YLE Teema

 

Parrasvalot

Bartoli Barcelonassa

Julkaistu lauantaina 11.12.2010 0 kommenttia 161 suositusta

sunnuntai 16.1. klo 20.25, uusinta la klo 13.50

Teemalla nautitaan maailman huippuihin lukeutuvan Cecilia Bartolin Barcelonan konsertista. Italialainen mezzosopraano on omistanut illan vuonna 1808 syntyneelle oopperadiiva Maria Malibranille. Pariisilaisespanjalaiseen musiikkisukuun syntynyt laulajatar, kuoli nuorena ratsastusonnettomuudessa. Monitaitoista Malibrania palvottiin, sillä hänen äänialansa oli poikkeuksellisen laaja.

Barcelonan Palau de Musica Catalanan konsertissaan Bartoli kulkee 1800-luvun suuren oopperatähden jalanjäljissä esittäen tämän ohjelmistoa. Luvassa on Mendelsohnin, Rossinin ja Bellinin musiikkia sekä otteita Bartolin Malinbranille omistamasta menestyslevy Mariasta.

Konsertissa Bartolille tyypillinen taiturimaisuus puhkeaa kukkaan taivaallisella tavalla, jonka kruunaa hänen eläväinen esiintymisensä. Syvyyttä lavakarismaan on varmasti tuonut myös laulajattaren tekemä taustatyö. Bartoli ei ole tyytynyt ainoastaan esittämään Malibranin ohjelmistoa, sillä hän on myös perehtynyt suuren diivan elämään, työskentelytapoihin sekä kerännyt ihailunsa kohteelle kuulunutta esineistöä.

Bartoli syntyi Roomassa vuonna 1966. Hän nousi jo hyvin nuorena valokeilaan, ja on erityisen tunnettu Mozart- ja Rossini -tulkinnoistaan. Laulajattaren vanhemmat olivat niin ikään ammattilaulajia, ja juuri he johdattivat tyttärensä oopperamusiikin saloihin. Oopperadebyyttinsä Bartoli teki yhdeksänvuotiaana.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuotanto: Film+Co/Lotus Film, Saksa.

Löydä lisää:

Cecilia Bartoli
Suosittele161 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook