YLE Teema

 

Ekoliikenne

Julkaistu torstaina 22.04.2010 0 kommenttia 282 suositusta

Matkustajamäärät kasvavat ja tavarakuljetukset lisääntyvät. Kuusiosaisessa sarjassa selvitetään muun muassa, millaisia kysymyksiä liikennesuunnittelijat joutuvat ratkomaan ympäristöhaittojen vähentämiseksi.

tiistai 7.12. alkaen klo 16, uusinta la klo 15 

Kuusiosaisessa dokumenttisarjassa Ekoliikenne (e2 Transport) pohditaan, kuinka voimme parantaa elämänlaatuamme maapallolla sosiaalisesti, kulttuurisesti, ekonomisesti ja ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen, ja millaisia ratkaisuja liikenteessä voidaan tämän hyväksi tehdä.

Sarja pohtii muun muassa sitä, kuinka riippuvaisia olemme fossiilisista polttoaineista ja autoista. Ratkaisua haetaan esimerkiksi teknologioista ja kaupunkisuunnittelusta, ja lisäksi selvitetään, millaisia kysymyksiä liikennesuunnittelijat joutuvat ratkomaan ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Kertojana sarjassa toimii Brad Pitt.

Sarjan ensimmäinen osa vie Lontooseen, jossa ruuhkamaksut haastavat ajattelun, jonka mukaan kaupungit pitäisi suunnitella autoilua ajatellen. Lontoosta halutaan tehdä liikenteellisesti sujuva, jalankulkijalle helppo suurkaupunki vuoden 2012 olympialaisiin mennessä. Toisessa osassa lähdetään Pariisiin tutustumaan kaupunkipyöriin, jotka otettiin käyttöön vuonna 2007. Tuhansien vélo liberté -pyörien verkosto kannustaa kaupunkilaisia luopumaan yksityisautoista ja siirtymään pyörien tai julkisen liikenteen pariin. Lisäksi pyörät ovat luoneet kaupunkiin aivan uudenlaista populaarikulttuuria. Systeemi on saanut myös matkijoita, ja pyöriä löytyy esimerkiksi Roomasta, San Franciscosta ja Lontoosta.

Sarjan muissa jaksoissa tutustutaan Seouliin ja Portlandiin, joissa on tehty poikkeuksellisen onnistuneita ratkaisuja kaupunkisuunnittelun ja liikenteen parissa. Lisäksi puhutaan muun muassa ruoan kuljettamisesta ja lentoliikenteen haasteista.

Lisätietoa ohjelmasta

Alkuperäinen nimi: e2 transport 1- 6

Tuotanto: PBS:lle Kontentreal, USA

Sarjan englanninkieliset kotisivut

Suosittele282 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook