YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Lapinlahden linnut 30 v.

Julkaistu tiistaina 12.03.2013 2 kommenttia 64 suositusta

tiistai 12.3. klo 21.55

Lapinlahden Linnut -huumoriorkesteri syntyi näyttelijätaustaisen kaveriporukan päähänpistosta keväällä 1983. Lapinlahden linnut on tehnyt uransa aikana yli 2 000 keikkaa, 14 albumia ja useita televisiosarjoja. Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Älä pure mun ananasta, Köyhän taivas, Tero ja minä, Lipputangon nuppi ja Sedät jaksaa heilua. Suuren yleisön tietoisuuteen ja suosioon yhtye nousi television viihteellisten sarjojen Seitsemän kuolemansyntiä ja Maailman kahdeksan ihmettä. Alati janoiset artistit aloittivat esiintymällä Helsingissä sijaitsevan Vanhan ylioppilastalon Vanhan kuppilan liepeillä päämääränään ansaita olutrahat. Instrumenttivalikoimaan vakiintui alkuaikoina mm. koolingit, pesulauta, ranskalaisten perunoiden viipaloimiskone, matka-arkku, sekä arkistomappi.

TV-arkiston paketissa nähdään kaksi osaa Yleisradion TV1:n Viihdetoimituksen tuottamasta sarjasta Seitsemän kuolemansyntiä (1988). Ensimmäisessä osassa Lapinlahden linnut esittävät sketsejä ja musiikkia. Skeitseissä mm. etsiskellään uusia ratkaisuja asuntopulaan, tavataan Mauno, joka jaksaa puuttua yhteiskunnan epäkohtiin, vieraillaan Suomen mansikkapitäjässä Suonenjoella ja nähdään harvinaista unta. Musiikkikappaleissa ruoditaan miehen elämän moninaisuutta. Ohjelmassa vierailevat mm. Dr. Jozef W. Krázow, joka luennoi aiheesta viha, sekä tutustutaan musiikin ihmeelliseen ja kommervenkkiseen maailmaan musiikkipedagogi Szilvan Kodardin ja orkesterin kanssa.

Toisessa osassa niin ikään sarjasta Seitsemän kuolemansyntiä (1988) sketseissä Johanssonin pojat jatkavat fundeeraamista ja tehdään koti-Suomea tutuksi kauniiden naisten Tampereella. Metsäylioppilaiden Kamarikuoro, sekä oopperalaulajat Matti Salminen ja Martti Talvela ovat Seppo Hovin vieraana ohjelmistossa Miljoona seppohovia, sekä tavataan mies itsemurha-aikeissa. Dr. Jozef W. Krázow luennoi aiheesta kateus. 30-vuotisjuhlansa kunniaksi Lapinlahden Linnut ovat ilmoittaneet jättävänsä keikka-areenat jäähyväiskiertueen jälkeen.

Lisätietoa ohjelmasta

Seitsemän kuolemansyntiä (1988) Lapinlahden linnut esittävät sketsejä ja musiikkia. Skeitseissä mm. etsiskellään uusia ratkaisuja asuntopulaan, vieraillaan Suomen mansikkapitäjässä Suonenjoella ja nähdään harvinaista unta.

Arkistovieraana Tapio Liinoja
Toimittaja Marko Gustafssonin haastateltavana näyttelijä-laulaja Tapio Liinoja

Seitsemän kuolemansyntiä (1988)
Lapinlahden linnut esittävät sketsejä ja musiikkia. Tässä jaksossa tavataan mm.
Johanssonin pojat Turusta, tehdään koti-Suomea tutuksi Tampereella ja lauletaan miljoonaa seppohovia.

Suosittele64 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Atro Niiniluoto

Hauskoja jaksoja, ikävä vain, ettei Salomaan Heikki ole niitä muistelemassa. Minulla on muistona Lappareista ainakin kolme albumia: Vihreä gorilla, Köyhän taivas ja Kaikkien aikojen parhaat.

Anonyymi

Odottelin, että koko sarja näytettäisiin. Ja vaikka kaikki Lappareiden sarjat. Suru tuli puseroon, kun tajusin, ettei näytettykään kuin kaksi jaksoa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook