YLE Teema

 

Parrasvalot

Dietrich Fischer-Dieskau: Syksyinen matka

Julkaistu tiistaina 18.12.2012 0 kommenttia 93 suositusta

sunnuntai 1.9. klo 15.15

"Me laulajat kuolemme kaksi kertaa: ensin ääni, sitten ruumis."

Toukokuussa 2012 86-vuotiaana kuollut saksalainen lyyrinen baritoni Dietrich Fischer-Dieskau oli 1900-luvun arvostetuimpia laulajia. Hänet muistetaan mm. lied-yksinlauluista, varsinkin Schubertista ja myös oopperarooleista. Hän teki myös yli 400 äänilevyä, ohjasi nuoria laulajia ja toimi kapellimestarinakin. Fischer-Dieskaun laulutekniikkaa pidettiin aivan ylivertaisena. Hän vetäytyi konserttilavoilta v. 1993, jonka jälkeen ohjaaja Bruno Monsaingeon teki hänestä nyt nähtävän henkilökuvan taiteilijan täyttäessä 70 vuotta. Fischer-Dieskau kertoo vaatimattomaan, eleganttiin tapaansa menestyksensä salaisuuksia ja runsaat arkistonäytteet täydentävät käsitystä mestarilaulajasta, joka antoi niin monille niin paljon.

Suosittele93 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook