YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Joulu

Julkaistu perjantaina 13.12.2013 0 kommenttia 28 suositusta

Joulu tulla jolkottaa, mutta missä on pukki? Mistä se tulee ja minne se menee?

tiistai 24.12. klo 15.40

Börje Aura haastattelee katugallupissaan vuonna 1966 muun muassa kadulla kulkevia joulupukkeja. Yksi heistä toteaa, että heidän perheessään ei käy joulupukkia ollenkaan, vaikka hän nyt taloussyistä pukkina kiertääkin. ”Jaaha, että lahjat annetaan ja saadaan vaan…?” kysyy haastattelija. ”Eipä juuri lahjojakaan. Meillä on oma periaate siinä asiassa”, toteaa pukki.

Joulu alkoi hurjaa vauhtia kaupallistua 1960-luvulla, varsinkin suuremmissa kaupungeissa joulukiire näkyi ja kuului. Vuoden 1966 ohjelmassa Joulupukki muitten silmin haastatellaan ihmisvilinän kulkijoita Joulupukista: tuleeko se, millainen se on, onko se tärkeä, onko se kallis. Haastateltavien joulumieli on mitä mainioin, vaikka haaviin osuu peräti entinen ja nykyinen pukki, jotka tyrmäävät koko pukki-ideologian.

Samalta vuodelta on ohjelma nimeltä Jouluvalko, jonka nimi aukenee varmaankin parhaiten vanhemmille lounaishämäläisille. Forssan seutuvilla, Lounais-Hämeen Tammelassa, muun muassa Susikkaan ja Lunkaan kylissä eli oma jouluperinne vahvana vielä ennen sotia. Kylää kiersi valkoinen hevonen, jonka runko oli tehty rimoista, pajusta, oljista ja nuorista, ja päällystetty valkoisella pellavalla. Hevonen eli valko saattajineen toi talosta taloon sanomaa Kristuksen syntymästä. Perässä kulkivat tietäjät.

Ohjelmassa nyttemmin unohdetusta perinteestä kertoo vanhaemäntä Lempi Heikkilä, ja siinä seurataan klassisen jouluvalkon rakentamista ja vierailua kylän taloissa. Jouluvalko-perinnettä piti kylässä tuolloin vielä yllä maanviljelijä Matti Perttula.

Lisätietoa ohjelmasta

Joulupukki muitten silmin (1966) Ohj. Eila Cederberg. Haastattelut Börje Aura.
Jouluvalko (1966) Selostus Yrjö Tähtelä. Kuvaus Martti Kakko. Käsikirjoitus Jorma Kohonen. Ohjaus Antero Ruuhonen.

Suosittele28 Suosittelee

Lähetä linkki

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook