YLE Teema

 

Uusi Kino

Checkoo & English Lessons (K15)

Julkaistu keskiviikkona 09.11.2011 0 kommenttia 114 suositusta

torstai 15.12. klo 23.55

Erik Rosenlundin animaatiossa Checkoo alisuorittava toimistotyöntekijä yrittää kaikkensa sopeutuakseen joukkoon.

English Lessons on Turun Anikistit ry:n animoitu englannin kielikurssi, joka kierrättää 1970-luvulla julkaistua kurssiäänitettä. Kahdeksasta
oppitunnista voi oppia englannin kielen ohella tärkeitä asioita, esim. opiskelusta, sukupuolten vuorovaikutussuhteesta ja käytöstavoista. Elokuva on monivivahteinen ja raikas tulkinta ajalleen ja käyttötarkoitukselleen uskollisen äänitteen sisällöstä.

Kahdeksan oppituntia on toteutettu eri animaatiotekniikoilla. Linguaphone Groupin julkaiseman englanninkielen kurssin ääniraitaa tukee vuoroin piirrosanimaatio, pala-animaatio, esine-animaatio, piksillaatio ja vaha-animaatio. Elokuvan oppitunnit ovat ohjanneet Turun Anikistien jäsenet CHRZU, Lauri Järvenpää, Tommi Juutilainen, Samppa Kukkonen, Reetta Neittaanmäki, Lotta Rapeli, Niina Suominen ja Sara Wahl. Kaikki ovat Turun Taideakatemian kuuluisan animaatiolinjan kasvatteja.

Elokuva ei sovellu lapsille.

Suosittele114 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook