mutta mikäli avaudun siitä edes hieman, törmään outoon suhtautumiseen. Olenko todellakin niin poikkeava, kuin rivien välistä annetaan ymmärtää? Miksi juuri toisten naisten on niin vaikeaa hyväksyä nautintoani? Elämäni on onnellista ja tasapainoista, joten mistään ongelmasta ei mielestäni ole kyse. Ja mies, hänen kanssaan olen ollut naimisissa jo kohta 30 vuotta.

Olet harvinainen vaikkakaan et ihan merkillinen nainen. Sellaisia on, jotka saavat seksin aikana vaikkapa 20 orgasmia. Ja heitä, jotka saavat mielikuvista orgasmin ilman mitään fyysistä ärsytystä sukupuolielimiin. Ei tiedetä, mistä se johtuu kuten ei sitäkään miksi jonkun on niin vaikea ylipäänsä saada orgasmia. Nauti elämästäsi kuten teetkin. Kaikkia aivan henkilökohtaisia asioita ei kavereiden kanssa kannata jakaa, koska siitä tulee epäuskoa, kateutta ja pahaa mieltä puolin ja toisin. Jotkut asiat voi pitää ihan vain omana salaisuutenaan.

 

Mitenkäs pääsee orgasmi- riippuvuudesta eroon..oon vailla! Vaikka ei ole oikeaa miessuhdetta????
t.katja

Vasta turvallisessa parisuhteessa voi olla oikea hetkesi myös oppia orgasmiiin rakastelun kuluessa. Masturbaatiolla nainen saa yleensä orgasmin hyvin helposti ja nopeasti; voit huoleti nauttia niistä vaikkapa päivittäin odotellessasi sitä miessuhdetta. Kannattaa muutenkin opetella ajattelemaan, ettei seksi ole temppuja ja tekniikkaa- se on läheisyyttä, erilaisia hyväilyjä, haluamista ja nauttimista siitä, että saa mennä toisen ihon alle ja se toinen tulee omaan ihoon.  

 

Miten naiset kokevat miehen haluttomuuden ja miehen erektiohäiriöiden tuomat ongelmat parisuhteeseessa? Tästä asiasta pitäisi keskustella enemmän. Nainen voi olla halukas mutta mies ei pysty tai sitten mies on muutenkin haluttomampi.

Naiset tuskailevat, jos mies on haluton. Naiset ovat oppineet aikoinaan, että mies haluaa aina eivätkä naiset ole tottuneet torjuntaan vaan ovat itse olleet enempi torjujia, siis valinneet, koska seksin aika on. Todellisuudessa miehet eivät ole seksikoneita vaan aika samanlaisia ihmisiä kuin naisetkin- tosin kaikki ovat hyvin yksilöllisiä seksissään. Miesten haluttomuus on lisääntynyt selvästi parin viime vuoden aikana ja on saattanut jo mennä naisten haluttomuuden ohi?!
Kyvytön, erektio-ongelmainen mutta silti halukas mies, on naiselle ongelma. Toinen yrittää, mutta mitään ei seksistä tule. sellainen aiheuttaa naiselle turhautumista ja haluttomuutta. Onneksi erektiohäiriölääkkeitä on nykyisin olemassa, ne ovat suuri helpotus erityisesti keski-ikäisten ja ikääntyneiden ihmisten parisuhteessa.

 

Hei, olen kahden pienen lapsen työssäkäyvä äiti. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 10 vuotta, ja koen parisuhteemme hyväksi ja läheiseksi. Vuorovaikutus toimii. Sairastuin masennukseen toisen lapsemme syntymän jälkeen. Olen käyttänyt keskivaikeaan masennukseen Cipralex 20 mg/pv nyt noin puolitoista vuotta. Vuoden olen ollut masennuksesta oireeton, ja lääkitystä ollaan nyt purkamassa. Seksuaalinen halu on ollut vähäisempää masennuksen ja lääkken syönnin ajan. Onko mahdollista, että halut palaavat (edes jonkun verran) nyt kun lääke lopetetaan?

Sekä masennus että masennuslääkkeet saattavat aiheuttaa haluttomuutta. Jos olet tervehtynyt ja lääkkeitäkin pääset eroon, on suuri mahdollisuus että halusi kohenevat. On hienoa, että teillä on läheinen hyvä parisuhde- jos jaksaa panostaa siihen ja muistaa, että romanttiseen suhteeseen kuuluu myös seksi, voitte elää onnellista parisuhdetta, joka tyydyttää molempia.

 

Suosittele260 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Hyvä seksielämä

Olen 59 vuotias hyvin säilynyt sinkku ja elän seksin suhteen ehdottomasti parasta aikaani. Seksi maistuu, ja sitä on tarjolla ja nautin seksistä suunnattoman paljon enemmän kuin aikoinaan 30 - 40-vuotiaana. Älkää siskot luovuttako!

Jaska 24 Rantasalmi

terve!
olen 24vuotias mies.minulla on vaimo.Minulla on todettu erektiohäiriö.
Rakastan vaimoani eniten koko maailmassa ja hän on minulle tärkein.
onko minulla mahdollista parantua erektiohäiriöstäni?

joo ei huvita ei

Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

Ylläpito

Kysymyksiä voi lähettää tällä lomakkeella 8.4. klo 20-22:
http://teema.yle.fi/kilpailut/kysy-laakarilta-naisen-haluttomuudesta

Anonyymi

Ylläpito kirjoitti:
Kysymyksiä voi lähettää tällä lomakkeella 8.4. klo 20-22:
http://teema.yle.fi/kilpailut/kysy-laakarilta-naisen-haluttomuudesta

Laitoin kysymykseni tuolta, mutta vastausta vain ei ole tullut näkyviin :( Vastataanhan minulle kuitenkin? Se oli todella tärkeää.

Ylläpito

Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito kirjoitti:
Kysymyksiä voi lähettää tällä lomakkeella 8.4. klo 20-22:
http://teema.yle.fi/kilpailut/kysy-laakarilta-naisen-haluttomuudesta

Laitoin kysymykseni tuolta, mutta vastausta vain ei ole tullut näkyviin :( Vastataanhan minulle kuitenkin? Se oli todella tärkeää.

Kysymyksiä on tullut paljon, joten kaikkiin ei välttämättä ehditä vastata. Vastauksia annetaan kuitenkin klo 22 asti. Jos et löydä niistä omaasi, kannattaa myös tutkia muiden saamia vastauksia. Niissä saatetaan sivuta sinun kysymääsi aihetta tai vinkata hyödyllisiä lisätiedon lähteitä.

34 vuotias N + N

Toivosin suuresti vastausta kysymykseeni vuoden mittaisesta yllättävästä haluttomuudesta!! toivottavasti ehdit vastata!

Anonyymi

34 vuotias N + N kirjoitti:
Toivosin suuresti vastausta kysymykseeni vuoden mittaisesta yllättävästä haluttomuudesta!! toivottavasti ehdit vastata!

Kiitos!! :)

Anonyymi

joo ei huvita ei kirjoitti:
Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

olen sinun kanssa samoilla linjoilla, on se ihmeellistä, että itse pitäisi olla heti valmiina kun mies niin haluaa.. toisaalta omia halujaan ei koskaan voi näyttää... sillä aina on väärä aika.... samoin ei sitä jaksa olla moisesta ukosta kiinnostunut, kun juuri on saanut suuren lokakuorman niskaansa.....

Nainen, jolle ei koskaan vastata

Laitoin kysymykseeni viestin, etten ole saanut tähän koskaan vastausta keneltäkään. KYLLÄ TAAS HARMITTAA, ETTEI TAASKAAN MINULLE VASTATTU, vaikka ei kenelläkään muulla ollut samantapaista!!! Tylsää.

Ylläpito kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito kirjoitti:
Kysymyksiä voi lähettää tällä lomakkeella 8.4. klo 20-22:
http://teema.yle.fi/kilpailut/kysy-laakarilta-naisen-haluttomuudesta

Laitoin kysymykseni tuolta, mutta vastausta vain ei ole tullut näkyviin :( Vastataanhan minulle kuitenkin? Se oli todella tärkeää.

Kysymyksiä on tullut paljon, joten kaikkiin ei välttämättä ehditä vastata. Vastauksia annetaan kuitenkin klo 22 asti. Jos et löydä niistä omaasi, kannattaa myös tutkia muiden saamia vastauksia. Niissä saatetaan sivuta sinun kysymääsi aihetta tai vinkata hyödyllisiä lisätiedon lähteitä.

Nainen, jolle ei koskaan vastata

Laitoin kysymykseeni viestin, etten ole saanut tähän koskaan vastausta keneltäkään. KYLLÄ TAAS HARMITTAA, ETTEI TAASKAAN MINULLE VASTATTU, vaikka ei kenelläkään muulla ollut samantapaista!!! Tylsää.

Ylläpito kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Ylläpito kirjoitti:
Kysymyksiä voi lähettää tällä lomakkeella 8.4. klo 20-22:
http://teema.yle.fi/kilpailut/kysy-laakarilta-naisen-haluttomuudesta

Laitoin kysymykseni tuolta, mutta vastausta vain ei ole tullut näkyviin :( Vastataanhan minulle kuitenkin? Se oli todella tärkeää.

Kysymyksiä on tullut paljon, joten kaikkiin ei välttämättä ehditä vastata. Vastauksia annetaan kuitenkin klo 22 asti. Jos et löydä niistä omaasi, kannattaa myös tutkia muiden saamia vastauksia. Niissä saatetaan sivuta sinun kysymääsi aihetta tai vinkata hyödyllisiä lisätiedon lähteitä.

vastausta vaille jäänyt myös..

Joo keljua kun ei tullut omaa kysymystä esille tuolla lääkärinpalstalla, mutta kaitpa minä sitten sain vastaukseni kiertoteitä rivienvälistä toisten kysymys-vastauksista.

Mutta kummallista ettei ainakaan puoli kymmenen jälkeen enää tullut yhtään uutta kysymystä, vaan samainen kyssäri on edelleen viimeisenä...!?!?!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
joo ei huvita ei kirjoitti:
Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

olen sinun kanssa samoilla linjoilla, on se ihmeellistä, että itse pitäisi olla heti valmiina kun mies niin haluaa.. toisaalta omia halujaan ei koskaan voi näyttää... sillä aina on väärä aika.... samoin ei sitä jaksa olla moisesta ukosta kiinnostunut, kun juuri on saanut suuren lokakuorman niskaansa.....

Niinpä. Jostain syystä miehen pitää saada, kun on tarve, riippumatta siitä, miten parisuhdetta on muuten hoidettu. Takana voi olla p..mainen päivä, kireyttä, halventamista, kotitöiden alle uupumista, mutta kas, valojen sammuttua pitäisikin olla valmis ja het - ja sen jälkeen nukkumaan. Naisen halukkuus riippuu siitä, onko nainen saanut hellyyttä, huomionosoituksia, kiitosta - edes huomaavaisuutta osakseen. Tällaisen miehen vaatiman seksin minä koen alistavana parisuhteena, jossa nainen asetetaan miehen käyttöesineeksi.

Anonyymi

Kiva nähdä asiallista ja myönteistä keskustelua tavallisten ihmisten seksistä. Iltapäivälehtien palstoille yleensä haetaan kaikkia erikoisuuksia ja äärimmäisyyksiä.

16

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
joo ei huvita ei kirjoitti:
Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

olen sinun kanssa samoilla linjoilla, on se ihmeellistä, että itse pitäisi olla heti valmiina kun mies niin haluaa.. toisaalta omia halujaan ei koskaan voi näyttää... sillä aina on väärä aika.... samoin ei sitä jaksa olla moisesta ukosta kiinnostunut, kun juuri on saanut suuren lokakuorman niskaansa.....

Niinpä. Jostain syystä miehen pitää saada, kun on tarve, riippumatta siitä, miten parisuhdetta on muuten hoidettu. Takana voi olla p..mainen päivä, kireyttä, halventamista, kotitöiden alle uupumista, mutta kas, valojen sammuttua pitäisikin olla valmis ja het - ja sen jälkeen nukkumaan. Naisen halukkuus riippuu siitä, onko nainen saanut hellyyttä, huomionosoituksia, kiitosta - edes huomaavaisuutta osakseen. Tällaisen miehen vaatiman seksin minä koen alistavana parisuhteena, jossa nainen asetetaan miehen käyttöesineeksi.

16

Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
joo ei huvita ei kirjoitti:
Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

olen sinun kanssa samoilla linjoilla, on se ihmeellistä, että itse pitäisi olla heti valmiina kun mies niin haluaa.. toisaalta omia halujaan ei koskaan voi näyttää... sillä aina on väärä aika.... samoin ei sitä jaksa olla moisesta ukosta kiinnostunut, kun juuri on saanut suuren lokakuorman niskaansa.....

Niinpä. Jostain syystä miehen pitää saada, kun on tarve, riippumatta siitä, miten parisuhdetta on muuten hoidettu. Takana voi olla p..mainen päivä, kireyttä, halventamista, kotitöiden alle uupumista, mutta kas, valojen sammuttua pitäisikin olla valmis ja het - ja sen jälkeen nukkumaan. Naisen halukkuus riippuu siitä, onko nainen saanut hellyyttä, huomionosoituksia, kiitosta - edes huomaavaisuutta osakseen. Tällaisen miehen vaatiman seksin minä koen alistavana parisuhteena, jossa nainen asetetaan miehen käyttöesineeksi.

Anonyymi

Ajatteles Nainen! Tuollaisessa suhteessa olen elänyt yli viisikymmentävuotta! Ja inhonnut koko seksi touhua! Peitto ylös ja ei kun .. nukuin tai en.. jos potkaisin, sain kuulla että olen lahna, frigidi..Sitten sain koruja, joita ystävättäreni ihailivat.. Keskenmenoja .. väkisin makaamisia... Koskaan en ole saanut kuulla edes anteeksi... väkisinmakaamisia, koska " katsoin jotakuta silläsilmällä"..onnittelin itseäni, että toimitus kesti minuutin- pari! Yritin toki puhua ja hellitellä, mutta sama tulos.. sisään.. ja sitten TV:tä katsomaan! Olen kiitollinen, kun yritykset ovat loppuneet.. ja yöt levollisia...mustasukkaisuus kadonnut.. voin elää..
Olen nyt omillani.. olen velvollisuuteni tehnyt... Ja suorastaan toivon, että jospa löytäisi uuden kohteen... Soisin, että kokisi jonkinlaisen onnen...

Anonyymi

Jaska 24 Rantasalmi kirjoitti:
terve!
olen 24vuotias mies.minulla on vaimo.Minulla on todettu erektiohäiriö.
Rakastan vaimoani eniten koko maailmassa ja hän on minulle tärkein.
onko minulla mahdollista parantua erektiohäiriöstäni?

Anonyymi

Jaska 24 Rantasalmi kirjoitti:
terve!
olen 24vuotias mies.minulla on vaimo.Minulla on todettu erektiohäiriö.
Rakastan vaimoani eniten koko maailmassa ja hän on minulle tärkein.
onko minulla mahdollista parantua erektiohäiriöstäni?

Hei Nuorukainen !
Tilaa ihmeessä aika miesten seksuaalisiin ongelmiin erikoistunelta lääkäriltä (andrologilta). Asialle on todella paljon tehtävissä kun olet vielä noin nuorikin.Rohkeutta ja uskallusta!

Terveisin 30 vuotta naimisissa olevalta kokemusta omaavalta nyt onnelliselta naiselta

Anonyymi

joo ei huvita ei kirjoitti:
Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

Juu, ja keski-iäistynyt, löystynyt ja läskistynyt naisruho onkin sitten varsinainen himojen herättäjä :P

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
joo ei huvita ei kirjoitti:
Ei voi mitään, keski-ikäistynyt miesvartalo on varsinainen himon sammuttaja ja se on epäilemättä yksi keskeinen syy siihen miksi nainen ei jaksa innostua... varsinkin jos kuvioon kuuluu miehen passaamista ilman sen erityisempää positiivista palautetta.

Juu, ja keski-iäistynyt, löystynyt ja läskistynyt naisruho onkin sitten varsinainen himojen herättäjä :P

Vaan sanopa, mistä se johtuu, että juuri niillä sutjakoilla ja hyvännäköisillä rouvilla on yleensä se pullero sohvaperuna miehenä??? Näin ainakin minun tuttavapiirissä. Tosin on sitten toisinpäinkin muutama tapaus, että rouva on se pullero ja mies langanlaiha. Vaan eikö sitä sanotakin, että vastakohdat täydentää toisiaan. että turha sitä on pelkästään toista osoitella haluttomuudestaan. Paras aina ensin katsoa peiliin. Täytyy rakastaa itseään, että voi rakastaa toista.

Nainen 30

Hei,
olen perheen äiti ja vaimo. Minulla on kaksi lasta toinen melkein kuusi vuotias ja toinen kahdensan kuukauden vanha. Ensimmäisen lapsen synnytin perinteisesti alakautta jolloin alapääni venyi pahasti ja lantionpohjalihakseni venyivät myös. Synnytys oli niin rankka että jouduttiin turvautumaan pitkän ponnistusvaiheen jälkeen imukuppiin jolloin välilihani leikattiin. Tämän jälkeen seksielämämme muuttui täysin,en pystynyt enää mielyttämään miestäni nautinnollisesti. Itse sain kuitenkin orgasmeja aina ja useita. Toisen lapsen synnytin olosuhteiden pakosta sektiolla kahdeksan kuukautta sitten. Nyt olen huomannut että joudun todella paljon tekemään töitä orgasmeihin ja joskus ne jää kokonaan tulematta. Jos saan orgasmin se voi tulla erittäin laimeana tai jäädä puolitiehen. Tämä turhauttaa sekä itseä että miestä. Seksi on tullut erittäin haasteelliseksi. Mies ei koe nautintoa jos päästään sinne asti että pääsee yrittämään ja sitten jos hän saa voi käydä niin etten minä saa. Tai päin vastoin. Jos jumppaan lantionpohjalihaksiani saan hirveät kohtukivut ja joudun syömään särkylääkkeitä kipuihini kolme päivää 30 minuutin treenin jälkeen. Onko meidän vähäinen seksielämä nyt kokonaan tuhoon tuomittu. Muutenkin meillä on parisuhteessa paljon haasteita ja en tiedä kuinka tässä vielä käy kun seksielämäkin kaatuu!

Olisin kiitollinen jos vastasit. Lähinnä haluan tietää onko mahdollista että sektio on lopullisesti tuhonnut kykyni saada orgasmeja!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook