Askelmerkkejä

Kolmiosainen dokumenttisarja suomalaisen taidetanssin historiasta kuvaa suomalaisen tanssin kehittymistä sen varhaisvaiheista viime vuosisadan alkupuolelta nykypäivän monipuoliseen ja ammattimaiseen kenttään. Sarjassa esitellään suomalaisen tanssin historiaan keskeisesti vaikuttaneita tapahtumia, henkilöitä ja teoksia. Sarja seuraa niin klassisen baletin kuin nykytanssin vaiheita, niiden sisäistä kehitystä ja muuttumista, mutta myös ulkoisia olosuhteita tanssin harjoittamiselle.

Askelmerkkejä-sarjassa historialliset tapahtumat jäsentävät tarinaa, mutta rinnalla kulkee vahva tanssin tekijöiden henkilökohtainen ja kokemuksellinen taso. Näkökulma on tanssissa ammattina. Ohjelman fokuksessa on se mitä on ollut olla ja mitä on olla suomalainen tanssintekijä. Sarjassa on haastateltu useita eri aikoina tanssimaailmassa vaikuttaneita tekijöitä. Haastateltavana ovat olleet mm. Margaretha von Bahr, Heikki Värtsi, Riitta Vainio, Marjo Kuusela, Tommi Kitti, Kirsi Monni ja Hanna Brotherus.

Tekijät pohtivat kiinnostavasti mm. sitä, millaiset edellytykset työn tekemiseen on kulloinkin ollut, mistä tanssijat ja koreografit ovat ammentaneet osaamistaan ja millaista on kun ammattina on liike. Miten yleisö vaikuttaa tanssijaan tai mikä merkitys koulutuksella on ollut suomalaiselle tanssille? Temaattiset kysymykset nivovat eri aikakausien tanssin ammattilaiset yhteen.

Jaksot:

1/3
Sarjan ensimmäinen osa kattaa ajanjakson 1900-luvun alusta 1950-luvulle. Klassinen baletti ja moderni tanssi, silloin vapaaksi tanssiksi kutsuttu alkoivat Suomessa kehittyä suunnilleen samanaikaisesti. Balettitanssija Toivo Niskanen ja vapaan tanssin uranuurtaja Maggie Gripenberg pitivät ensimmäiset näytöksensä samana vuonna 1911. Suomalaisen oopperan baletti aloitti toimintansa 1922 ja jatkoi toimintaansa taloudellisista vaikeuksista huolimatta kun taas vapaan tanssin ammattimaisen harjoittamisen edellytykset alkoivat hiipua toisen maailmansodan jälkeen.

Tanssi on hetken taidetta ja on suuri määrä teoksia, esityksiä ja tekijöitä, jotka ovat jääneet unohduksiin ja joista ei ole säilynyt minkäänlaista tietoa tai valokuvaa. Tekijät analysoivat ensimmäisessä osassa sitä voiko menneen teoksen jäljille päästä. Liikkeen ja koreografian säilymisen ja muuttumisen kysymyksiä käsitellään klassikkobaletti Joutsenlammen kautta. Joutsenlampi oli ensimmäinen teos, jonka Suomalaisen oopperan baletti esitti 1922 ja sitä esitetään erilaisin versioin jatkuvasti. Joutsenprinsessan kaksoisroolin 1990-luvulla tanssinut Nina Hyvärinen näyttää millaisia asioita hän pohti joutsenen liikkeitä harjoitellessaan, hakiessaan sitä kuinka luoda tunne siitä että on lintu ja on ihminen.

2/3
Sarjan toinen osa käsittele 1960-70-lukuja. 1960-luvun alkupuolisko oli modernin tanssin murrosaikaa Suomessa. Riitta Vainio, yksi modernin tanssin vahvoista vaikuttajista kuvaa kuinka vapaa tanssi oli aikanaan saanut paljon vaikutteita suomalaisesta naisvoimistelusta, mutta 1960-luvulla liikekieli alkoi muuttua. Riitta Vainio kertoo millaisista liikkeen lähtökohdista hänen klassikkoteoksensa Kotka syntyi ja miten ohjaaja Eino Ruutsalo loi Vainion koreografian pohjalta samannimisen elokuvan, joka on edelleen ilmaisultaan täysin moderni.

Modernilla tanssilla ja ensimmäisillä pyrkimyksillä koulutuksen järjestämiseen ei ollut paljoakaan ymmärtäjiä ja se vaati tekijöiltä kovaa uskoa omaan taiteenlajiinsa. Tanssin marginaalinen asema taiteen kentällä ja arvostuksen puute on asia joka yhdistää eri-ikäisiä tanssintekijöitä. Tekijät ovat kokeneet että tanssia ei pidetä oikeana työnä. Pyrkiminen siihen, että tanssista tulee ammatti olikin leimallista 1960-ja –70-lukujen tekijöille.

3/3
Sarjan kolmas osa alkaa 1980-luvun alkupuoliskolta, Teatterikoulun tanssitaiteen laitoksen perustamisesta. Se liittyy vahvasti tanssiammattilaisuuden kehittymiseen Suomessa. Tanssitaiteen laitos tuli Oopperan balettikoulun rinnalle kouluttamaan tanssijoita ja koreografeja. Vahva koulutus vaikutti siihen että tanssi-ilmaisu alkoi voimakkaasti monimuotoistua.

Sarjan kolmannessa osassa päästään yhä syvemmälle itse tanssin tekemisen kysymyksiin. Tämän hetken aktiiviset koreografit ja tanssijat kertovat työstään ja sen perusteista. Koreografi Hanna Brotherus kertoo Silmissäni mennyt -teoksensa yhteydessä, kuinka hänelle lähtökohtana ovat aina hänen teoksissaan esiintyvien ihmisten omat kokemukset. Hänen teoksensa syntyvät yhteistyössä esiintyjien kanssa eivätkä harjoitussalin yksinäisyydessä. Koreografi-tanssija-yhteistyötä valotetaan muutenkin niin koreografin kuin tanssijan näkökulmasta. Jaksossa kuvataan myös, kuinka improvisaatio on vakiinnuttanut paikkansa tanssin tekemisessä, tuoden mukanaan uusia niin tekemisen kuin katsomisen tapoja.

Kokonaisuudessaan Askelmerkkejä-sarja kertoo, miten suomalainen taidetanssi on kehittynyt nykyiselleen, monipuoliseksi ja omaleimaiseksi. Vaikka Suomessa on edelleen vaikea elättää itsensä vapaana tanssitaiteilijana, tanssin ammattilaisia ja kiinnostavia tekijöitä on Suomessa huikea määrä. Otteita tanssiesityksistä, -harjoituksista ja -tunneista nähdään sarjassa useita, vaikka paljon on jäänyt ulkopuolellekin. Arkistomateriaalia on runsaasti, niin elävää kuvaa kuin valokuvaakin. Tanssi on aina ollut kiitollinen kohde kameralle.