YLE Teema

 

Aung San Suu Kyi, peloton

Julkaistu perjantaina 06.01.2012 0 kommenttia 147 suositusta

sunnuntai 20.5. klo 15.05

Dokumentti on uusi henkilökuva Burmassa (eli Myanmarissa) kotiarestissa 20 vuoden aikana yli 15 vuotta istuneesta oppositiojohtajasta. Aung San Suu Kyi oli nelivuotias vuonna 1947, kun hänen isänsä, Burman itsenäisyysliikkeen sankari ja kenraali Aung San murhattiin. Tytär lähti 1960-luvulla opiskelemaan Britanniaan, avioitui brittiläisen Tiibet-tutkijan Michael Arisin kanssa ja päätyi kotirouvaksi Oxfordiin. Kun äiti sairastui vakavasti 1988, tytär palasi Burmaan äitiään hoitamaan. "Hän oli se, jota olimme odottaneet", yksi kannattaja muistelee. Muutos oli nopea ja suuri: Aung San Suu Kyi nousi isänmaansa demokratialiikkeen johtoon.

Kotiarestiin Aung San Suu Kyi joutui Rangoonissa vuonna 1990 voittoisien vaalien jälkeen. Hän sai Saharov-palkinnon 1990 ja Nobelin rauhanpalkinnon 1991. Palkinnot vastaanotti hänen puolestaan aviomies Michael Aris, jonka kanssa Aung San Suu Kyi ei vuosikausiin voinut olla missään kontaktissa. Oxfordiin jäivät myös Aung San Suu Kyin kaksi poikaa. Aris kuoli syöpään vuonna 1999.

Aung San Suu Kyille paluu Burmaan ja demokratialiikkeen johtoon merkitsi täydellistä eroa omista lapsista ja aviomiehestä. Mistä sellainen toiminta saa voimansa? Buddhalaisuudesta vai isän perinnöstä? ”Todellinen vapaus on vapautta pelosta”, Aung San Suu Kyi sanoo. Dokumentin on ohjannut Anne Gyrithe Bonner.

Aung San Suu Kyin kotiaresti päättyi marraskuussa 2010. Hänestä kertova elokuva The Lady on juuri saanut maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla. Luc Bessonin ohjaaman elokuvan pääosassa on Michelle Yeoh. Yeoh tapasi kuvausten aikaan Aung San Suu Kyin, mutta kesällä 2011 hänet karkotettiin Burmasta hänen yrittäessään vierailla Rangoonissa.

Suosittele147 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook